Esteetön matkailu - huomioita ensikertalaiselle

Esteettömän matkailun tarkoitus on luoda yhdenvertaisuuden ja onnistumisen tunteita myös sellaisille ihmisille, jotka mahdollisesti tarvitsevat apuvälineitä tai henkilökohtaista avustusta matkallaan. Lisäksi esteettömään matkailuun kuuluu kohteessa liikuntarajoitteisten matkailijoiden huomioiminen esimerkiksi majoitus-, kuljetus- ja ravitsemispalveluiden puolesta. Esteettömiä palveluita tarvitsevia matkustajia voi olla ihan jokaisessa kohderyhmässä lähtien lapsiperheistä aina ryhmä-, soolo- tai teemamatkailijoihin.

Matkailu on kokonaisuudessaan hyvin moniuloitteinen käsite. Joillekin se voi tarkoittaa rentoutumista palmujen alla, joillekin taas työhön liittyviä asioita tai joillekin ehkä matkustamista perheen luokse eri maahan. Pääpointtina on kuitenkin se, että matkailu on tarkoitettu aivan kaikille ja se tulee mahdollistaa myös esteettömänä.

Tässä postauksessa haluankin tuoda ilmi esteettömän matkailun mahdollisuuksia ja vinkkejä kohdennettuna erityisesti sellaisille lukijoille, jotka eivät aikaisemmin ole matkustaneet tai ovat epäröineet matkalle lähtemistä esimerkiksi pyörätuolin tai muun apuvälineen kannalta.

HUOM! Mikäli haluat lisätietoja esteettömän matkailun yleispiirteistä sekä Suomen johtavan alan asiantuntijan näkökulmaa matkustamisesta sähköpyörätuolin kanssa, tutustu Sanna Kalmarin blogiin Palmuasema täältä.

Esteetön matkailu 1

Esteetön matkailu 2

Esteetön matkailu: Mitä ottaa huomioon ennen matkalle lähtöä?

Majoituspaikan varauksessa huomioitavaa:

Kun olet varaamassa matkaasi, varmistuthan majoituspaikan esteettömyydestä esimerkiksi booking.com sivustolla majoituspaikan lisätiedoista -tai vaihtoehtoisesti heidän omilta nettisivuiltaan. Voit tässä kohtaa arvioida mitä palveluita juuri sinä tarvitset majoitukselta, mutta lähtökohtaisesti sen tulisi sisältää esteettömän huoneen (sis. suihku, sänky, kynnykset), hissit/rampit mahdollistaen pyörätuolilla tai muulla apuvälineellä kulkemisen sekä esteettömän pääsyn yleisiin tiloihin kuten aamiaiselle.

Mikäli kyseessä on lämmin lomakohde, kannattaa myös tsekata allas- ja ranta-alueen palvelut sekä mahdolliset apuvälineet veteen siirtymiseen, hiekalla kulkemiseen jne. Jos esteettömyydestä ei ole lainkaan mainintaa, yleensä se tarkoittaa, että majoituspaikalla ei ole mahdollisuutta tarjota esteettömiä palveluita.

Kohteessa kulkemisessa huomioitavaa:

Matkaa varatessa tulee huomioon ottaa myös lentokenttäkuljetus, mikäli sellainen matkapakettiisi sisältyy. Ainakin yleisesti ottaen, eri kohteiden valmismatkoissa kuljetus hoidetaan isohkoilla linja-autoilla, johon mahtuu mahdollisimman paljon matkustajia. Aina näissä ei kuitenkaan ole huomioitu esteetöntä pääsyä, jolloin tässä kohtaa varmistaisin vielä matkanjärjestäjältä mahdollisuuden henkilökohtaiseen kuljetukseen, jos siirtyminen korkeaan linja-autoon ei onnistu. Mikäli kyse on omatoimimatkasta, voit tällöin vapaasti valita itsellesi sopivimman matkustustavan lentokentältä majoituspaikkaasi.

Tärkeä osa-alue kohdetta valitessasi on tutkailla hieman etukäteen kohteen maastoa ja ympäristöä. Jotkut kohteet ovat hyvinkin esteettömiä ja helppokulkuisia, kun taas osa ei ollenkaan. Kannattaa etsiä tietoa muiden kokemuksista instagramista, erilaisista blogeista sekä suositussivustoilta kuten TripAdvisorista.

Vinkkejä esteettömään matkailuun lentokentälle x6

1. Tärkeä huomio matkasi lähestyessä, on muistaa ilmoittaa matkanjärjestäjälle tai lentoyhtiölle mahdollisista apuvälineistä, joiden kanssa matkustat. Lentoyhtiö kuljettaa 2 liikkumiseen tarkoitettua apuvälinettä ilmaiseksi, kunhan pidät itse huolen, että olet ilmoittanut niistä etukäteen tarkat mitat, painot ja lukumäärän.

2. Kerro, mikäli tarvitset lentokentällä avustuspalvelua! Se ei ole pakollinen, mikäli matkustat henkilökohtaisen avustajan tai muun saattajan kanssa, mutta on hyvä tietää sinun olevan siihen oikeutettu. Tämä tulee mainita lentolippujen oston yhteydessä.

3. Voit vaatia oman apuvälineen käyttöä aina lentokoneen ovelle asti ja kohteessa taas tuotavaksi heti ovelle. Hyvänä huomiona tässä kohtaa on ottaa pyörätuolistasi kaikki helposti irtoavat osat mukaasi lentokoneen matkustamoon, jotta ne eivät vahingoitu matkan aikana ruumassa (istuintyyny, irrotettava akku jne).

4. Finnairin kaukolennoilla koneissa on omat siirtymätuolit mm. wc:ssä käyntiä varten. Norwegianilla sellaisia on myös lyhyempiä matkoja operoivissa koneissa.

5. Liikuntarajoitteiset matkustajat pääsevät aina ensimmäisenä (kotimaan matkailussa vaihtoehtoisesti joskus myös viimeisenä) koneeseen ja kohteessa poistuvat viimeisenä koneesta. Tämä helpottaa huomattavasti omaa siirtymistä, kun ei tarvitse kulkea väkijoukon keskellä.

6. Mikäli lentokone ei ole suoraan putkessa, sinun ei tarvitse kulkea samalla lentokenttäbussilla kuin muut matkustajat. Erillinen kuljetusväline/nostin avustaa koneen ovelle saakka ilman, että pyörätuolista täytyy nousta lainkaan. Tämän jälkeen kenttähenkilökunta avustaa sinut paikallesi.

Esteetön lentomatkailu

Kysymyksiä & vastauksia näkö-, kuulo- ja liikuntavammaisena matkustamisesta

Haastattelin tätä postauksen osiota varten muutamaa niin maailmalla kuin kotimaassakin matkaillutta kokemusasiantuntijaa. Kysymykseni koskivat näkö-, kuulo- sekä liikuntavammaisuuden yhdistämistä matkailuun, sillä haastateltaviltani löytyy hyvin paljon omakohtaista kokemusta niin työ-, harrastus- kuin vapaa-ajanmatkoistakin. Haastateltavani pysyvät anonyymeina, joten vastausten alussa 'N' tarkoittaa näkövammaisen kantaa, 'K' kuulovammaisen kantaa ja 'L' liikuntavammaisen kantaa.

Tarkoituksenamme on tarjota yleistietoa ja vinkkejä myös teille lukijoille, mikäli matkustaminen esimerkiksi apuvälineiden kanssa jännittää. Erilaiset vammat tai sairaudet eivät ole este matkustamiselle, se vain toteutetaan hieman eri tavoilla!

Onko sinulla matkustaessasi mukana mitään apuvälineitä ja täytyykö niistä ilmoittaa matkanjärjestäjälle/lentoyhtiölle erikseen?

  • N: Mukana on kaikkialla matkustettaessa näkövammaisen valkoinen keppi ja kyynärsauva. Kepeistä ei tarvitse ilmoittaa erikseen, mutta kyynärsauva otetaan yleensä matkan ajaksi lentohenkilökunnan tiloihin säilytykseen, jos siinä on kiinni jääpiikki. Valkoinen keppi liitetään näkövammaisuuteen ja lippuun merkitään erillinen kohta siihen liittyen - voi olla esim. BPAN, Blind Person Assistant Needed. (Merkintä lipussa viittaa siihen, että matkustajaa ei sijoiteta hätäpoistumistien lähelle ja istumapaikka on ikkunan lähellä. Koneeseen ei oteta kerrallaan kuin max. 4 näkövammaista matkustajaa).
    • Koneessa tuodaan turvaohjeet pistekirjoituksella ja varmistutaan, että tiedän mm. pelastusliivien sijainnin. Kovan melun johdosta joudun aina yksin matkustaessani pyytämään, että minulle sanotaan ruoka- ja juomatarjoilujen alkamisesta, koska en niitä välttämättä muuten huomaa. Merkitsen ruumaan menevät matkatavarani tunnisteilla, jotka ovat helppo selittää kenttäavustajalle ja erottuvat hyvin.

  • K: Koneessa pyydän melun takia vieruskaveriani kertomaan, mitä kuulutetaan. Vaikka kuulen kojeilla normaalisti hyvin, joudun koneessa välillä pyytämään henkilökuntaa kirjoittamaan puhumansa. Tämä varsinkin ulkomaisissa yhtiöissä. Kynä ja paperia aina mukana!

  • L: Pyörätuolin pakkaamisesta tulee omat ohjeet, jos matkassa on esimerkiksi urheilutapahtumiin lähdettäessä kaksi tuolia. Tuolin purkaminen ja osien merkitseminen on myös ohjeistettu ja siirtyminen koneeseen huomioitu. Avustuspalvelu on käytettävissä kentälle saapumisesta koneeseen nousuun, kun muistan sen pyytää lippuja tilatessani.

Täytyykö sinun ilmoittaa vammastasi etukäteen, jotta pääset esimerkiksi ensimmäisenä lentokoneeseen?

  • N: Turvallisuusmääräykset vaativat näkövammasta ilmoittamisen. Ja olen huomannut, että kun on sekä sokkokeppi että kyynärsauva, saan pyytämättäkin rauhallisen siirtymän koneeseen. Se voi olla myös viimeisenä, varsinkin kotimaan lennoilla.

  • K: En ilmoita etukäteen. Olen saanut aina tarvittaessani apua.

  • L: Tuolia käyttävänä täytyy, koska muuten en saa tarvitsemiani apuja koneeseen pääsemiseksi. (Liikuntarajoitteinen ihminen usein sijoitetaan ikkunapaikalle, jotta ei tarvitse siirtyä, mikäli muiden matkustajien täytyy päästä liikkumaan).

Minkälaisia asioita sinun täytyy ottaa huomioon matkaa, kuljetusta ja majoitusta varatessasi?

  • N: Hotellivertailussa sijainti, julkisten käyttömahdollisuus ja esteettömyys ovat kriteereitä. Selvitän, onko hotellilla hissiä ja onko mahdollisuutta ns. alakerran huoneeseen majoituspaikoissa, joissa löytyy vain portaat. Kun en näe, oma matkustamiseni perustuu todella paljon siihen, että luen kohteesta paljon etukäteen - arvostan selkeitä sivustoja, johon on kerätty oleelliset tiedot kohteesta.
    • Kuljetuksissa joudun varaamaan avustajapalvelun itselleni myös liikennevälineiden vaihtoon. Esimerkiksi eräällä kentällä palkkasin etukäteen kantajan viemään minut lentokentältä rautatieasemalle, joka sijaitsi kellarikerroksessa, jotta kulkuneuvon vaihto onnistui. Samoin selvittelen taksien numeron, turvalliset kuljetukset ja mahdolliset linja-autoyhteydet aina etukäteen mahdollisimman tarkkaan.  Jos olen vapaa-ajan matkalla, joudun selvittelemään kunnan vammaispalvelujen kanssa etukäteen erillispäätöksen ko. matkaa varten tarvittavista avustajatunneista. Samoin joudun sopimaan matka- ja majoituskustannusten korvaamisen.

  • K: Opastetuilla kierroksilla ja seuramatkoilla varmistan, että opas suostuu käyttämään induktionimikrofonia tai kaulasilmukkaa.

  • L: Selvitän tarkasti, millainen maasto on majoituksen ympäristössä. Tarvitsen tiedon, että osaan ottaa esim. tuolin nokkapyörän mukaan, jos maasto sitä vaatii. Hotellin pitää olla liikuntavammaiselle soveltuva. Auton vuokraaminen pitää olla mahdollista, en yleensä osallistu opastetuille kierroksille.

Onko sinulle tarjottu tarvitsemaasi avustusta esimerkiksi lentokentällä? Jos kyllä, minkälaista avustusta?

  • N: Lentokentällä saan tarvitsemani avustuksen, kun ilmoitan näkövammasta lippuja varatessani. Kotimaan lennoilla saattaja saa matkustaa maksutta kanssani kohteeseen ja toimii tällöin avustajanani. Junissa on mahdollista myös saada maksuton saattajalippu ja käytän sitä todella paljon. Linja-autoissa matkustaessani avustaminen on täysin kiinni kuljettajasta.

Mikäli matkustat avustajan kanssa, kustannetaanko hänen matkansa jonkun muun tahon toimesta?

  • Kyllä. Kunnan vammaispalvelut maksaa pidemmillä reissuilla avustajan palkan ja matkat sekä majoituksen. VR tarjoaa maksuttoman saattajan matkalipun ja linja-autoissa ei ole käytössä mitään alennusta.

Onko joitakin asioita tai parannuksia, joita tulisi mielestäsi vieläkin enemmän kehittää esteettömässä matkailussa?

  • N: Toivoisin, että olisi taho, joka järjestäisi ryhmämatkoja myös vammaisille. Niin, että voisi ostaa valmiin paketin ja tietää kaiken toimivan niin, että voisi keskittyä kerrankin vain siihen mitä pakkaa mukaan. Tämä olisi mahtava palvelu myös kotimaassa. Lisäksi luontomatkailupaikkojen saavutettavuus etenkin ulkomailla mietityttää. Elämyksiin ei tarvita paljon, mutta että jostakin reissusta jäisi positiivinen mielikuva päällimmäiseksi, pitäisi niitä positiivisia puolia olla.
    • Kaikissa kohteissa pitäisi olla esteettömänä vaihtoehtona myös portaat. Hissin käyttäminen sokeana ei onnistu, kun läheskään kaikki niistä eivät ole pistemerkittyjä tai puhuvia. Luiskat ovat minulle oman liikuntavammani takia hankalia ja portaat oikeastaan se ainoa reitti, jota voin itse käyttää.

Matkakuva

Esteettömiä matkakohdevinkkejä:

Teneriffa:

Mikäli lämmin lomakohde kiinnostelee, on Teneriffa varma valinta. Erityisesti alueet kuten Los Cristianos ja Playa de las Americas ovat tunnettuja esteettömyyden erinomaisesta huomioimisesta. Maasto on hyvin helppokulkuista ja hotellit ovat rakennettu esteettömin palveluin. Monille rannoille on luotu liikkumista helpottavia ramppeja ja käytettäväksi saa rantapyörätuolin, millä pääsee kulkemaan hiekalla. Hyvä lisähuomio on myös se, että monet paikalliset liikkeet vuokraavat esim. sähkömopoja turistien käyttöön.

Lue Sanna Kalmarin kohdeopas: Esteetön Etelä-Teneriffa täältä.

Lue Rantapallon matkaopas Teneriffalle täältä.

Kohdevinkki Teneriffa

Nizza:

Nizzaa, Ranskan Rivieran sydämeksi nimitettyä kaupunkilomakohdetta on kehuttu sen esteettömyydestään. Mikäli kaipaat hieman hienostuneisempaa kohdetta, on tässä ranskalaisessa rantakaupungissa paljon nähtävää ja koettavaa. Erityisesti talojen arkkitehtuuri ja kaupungin tärkein 'nähtävyys', 7 km pitkä rantakatu Promenade des Anglais, vetävät matkailijoita puoleensa.

Lue Rantapallon matkaopas Nizzaan täältä.

Berliini:

Toinen Eurooppalainen kaupunkilomakohde, jossa esteetön matkailu -ja palvelut ovat otettu huomioon, on Saksan pääkaupunki Berliini. Kaupunkia on kehuttu trendikkääksi matkakohteeksi, jossa julkiset yhteydet toimivat moitteettomasti ja nähtävää riittää koko loman ajaksi. Erityisesti syys-kevätaikaan on suositeltavaa matkustaa Berliiniin, sillä sää on yleisesti ottaen jopa melko helteinen noin 20 asteen hujakoilla. Lue täältä myös ravintolavinkit Berliiniin.

Lue Rantapallon matkaopas Berliiniin täältä.

Kohdevinkki Berliini

Kreeta:

Kreetan kohdalla haluan painottaa, että kaikki kaupungit eivät suinkaan ole esteettömiä, kuten mm. Rethymnonin tai Plataniaksen pikkukaupunkikadut eivät ole kovin pyörätuoli- tai näkovammaystävällisiä ja jalkakäytäviä ei välttämättä ole ollenkaan. Kuitenkin myös mahdollisuuksia esteettömään matkaan löytyy, sillä esimerkiksi Matka-agentit järjestävät yhdessä esteettömän matkailun asiantuntijan Sanna Kalmarin kanssa ryhmämatkan Malemen kauniiseen pikkukylään toukokuussa.

Malemen kylä sijaitsee noin parinkymmenen kilometrin säteellä Hanian kaupungista, joten luvassa on autenttista kreikkalaista tunnelmaa kera runsaiden palveluiden ja aktiviteettien. Toki omatoimimatka on myös hyvä vaihtoehto, mutta tässä ainakin yksi vinkki ryhmämatkamahdollisuuteen! Hanian kaupungissa yleisesti ottaen pääsee kulkemaan pyörätuolilla, mutta ympäristöstä kannattaa kuitenkin varmistua etukäteen. Julkiset liikennevälineet Haniassa eivät välttämättä ole esteettömiä.

Lue Rantapallon matkaopas Kreetalle täältä.

Kohdevinkki Kreeta 1

Kohdevinkki Kreeta 2

Lisäksi kehuja sai mm. Prahan raitiovaunujen automaattikuulutukset sekä yleisesti ottaen sujuva ja helppo joukkoliikenne keskustan alueella. Haastateltavani kertoo, että hänen kokemuksensa perusteella ulkomaisissa turistikohteissa yleensäkin on otettu liikuntaesteiset ihmiset huomioon - usein pääsee jonottamatta sisälle, avustajan ei välttämättä tarvitse maksaa sisäänpääsystä ja myös ns. takareittejä kulkemisen helpottamiseksi löytyy aika usein. Muita vinkkejä Prahaan löydät täältä.

Esteetön matkailu onnistuu myös kotimaassa - haastateltavani haluaa mainita Kampin linja-autoterminaalin erinomaisen toteutuksen ja sieltä löytyvien opastusten kätevyyden näkövammaisen ihmisen kannalta. Lisäksi esim. Ateneumin taidemuseossa on hyvä opastettu kierros, jossa on järjestetty lisänä myös kuvailutulkkausta.

*Tämän postauksen on kirjoittanut Veeran työharjoittelija Julia. Valmistun tänä vuonna matkailun restonomiksi Haaga-Helian ammattikorkeakoulusta ja olen esteettömän matkailun asiantuntija. Tulevaisuuden työurallani haluan luoda lisää tietoisuutta aiheesta ja olla mukana edistämässä kokonaisvaltaisesti esteetöntä matkailua.

Edellinen
Edellinen

Matkavinkki Itävaltaan: Vorarlberg

Seuraava
Seuraava

Pariisin parhaat hostellit