Radisson Blu Aleksanteri Hotel Helsinki – Olin kuin kotona

*Yhteistyössä: Radisson Blu

IMG_5683.jpg

Vietän nykyään tavallista enemmän aikaa hotelleissa, sillä kuten moni teistä jo tietää, luovuin jonkin aikaa sitten vuokra-asunnostani voidakseni matkustaa vielä enemmän ainakin loppuvuoden ajan. Todellinen päämääräni on Chiang Mai, mutta lähtö viivästyi muutamasta projektista johtuen parilla kuukaudella, joten hotelleista on tullut niitä kotoisimpia paikkoja.

Viime yönä majoituinkin Radisson Blu Aleksanteri Hotel Helsingissä ja olo ei ole ollut näin kotoisa pitkään aikaan. Kirjautuessani sisään hotelliin, kehotti virkailija heti alkuun jäädä aulaan nauttimaan pullakahveista. Hotellin aulassa tarjoillaan pullakahvit joka päivä vieraille. Olinhan juuri aamulla luvannut itselleni syödä hieman terveellisemmin, mutta kukapa voisi kieltäytyä tuoreesta pullasta?

IMG_5666.jpg

Kodikas Standard -huone

Majoitun yhden yön kotoisassa Standard -tason huoneessa hotellin ylimmässä kerroksessa. Oranssi tai vihreä ei kuulu lempiväreihini, mutta ne saivat kuitenkin huoneen tuntumaan vieläkin kodikkaammalta. Seinällä roikkuva vinttikoirataulu kruunasi sisustuksen – olisin toivonut tosin, että huoneeseen olisi kuulunut ihan oikea koira. Kärsin kamalasta hauvakuumeesta, lähettäkää mulle kaikkien teidän vuffet lainaan! Ihanat rakkaat vuffet, tui tui!

Huoneen sänky oli mahdollisesti myös maailman kaikkein mukavin, mutta Radisson Bluhan takaakin vierailleen aina erinomaiset unet – ja tämä lupaus on ainakin omalla kohdalla aina pitänyt. Väsynyt ja kiireinen tiellä asuva yrittäjä oppii todella arvostamaan niitä parhaita yöunia.

IMG_5649.jpgIMG_5646.jpgIMG_5659.jpgYritin ottaa peiliselfien, mutta en vielä oikein tiedä miten niissä kuuluu poseerata? Toki hiusten harjaamista tai meikkaamista olisi voinut myös harkita, hupsis! Vietin eilen oikestaan koko illan hotellihuoneessani, koska alkuviikon mediakohun jälkeen töitä on jäänyt alkuviikolta tekemättä. Näinpä kävin ensin bloggaajakollegani Jerryn kanssa sushi-illallisella, jonka jälkeen kävin vielä hotellin salilla treenaamassa ja sitten hyppäsin pehmeiden peittojen väliin koodaamaan kaikenmoisia bisneksiä. Tosin työntekoa vähän vaikeutti BBC:ltä tullut dokumentti jemeniläisistä lapsista, jotka ei sodan takia saa oikeanlaista sairaanhoitoa lääkkeiden puuttuessa koko maasta – ehkä näittekin mun epätoivon kyyneleet Snapchatissä – välillä sitä meinaa unohtaa todellisuuden joka on arkipäivää ihan liian monelle.IMG_5652.jpgIMG_5722.jpg

Wish Fridge – yösyöpöttelijän haavejääkaappi

Anyway, back to the point. Jos ette vielä saaneet kodikkuudesta tarpeeksenne, parasta Radisson Blu Aleksanterissa on ehdottomasti allaoleva sininen jääkaappi. Hotellivieraat voivat maksaa 9-12 euroa (Business -tason huoneissa ilmainen) saadakseen oikeuden käyttää hotellin Wish Fridgeä päivän aikana. Wish Fridge toimii juuri niin kuin jääkaappi kotonakin – jos teillä siis on kotona ammattikokki täyttämässä jääkaapianne milloin minkälaisillakin yllätyksillä. Itse hipsin pyjama päällä hotellin aulaan myöhään illalla pikkunälän yllättäessä (en tiedä oliko pyjama fiksu valinta, sillä aulabaarissa oli vähän hienommin pukeutunutta juhlakansaa – mutta minkä sitä kotoiselle fiilikselleen voi).Jääkaapista tarttui mukaan smoothie, jäätelö, kakkupala (se siitä terveellisestä päivästä viimeistään), lohisalaatti ja appelsiini. Kaapissa oli myös monenlaisia leipiä ja herkullisen näköinen wrap, mutta kasvisruokailijaa ei kuitenkan oltu ihan hirveästi ainakaan vielä ehditty ajattelemaan jääkaapin sisällön suhteen. Joku asiakas oli kuitenkin onneksi jo ehtinyt esittää toiveen vegaanisista tuotteista, joten eiköhän kaappi vielä tuosta kehity!IMG_5676.jpgIMG_5679.jpg

Maittava Super Breakfast 

Radissonit uudistivat hotelliaamiaisensa jonkin verran kuukausia sitten ja tarjolla oleva Super Breakfast loistaa terveellisemmillä vaihtoehdoillaan, joissa on painotettu luomuun ja lähituotantoon. Hotelliaamiaiset on aina parhaita, mutta nyt kun niitä tulee syötyä useamman kerran viikossa, ei viitsi antaa homman lähteä käsistä. Tänään nautinkin erikseen tilattavan omeletin kasviksilla ja kulhollisen puuroa erilaisilla pähkinöillä, banaanilla ja vaahterasiirapilla – mmm vaahterasiirappi nam.Kyytiin otin vielä kupin kahvia ja omenamehua. Radissoneissa voi myös aina luottaa siihen, että kahvin kanssa on halutessa tarjolla soijamaitoa!IMG_5703.jpgIMG_5701.jpg

Edellinen
Edellinen

Airline Review: TAP Portugal

Seuraava
Seuraava

Back to the sunny island of Malta