Matkabloggaaja ja markkinointikonsultti: alkuvuoden työt ja tulot

Kirjoittelin viime vuoden lopulla kattavamman postauksen koko vuoden töistäni ja tuloista ja lupasin silloin kirjoittavani vastaavia hieman useammin – but here we are, on yhtäkkiä jo maaliskuu. Teen siis töitä yrittäjänä ja tämän blogin lisäksi tuloni koostuvat sosiaalisen median markkinoinnin, vaikuttajamarkkinoinnin ja PR-tehtävien parissa freelancerina omalla toiminimellä.Oikeastaan kaiken keskipisteenä on tämä blogi, mutta nautin valtavasti myös kaikesta siitä ympäröivästä vaikka alkuvuosi onkin ollut myös stressintäyteinen. Tänä vuonna yritän opetella tekemään töitä järkevämmin ja muistamaan, että en voi tarjota kaikkea kaikille vaan mielummin jotakin joillekin. Lähtiessäni yrittäjäksi innostuin ihan kaikesta ja olin valmis lähtemään mukaan mihin vaan mikä edes hieman liittyi omaan alaani. Nykyään valitsen asiakkaani tarkemmin niin blogissa kuin sen ulkopuolella ja vaalin myös vapaa-aikaani, jotta muistaisin pitää paremmin huolta terveydestäni.IMG_20171119_145048.jpgKuten aiemmin täälläkin kerroin, viime vuoden puolella sairastettu denguekuume on madaltanut vastustuskykyä ja olenkin ollut kipeänä ihan laittoman paljon – nyt tuntuu että sopivilla probiooteilla ja terveellisemmällä ruoalla on ollut jo valtava vaikutus ja ehkä tänä vuonna ei enää sairasteta flunssaa toisen perään. Ainakin muutaman viikon takainen influenssa motivoi pitämään terveydestä entistäkin parempaa huolta.Anyway, back to business. Viimevuoden 'Somekonsultti ja matkabloggaaja: näin tienasin 2017' -postauksen perään toivottiin että kertoisin lopullisen liikevaihtoni verotuksen jälkeen ja se olikin viime vuonna 80,000 euroa. Näin ollen yritystoiminta on kannattavaa ja tällä hetkellä kasvusuhdanteista. Jossain vaiheessa on varmasti järkevä miettiä osakeyhtiöksi muuttamista, mutta koska olen kirjanpidollisesti täysin lahjaton, en ole jaksanut miettiä vielä koko asiaa.IMG_20171104_093604.jpgIMG_0140.jpgMinkälaisia töitä olen siis tehnyt alkuvuonna (tammi-maaliskuu) ja mitä olen niitä tekemällä tienannut?

Matkablogi: 7600 €

Matkablogini tulot tulevat lähes aina kaupallisista yhteistöistä, joista suurin osa on matkailualan eri toimijoita hotelleista lentoyhtiöihin, matkailuviranomaisiin ja matkatoimistoihin. Yhteistöiden palkkiot vaihtelevat yleensä 500-5000 euron välillä riippuen yhteistyön laadusta ja siitä onko se pidempiaikainen vai pelkästään yksi blogipostaus ja/tai yksi Instagram-kuva.

Sosiaalisen median konsultointi: 9120 €

Sosiaalisen median konsultointi oli ainakin viime vuonna olennaisin osa tulojani ja näin saattaa olla myös tänä vuonna. Somekonsultointi koostuu tällä hetkellä parista vakioasiakkasta, joille tuotan sisältöä ja joita autan kanavien rakentamisessa. Osalle tuotan myös kaiken valokuvasisällön.

PR: 5250 €

PR:ään liittyvät tehtävät  todennäköisesti hieman vähenevät tänä vuonna, mutta ovat monesti silti olennainen osa yritystoimintaani. PR-tehtäviä teen tällä hetkellä ainoastaan yhdelle matkailualan toimijalle ja muutoin konsultoin muutamaa startupia samalla alalla satunnaisemmin.

Vaikuttajamarkkinointi: 3200 €

Vaikuttajamarkkinointi on varmasti se omin intohimon asia ja vahvin osaamiseni, sillä kymmenen vuoden blogiuran jälkeen sitä tuntee kentän jo aika hyvin. Autankin jonkin verran yrityksiä löytämään omiin kampanjoihin sopivat vaikuttajat ja käyn välillä myös puhumassa vaikuttajamarkkinoinnista yrityksille.

Koulutusten pitäminen: 2550 €

Puhuminen on edelleen yksi suosikkipuuhiani ja viime vuosien aikana olenkin kouluttanut erityisesti hotellien markkinointitiimejä somemarkkinoinnin saralla. Toivon että jatkossa saisin tämän lisäksi myös puhua tulevaisuudessa muutamissa tapahtumissa ja myös enemmän matkailualan opiskelijoille! Mulla on itseasiassa pari luentosettiä suunnitteilla, mutta tässä on välillä niin monta rautaa tulessa että katsotaan milloin saisin ne viimeisteltyä...!IMG_0033.jpgAlkuvuoden kolmen kuukauden laskutukset (ilman ALV) ovat siis lyhyellä matematiikallani 27 720 euroa. Tästä summasta maksan toki vielä verot ja yrittäjäeläkkeen. Käteen jääväksi kuukausipalkaksi voisi tuosta nopealla matematiikalla laskea kulujen jälkeen n. 5000 euroa. Tosin osa tästä menee vielä viime vuoden verojen maksamiseen – yrittämisen kanssa tulee välillä myös truhan paljon vastuuta isojen euromäärien merkeissä. Yksi tämän vuoden tärkeimmistä tavoitteistani on pienen pesämunan kerryttäminen, jotta voisi joskus ottaa vaikka muutaman kuukauden tehden myös huomattavasti vähemmän töitä. Olen kuitenkin ollut valitettavan tehokas tuhlaamaan tienestejäni, joten en ole siinä vieläkään onnistunut alkuunkaan. 

Edellinen
Edellinen

Studying Tourism in Finland

Seuraava
Seuraava

Kolme ravintolavinkkiä Turkuun