Calliola tarjoaa lomaelämyksiä saaristossa hieman yli tunnin ajomatkan päässä Helsingistä

*Kaupallinen yhteistyö: Calliola

Auton kurvatessa Calliolan pihaan ja astuessani ulos, tuntui kuin olisin saanut jättää kaiken pääkaupunkiseudun ja arkielämän stressin hetkeksi taakse. Enhän minä ole matkustanut pitkään aikaan – en ole ollut lentokoneessa yli vuoteen, joten en edes muistanut miltä se voisi tuntua vaikka näin lähellä kotia oltiinkin. En tiennyt miten olinkin loman tarpeessa.

Calliola sijaitsee vain hieman yli tunnin ajomatkan päässä Helsingistä Snappertunassa vain kivenheiton päässä Raaseporin linnasta. Calliola saaristohotelli on aiemmin keskittynyt enimmäkseen hääjuhliin ja kokouksiin, mutta nyt tarjoaa majoitusta ja lomia myös yksityisille majoittujille pariskunnista perheisiin ja ystäväporukoihin.

Me majoituimme Anna-Katrin ja meidän koirien kanssa ihanan viihtyisässä punaisessa Kompassi -huvilassa aivan rannan tuntumassa. Vietimme rentouttavan viikonlopun nauttien erinomaisesta lähiruoasta, hyvästä viinistä, avantouinnista ja saunomisesta. Olemme molemmat matkailleet vähän vähemmän kotimaassa ja sovimme heti, että tulemme tänne alkukesästä takaisin.

calliola avanto

calliola saaristo

calliola tilat

Calliola – lomakohde saaristossa hieman yli tunnin ajomatkan päässä Helsingistä

Calliola sijaitsee Raaseporin Snappertunassa lähellä Raaseporin linnaa. Rauhallinen ympäristö ja saariston upea luonto houkuttelevat kaupunkilaista minilomalle rentoutumaan oikeastaan mihin vuodenaikaan tahansa. Oma minilomamme Calliolaan ajoittui alkukeväälle, mutta pääsimme vielä nauttimaan aurinkoisista lumipäivistä. Tässä vaiheessa oli vielä mahdollista kävellä jäälläkin, mutta suhtauduimme tähän hieman varovaisuudella kun jään päällä oli jo muutama sentti vettä.

Calliola tarjoaa upeat puitteet kokouksille ja juhlille, mutta nykyään myös yksityisille asiakkaille. Pandemiasta ei tarvinnut täällä murehtia, sillä omassa huvilassa majoittuessa ja omalla yksityisellä saunavuorolla emme kohdanneet vierailumme aikana kuin Calliolan ihanan omistajapariskunnan Maijun ja Karin sekä heidän suloisen koiran Demin.

Lue myös bloggaajakollegoideni kokemuksista Calliolassa:

Meriharakka: Calliola – saariston helmi Snappertunassa

Travellover: Calliola – laatua & luonnonrauhaa

Jessica Rantala: Saaristolaisviikonloppu Raaseporin Calliolassa

Majoitus Calliolassa

Kokonaisuudessaan alueella on jopa 76 majoituspaikkaa sekä neljä rantasaunaa käytössä vuoden ympäri. Majoitusvaihtoehtoja on mökeistä huviloihin ja huoneistoihin hieman osallistujamäärästä ja budjetista riippuen. Lue lisää majoitusvaihtoehdoista täältä.

Kaikki majoitusvaihtoehdot ovat viihtyisiä saaristolaishenkisiä rantahuviloita ja huoneistoja.

Suosituin majoitustapa on kahden hengen huoneissa tai 4-8 hengen huviloissa. Useimmissa Calliolan huviloissa on myös merinäköala ja kaikista lyhyt kävelymatka toisiinsa. Huviloissa on lisäksi oleskelutila ja ulkoterassi.

Oli ihana piristys kun majoitustilassa oli valmiina virvokkeita ja pientä purtavaa. Lisäksi majoitukset on varustettu TV:llä, radiolla, hiustenkuivaajalla, pyyhkeillä ja liinavaatteilla. Useimmissa tiloissa on myös kahvin- ja vedenkeitin. Muutamassa huvilassa on oma avokeittiö.

Keitinkin viimeisenä aamuna kupin kahvia ennen kun muu maailma oli vielä hereillä ja lähdin nauttimaan siitä meren äärelle laiturille kun aurinko vielä nousi puiden takaa. Tässä hetkessä oli erityisen helppo hengittää. Tällaisia hetkiä tarvitsen enemmän.

Täytyy myös mainita, että nukuin Calliolassa parhaat unet pitkään aikaan ja mietin edelleen, että pitäisi laittaa Maijulle ja Karille viestiä, että mitkä ihanat lakanat heidän huviloiden sängyissä oikein on – tai sitten se oli jonkinlaista saariston rauhan taikaa.

​Avantouintia ja luonnosta nauttimista upeissa saaristomaisemissa

En olisi uskonut, että joskus kerron täällä blogissani nauttivani avantouinnista ja saunomisesta. Olenko tulossa vanhaksi? Vai onko viimeinen vuosi vain sekoittanut pääni? Vai onko nämä vaan oikeasti ihania asioita, enkä ole tajunnut sitä aiemmin?

Avantouinnista innostuin tämän talven aikana kun kävimme muutaman kerran ystäväni kanssa Allas Sea Poolilla uimassa ja uskaltauduin vihdoin kokeilemaan avantoa kunnolla. En ole mikään avantouinnin guru, vaan käyn lähinnä kastautumassa ja sitten nousen kirkuen ylös vedestä like the classy lady that I am. Olen kuitenkin yllättynyt miten tämä on tuntunut kerta toisensa jälkeen helpommalta ja virkistävämmältä.

Saimme illaksi varattua myös rantasaunan, jossa rentouduimme jo valmiiksi melko rennon päivän jälkeen sillä välin kun koirat leikkivät keskenään mökissä. Rantasaunalta oli lyhyt matka avantoon, mutta siellä uskalsin käydä paremmin päiväsaikaan kuin pimeällä, haha. Vähän nössö olen kuitenkin edelleen mitä näihin talviharrastuksiin tulee. Jos ensi talvena kerron innostuneeni hiihdosta, lähettäkää minut Balille.

Avantouinnin lisäksi ulkoilutimme koiria upeissa maisemissa ja minä kokeilin vähän potkukelkkailua jäällä. Kesällä täällä on varmasti ihana uida meressä ja ottaa aurinkoa.

Lähiruokaa rakkaudella

Calliolaan kannattaa melkein matkustaa ihan jo vaan ruoan takia. Keittiömestarin intohimo laadukkaaseen lähiruokaan näkyy oikeastaan ihan kaikessa pienistä aamiaisen yksityiskohdista illallisen riistapihviin. Keittiömestari metsästää itse ja leipoo leivät alusta alkaen.

Riista ja sienet tulevat lähimetsistä, kalat kalastetaan lähivesiltä ja leipä leivotaan paikallisista jauhoista. Snappertunasta löytyy luomulammastila ja hunajakin tulee naapurista. Menu vaihtelee saatavuuden mukaan, jotta voidaan aina taata sesongin tuoreinta lähiruokaa ottaen tietenkin asiakkaan toiveet huomioon.

Nautimme Calliolassa herkullisen aamiaisen omassa rauhassa, sillä jokaisella vierasseurueella oli oma ajankohta tulla aamiaiselle, jotta turvallisuus pandemian aikana olisi parhaimmillaan. Nautin aamupuuroni joukossa itsekerättyjä tyrnimarjoja ja itsetehtyä mustikkahilloa täydellisen kahvikupin äärellä. Tuoretta vasta leivottua leipää oli myös mahdoton vastustaa.

Illallisella nautimme herkullisia kala-annoksia sesongin tuoreilla kasviksilla – täytyy myöntää, että harvoin muistan tarkemmin mitä tuli syötyä, mutta eiköhän nämä kuvat puhu puolestaan. Muistoihin on jäänyt vain herkullinen maku.

Nautimme illallisen niin aikaisin, että saimme vielä keittiömestarilta juustolautasen ja viiniä illaksi huoneeseen.

Lue lisää Ravintola Calliolasta täältä.

calliola aamiainen

calliola ravintola

calliola porkkanakakku

Raaseporin linna ja Fiskars – lähimatkailukohteita kivenheiton päässä

Me emme tällä kertaa poistuneet Calliolasta mihinkään lähikohteisiin, koska etenkin kevättalvella parasta oli viettää rauhallista lomaa omassa mökissä, saunassa ja ravintolassa herkutellen.

Calliolasta on kuitenkin vain lyhyt ajomatka Raaseporin linnanraunioille, joita kannattaa käydä katsomassa. Raaseporin linnassa vierailusta voit lukea lisää Ne Tammelat -blogista täältä. Raaseporin linna toimi Suomen hallintoalueena keskiajalta aina vuoteen 1634 asti.

Fiskarsin kylä on myös vain puolen tunnin ajomatkan päässä Snappertunasta. Olen matkustanut itse kotimaassa melko vähän, mutta kävin lapsena Fiskarsin kylässä ja se onnistui lumoamaan minut välittömästi. Ensi kerralla Calliolassa aion ehdottomasti harrastaa myös vähän tällaista lähimatkailua.

Calliolasta on myös lyhyt matka Tammisaareen ja Fagervikiin.

Calliola on kesälomaunelma saaristossa

Vaikka lumihankienkin keskellä miniloma Calliolassa antoi mielen ja sielun levätä kiireen keskellä, on paikka varmasti parhaimmillaan kesällä. Me ainakin haluamme palata mahdollisimman pian koiriemme kanssa nauttimaan kesäpäivistä saaristossa. Olen viettänyt tosi vähän aikaa Suomen saaristossa ja mökkeillessä, joten tällaiset kokemukset on itselleni aina jotenkin vähän eksoottisia.

Kesällä Calliolassa riittää vielä enemmän tekemistä ihan koko perheellekin. Neljä rantasaunaa, pieni venesatama, uimarannat, frisbeegolf-rata, sulkapallo- ja lentopallokenttä, jousiammuntarata ja erilaiset pihapelit tarjoavat vaihtoehtoja ajankuluun ihan jokaiselle. Lisäksi voi vuokrata kajakkeja, SUP-lautoja ja joogamattoja.

Lähistöltä löytyy myös upeita reittejä patikointiin, pyöräilyyn ja kaikenlaiseen retkeilyyn. Toki alueella voi lähteä myös kalastamaan. Snappertunan kalavedet on tunnettu hauki-, kuha- ja ahvenkannastaan läpi vuoden. Voit toteuttaa omatoimisen kalastusloman tai kysyä Calliolan myyntipalvelusta lisätietoa ja ohjeistusta. Minä en kalasta, joten en osaa sanoa tästä sen enempää, haha! Itseänihän kalastus suorastaan hirvittää, vaikka kalaa mielelläni kyllä syönkin.

Itse haaveilen, että voisin viettää Calliolassa muutaman rauhallisen kesäpäivän joogaten, uiden, nauttien merimaisemista ja hyvästä ruoasta hyvässä seurassa.

Lue täältä lisää erilaisista tarjolla olevista aktiviteeteista Calliolassa.

Varaa lomasi Calliolassa täältä.

Edellinen
Edellinen

Loft House – Lahden Seurahuoneen helmi

Seuraava
Seuraava

Onko norsujen turvakodeissa vierailu & vapaaehtoistyö vastuullista?