Brooklyn, New York – parhaat matkavinkit

Oh Brooklyn. Kuinka palavasti sinuun rakastuin. Jostain syystä olen aina olettanut Brooklynin olevan juuri se minun paikka New Yorkissa ja oh boy was I right. Brooklyn on niin lähellä Manhattanin sykettä ja Brooklynista on muutenkin paljon paremmat näkymät Manhattanille kuin Manhattanilta itsestään. Brooklyn on sellaisen kahvilahipsterin märkä päiväuni, johon voi lisätä vielä mausteeksi komeita parrakkaita miehiä ja käsittämättömän söpöjä koiria.

Olen käynyt muutaman kerran New Yorkissa ja nykyään valitsenkin majoittua juurikin Brooklynissa, sillä saan nauttia vähän rauhallisemmasta ympäristöstä, edullisemmasta majoituksesta ja olla kuitenkin tarpeeksi lähellä Manhattanin sykettä. Suurin osa turisteista pysyy Manhattanin puolella, joten Brooklynissa on ihan omanlaisensa tunnelma ja siellä voi nopeasti kokea olevansa osa paikallista kulttuuria.

Jos asuisin New Yorkissa, asuisin ehdottomasti Brooklynissa – mikäli se ei tullut vielä selväksi, hah.

Tästä blogipostauksesta löydät parhaat vinkkini New Yorkin Brooklyniin ravintoloista majoitukseen ja välimatkoihin Manhattanille.

brooklyn matkaopas

mitä tehdä brooklynissa

brooklyn

Missä majoittua Brooklynissa?

Brooklyn on hyvinkin laaja alue ja itse valitsisin majoittua Williamsburgin alueella, josta on hyvät yhteydet Manhattanille sekä hyviä ravintoloita ja kahviloita lähistöllä. Muita vaithtoehtoja ovat esimerkiksi Park Slope, Bushwick ja Dumbo.

Olen majoittunut aiemmin Airbnb:ssä, jota ei näemmä sivustolta enää löytynyt ja viimeisimmällä reissulla The Williamsburg Hotellissa (alempana). Perään listaan muutaman hotellin joita on suositeltu, mutta joissa en ole itse majoittunut.

Suosikkihotellini: The Williamsburg Hotel

Me majoituimme viimeisimmällä matkallamme ystäväni kanssa super trendikkäässä The Williamsburg Hotellissa. Hotelli on hyvin nuorekas ja yläkerrasta löytyy yksi jopa New Yorkin parhaista rooftop baareista, joten meno voi olla vauhdikasta ja äänet saattaa kantautua myös huoneisiin. Mikäli tämä ei haittaa, on tämä hotelli ehdoton suositukseni New Yorkin matkalle hinta-laatu suhteeltaan. Huoneita saa alkaen vajaa 300 eurolla yö. Me majoituimme King Terrace -huoneessa, jossa oli myös parveke näkymällä Manhattanille.

Lue blogipostaukseni The Williamsburg Hotellista täältä.

Katso hinnat ja tee varaus tästä.

the williamsburg hotel

Muita suosittuja hotelleita Brooklynissa:

  • The William Lane
  • Wythe Hotel
  • ACE Hotel Brooklyn

Parhaat matkakokemukset Brooklynissa

Kuten todettu, Brooklynissa parasta on oikeastaan vaan fiilistely – take-away kahvin nappaaminen mukaan, kävely ihmetellen söpöjä koiria ja pienet putiikit. Tässä kuitenkin muutama muukin vinkki kokemuksiin New Yorkin Brooklynissa.

1. Auringonlasku ja tacoja Domino Parkissa

Domino Park on koko perheen puistoalue joen rannassa Williamsburgin kaupunginosassa. Osa puistosta on rakennettu katutason yläpuolelle, josta näkee hyvin Manhattanille. Domino Park on eläväisimmillään illalla juuri ennen ja jälkeen auringonlaskun, jota kannattaakin lähteä ihastelemaan juuri tänne.

Lapsille löytyy oma pieni leikkialue, mutta muuten puistossa oli enimmäkseen ystäväporukoita ja pariskuntia sekä koiria iltakävelyllä.

Domino Parkista löytyy yksi tacoja tarjoava pikaruokaravintola ulkona, josta kannattaa napata pari tacoa ja margaritat. Lähistöllä pyörii iltaisin muutama food truck ja jäätelöauto, mutta näihin piti olla käteistä.

domino park

taco tica domino park

domino park brooklyn

2. Aamukävely Brooklyn Bridgellä & Dumbon alue

Brooklyn Bridgen yli käveleminen oli yksi New Yorkin matkan unohtumattomista kokemuksista ja se kannattaa ehdottomasti tepastella juurikin Brooklynin puolelta Manhattanille – because hello there skyline. Dumbo on Brooklynin kaupunginosa, jonka rantaviivalta löytyy molemmat Brooklyn Bridge & Manhattan Bridge. Brooklyn Bridge on parhaimmillaan aamun vasta sarastaessa ja muun New Yorkin nukkuessa. Aloita aamu nappaamalla muutama ikoninen kuva Manhattan Bridgestä Washington Streetilta ja kävele siitä nappaamaan bagelit La Bagel Delightiin. La Bagel Delight on pieni vanha bageliputiikki jossa ei ole istumapaikkoja, mutta bagel kannattaakin napata mukaan nautittavaksi Brooklyn Bridgellä. Meidän hotellilta tänne oli sen verran matkaa, etät otimme Uberin Washington Streetille Dumbossa.

Bagelin kaveriksi nappasimme latet ihan Starbucksista (täällä soijamaito on muuten usein ihan pelkkää sokerilientä – hyi) ja lähdimme taapertamaan sillan poikki takaisin Manhattanin puolelle. Matkan varrella vastaan tuli penkit joihin jäimme nauttimaan maisemista, toistemme mainosta seurasta ja niistä hävyttömän tuorejuustoisen syntisen herkullisista bageleista. Täydellinen New York -aamu.

Brooklynin puolelta sillalle löytäminen on hankalampaa mitä olettaa, sillä sinne menee portaat melko piilosta, mutta jos eksyt niin kysy neuvoa paikallisilta!

aamukävely brooklyn bridgellä

brooklyn bridge

3. Brooklynin kirpputorit

Trendikkäänä hipsterialueena Brooklynista löytyy tietysti kirpputoreja. Brooklyn Flea on viikonloppuisin Dumbon alueella oleva vintage -kirpputori, josta voi tehdä hyviä löytyjä, mutta todennäköisesti ei ihan yhtä halvalla mitä olet kirpputoreilla tottunut. Täällä ei ole myöskään tapana tinkiä.

Vaikka et ostaisi mitään, tarjoaa Brooklyn Flea hyvinkin autenttista tunnelmaa ja myös herkullista syötävää, joten tänne kannattaa lähteä joka tapauksessa reissun aikana. Tarkista aukioloajat nettisivuilta, jotka linkattu ylempänä.

4. Brooklyn Botanic Gardens

Jos kaipaat vielä enemmän luonnonrauhaa matkallasi, kannattaa viettää muutama tunti kävellen Brooklyn Botanic Gardenseilla ihan Brooklyn Museumin vieressä. Täällä kannattaa käydä etenkin jos olet reissussa kirsikanpuiden kukintojen aikaan!

5. Smorgasburg (lauantaisin)

Smorgasburg on jatkuva kesätapahtuma, joka järjestetään Brooklynin Williamsburgissa lauantaisin aamupäivä 11 ilta kuuteen. Smorgasburg on ulkoilmatapahtuma täynnä herkullisia ruokakojuja, joista voi kerätä itselleen maisteltavaa hyvien juomien kera hyvässä seurassa.

Tätä kautta voit tavata kaupungin parhaita kokkeja, mutta yhtä lailla myös uusimpia herkullisia startupeja.

Ravintola- ja kahvilavinkit Brooklyniin

Brooklyn itsessään on jotenkin juuri sellainen kahvipavun tuoksuinen osa New Yorkia. Suurin osa omasta mielestäni parhaista kahviloista löytyy Williamsburgin kaupunginosasta, mutta hyviä kahviloita löytyy myös muualta. Listaan tähän muutaman suosikki kahvilani ja ravintolani Brooklynista!

Kahvilat ja aamiainen:

Maman

Maman on söpö pieni kahvila pohjoisemmassa Williamsburgin kaupunginosaa Brooklynissa johon kannattaa lähteä aamiaiselle tai ihan vain kahville. Itse nautin cappuccinon ja pullan, koska kävimme aiemmin jo aamiaisella seuraavaksi mainitussa Bagel Pointissa. Maman on monen instagrammaajan suosikki, eikä ihmekään kun katsoo kahvilan sisustusta ja kahvikuppeja itsessään! Leivokset on erittäin herkullisia ja kahvit laadukkaita!

Sijainti: 80 Kent St, Brooklyn

maman kahvila

maman brooklyn

Bagel Point

Bagel Pointiin päädyimme sattumalta, koska jetlagin vuoksi heräsimme joka aamu hyvinkin aikaisin ja totesimme, että sanonta city that never sleeps ei pidä ollenkaan paikkansa, sillä monet paikat aukeaa vasta 9 jälkeen. Bagel Point aukeaa kuitenkin jo 7 maissa, joten päädyimme käymään täällä aamiaisella kahdesti.

Bagel Pointissa on kova kiire heti aamusta ja moni syökin täällä aamiaisen puoliksi juosten tai ottaa sen mukaan. Ikkunalla ja ulkona on kuitenkin muutama istumapaikka. Bagelit on täällä poikkeuksellisen herkullisia ja valikoimasta löytyy myös somesta suosittu rainbow bagel.

Sijainti: 699 Manhattan Ave, Brooklyn

bagel point

The Butcher's Daughter

The Butcher's Daughter on monen ikisuosikki, eikä ihme. Näitä löytyy New Yorkista muutama, joten tällä reissulla käytiin Manhattanin puolella, mutta Brooklynista löytyy aivan yhtä hyvä.

The Butcher's Daughter on niin suosittu, että jopa arkiaamulle on parempi tehdä varaus. Meillä ei kuitenkaan ollut varausta, mutta saimme pöydän tiskiltä joka oli ihan tarpeeksi mukava.

Täältä löytyy kliseisiä avokadoleipiä, acai bowleja, overnight oatseja ja herkullisia pannareita. Lisäksi The Butcher's Daughterissa tehdään hyviä tuoreita hedelmä- ja vihannesmehuja.

Sijainti: 271 Metropolitan Ave, Brooklyn

the butchers daughter

Two Hands

Olen käynyt aiemmin vain Manhattanin Two Handissa, joka oli valikoimaltaan ainakin muutama vuosi sitten parempi. Kävimme tällä reissulla viimeisenä aamuna Williamsburgin Two Handissa aamiaisella, joka oli kyllä oikein herkullinen. Mehut oli harmikseen valmiina pullossa (joskin hyviä), mutta avokadoleivät oli herkulliset, palvelu hyvää ja miljöö ihanan aurinkoinen heti aamusta. Two Hands on australialainen aamiaiskahvila.

Sijainti: 262 Kent Ave Store 4, Brooklyn

Sundays in Brooklyn

Sunday in Brooklyn on tunnettu brunssistaan, jota tarjoillaan ihan koko päivän ajan. Täällä kannattaa maistaa ainakin pannukakkuja, munakokkelia ja hash browneja.

Sijainti: 348 Wythe Ave, Brooklyn

Lounas ja illallinen:

Tässä kohtaa täytyy heti todeta, että tunnen aina paremmin kahvilat ja aamiaispaikat, joten illallispaikkoja en osaa suositella kovin montaa. Näitä löytyy lisää mm täältä. Suositellut illallispaikat on kaikki melko kasuaaleja, joten ei tarvitse pukeutua erikseen välttämättä kummemmin.

Roberta's Pizza

Roberta's Pizzan sanotaan laittaneen Bushwickin kaupunginosan Brooklynin ja koko New Yorkin kartalle, kiitos Anthony Bourdainin. Roberta's Pizza oli ilmeisesti Bourdainin suosikkiravintola Yhdysvalloissa. Vaikka paikka on erityisen tunnettu pizzastaan, saa lounasaikaan myös erinomaisia burgereita.

Sijainti: 261 Moore St, Brooklyn

Taco Cina

Taco Cinan mainitsin jo Domino Parkin kohdalla, mutta lisään sen vielä erikseen tänne mikäli satut tsekkaamaan vaan ravintolat -kohdan postausta. Taco Cina on pikaruokapaikka ulkona, josta voit tilata naposteltavaa nautittavaksi puistoalueella. Tacot ei ole New Yorkin parhaita, mutta kuitenkin oikein hyviä ja Domino Park on erinomainen paikka rennolle dinnerille.

Sijainti: Domino Park

Paulie Gee's

New Yorkissa on ihan omanlaisensa pizzakulttuuri ja siksi moni Brooklynin parhaista illallispaikoista onkin pizzerioita. Paulie Gee's tarjoaa herkullisia pizzoja Greenpointin alueella.

Sijainti: 60 Greenpoint Ave, Brooklyn

ravintolat brooklyn new york

Kulkeminen Brooklynista Manhattanille

Paras reitti Brooklynista Manhattanille riippuu tietysti siitä missä päin Brooklynia majoitut ja mihin päin Manhattania haluat mennä. Me majoituimme pohjoisemmassa Williamsburgia, josta pääsi Manhattanille metrolla, taksilla tai lautalla. Alkumatkasta käytimme kätevyyden vuoksi enimmäkseen Uberiä, mutta ruuhkassa saatoimme jumittaa ajoittan pitkiäkin aikoja ja matkat tuli lopulta melko kalliiksi. Taksit kulki Queensin tunnelin ali, Williamsburg tai Brooklyn Bridgen yli suunnasta riippuen.

Williamsburgin sillan kohdilta löytyy metroasema, josta pääsee metrolla suoraan Manhattanin puolelle hyvin nopeasti. Metrojen turvallisuus on tosin laskenut pandemian jälkeen osittain jopa merkittävästi.

North Williamsburg on myös lauttapysäkki, josta lähtee muutaman kerran tunnissa 10 minuutin lautta Manhattanille hieman pohjoisempaan lähelle United Nations Headquarters. Etelänpään mentäessä tulisi silti nopeammaksi ja edullisemmaksi matkustaa lautalla yli ja jatkaa vasta sieltä esimerkiksi taksilla määränpäähän.

*Postaus sisältää affiliate -linkin. Postattu alunperin 2018. Päivitetty 2022.

Edellinen
Edellinen

Helsingin parhaat hotellit

Seuraava
Seuraava

Hotellivinkki New Yorkiin: The Williamsburg Hotel