Radisson Blu Aleksanteri Hotel Helsinki – Olin kuin kotona

25 syyskuun, 2016

*Yhteistyössä: Radisson Blu

IMG_5683.jpg

Vietän nykyään tavallista enemmän aikaa hotelleissa, sillä kuten moni teistä jo tietää, luovuin jonkin aikaa sitten vuokra-asunnostani voidakseni matkustaa vielä enemmän ainakin loppuvuoden ajan. Todellinen päämääräni on Chiang Mai, mutta lähtö viivästyi muutamasta projektista johtuen parilla kuukaudella, joten hotelleista on tullut niitä kotoisimpia paikkoja.

Viime yönä majoituinkin Radisson Blu Aleksanteri Hotel Helsingissä ja olo ei ole ollut näin kotoisa pitkään aikaan. Kirjautuessani sisään hotelliin, kehotti virkailija heti alkuun jäädä aulaan nauttimaan pullakahveista. Hotellin aulassa tarjoillaan pullakahvit joka päivä vieraille. Olinhan juuri aamulla luvannut itselleni syödä hieman terveellisemmin, mutta kukapa voisi kieltäytyä tuoreesta pullasta?

IMG_5666.jpg

Kodikas Standard -huone

Majoitun yhden yön kotoisassa Standard -tason huoneessa hotellin ylimmässä kerroksessa. Oranssi tai vihreä ei kuulu lempiväreihini, mutta ne saivat kuitenkin huoneen tuntumaan vieläkin kodikkaammalta. Seinällä roikkuva vinttikoirataulu kruunasi sisustuksen – olisin toivonut tosin, että huoneeseen olisi kuulunut ihan oikea koira. Kärsin kamalasta hauvakuumeesta, lähettäkää mulle kaikkien teidän vuffet lainaan! Ihanat rakkaat vuffet, tui tui!

Huoneen sänky oli mahdollisesti myös maailman kaikkein mukavin, mutta Radisson Bluhan takaakin vierailleen aina erinomaiset unet – ja tämä lupaus on ainakin omalla kohdalla aina pitänyt. Väsynyt ja kiireinen tiellä asuva yrittäjä oppii todella arvostamaan niitä parhaita yöunia.

IMG_5649.jpgIMG_5646.jpg
IMG_5659.jpg
Yritin ottaa peiliselfien, mutta en vielä oikein tiedä miten niissä kuuluu poseerata? Toki hiusten harjaamista tai meikkaamista olisi voinut myös harkita, hupsis! 

Vietin eilen oikestaan koko illan hotellihuoneessani, koska alkuviikon mediakohun jälkeen töitä on jäänyt alkuviikolta tekemättä. Näinpä kävin ensin bloggaajakollegani Jerryn kanssa sushi-illallisella, jonka jälkeen kävin vielä hotellin salilla treenaamassa ja sitten hyppäsin pehmeiden peittojen väliin koodaamaan kaikenmoisia bisneksiä. Tosin työntekoa vähän vaikeutti BBC:ltä tullut dokumentti jemeniläisistä lapsista, jotka ei sodan takia saa oikeanlaista sairaanhoitoa lääkkeiden puuttuessa koko maasta – ehkä näittekin mun epätoivon kyyneleet Snapchatissä – välillä sitä meinaa unohtaa todellisuuden joka on arkipäivää ihan liian monelle.

IMG_5652.jpgIMG_5722.jpg

Wish Fridge – yösyöpöttelijän haavejääkaappi

Anyway, back to the point. Jos ette vielä saaneet kodikkuudesta tarpeeksenne, parasta Radisson Blu Aleksanterissa on ehdottomasti allaoleva sininen jääkaappi. Hotellivieraat voivat maksaa 9-12 euroa (Business -tason huoneissa ilmainen) saadakseen oikeuden käyttää hotellin Wish Fridgeä päivän aikana. Wish Fridge toimii juuri niin kuin jääkaappi kotonakin – jos teillä siis on kotona ammattikokki täyttämässä jääkaapianne milloin minkälaisillakin yllätyksillä. Itse hipsin pyjama päällä hotellin aulaan myöhään illalla pikkunälän yllättäessä (en tiedä oliko pyjama fiksu valinta, sillä aulabaarissa oli vähän hienommin pukeutunutta juhlakansaa – mutta minkä sitä kotoiselle fiilikselleen voi).

Jääkaapista tarttui mukaan smoothie, jäätelö, kakkupala (se siitä terveellisestä päivästä viimeistään), lohisalaatti ja appelsiini. Kaapissa oli myös monenlaisia leipiä ja herkullisen näköinen wrap, mutta kasvisruokailijaa ei kuitenkan oltu ihan hirveästi ainakaan vielä ehditty ajattelemaan jääkaapin sisällön suhteen. Joku asiakas oli kuitenkin onneksi jo ehtinyt esittää toiveen vegaanisista tuotteista, joten eiköhän kaappi vielä tuosta kehity!

IMG_5676.jpgIMG_5679.jpg

Maittava Super Breakfast 

Radissonit uudistivat hotelliaamiaisensa jonkin verran kuukausia sitten ja tarjolla oleva Super Breakfast loistaa terveellisemmillä vaihtoehdoillaan, joissa on painotettu luomuun ja lähituotantoon. Hotelliaamiaiset on aina parhaita, mutta nyt kun niitä tulee syötyä useamman kerran viikossa, ei viitsi antaa homman lähteä käsistä. Tänään nautinkin erikseen tilattavan omeletin kasviksilla ja kulhollisen puuroa erilaisilla pähkinöillä, banaanilla ja vaahterasiirapilla – mmm vaahterasiirappi nam.

Kyytiin otin vielä kupin kahvia ja omenamehua. Radissoneissa voi myös aina luottaa siihen, että kahvin kanssa on halutessa tarjolla soijamaitoa!

IMG_5703.jpgIMG_5701.jpg

*Sponsored by: Radisson Blu

IMG_5685.jpgIMG_5683.jpg

After giving up my apartment, I’ve started to spend way too much time staying in hotels around the globe, which for now I absolutely enjoy! My final destination is Chiang Mai, but my departure got delayed with almost two months due to some unfinished projects, but I’m getting there – 3 or 4 more weeks to go!

Last night I stayed in Radisson Blu Aleksanteri Hotel Helsinki, and have never felt more at home in a hotel room. As I checked in, the lady at the check-in advised me to stay downstairs for a bit to enjoy some coffee and pastries on the house – how could I say no? I mean, I had promised myself earlier that morning to eat a bit healthier, but oops.

IMG_5666.jpg

My cozy Standard Room

I spent a night in a cute and cozy Standard Room on the top floor of the hotel. Orange and green have never been my favorite colors, but they did actually make the room feel even a bit cozier. And what topped the experience was the cute picture with a dog – would have liked a real one though, I really really want to get a dog, but I’d need like a travelling one!

The bed in the room happened to be the comfiest one yet, but comfy beds are something I trust whenever I am staying at a Radisson Blu, as they guarantee you a good night sleep. And as a busy travelling solopreneur, I’ve come to appreciate a good night of sleep.

IMG_5649.jpgIMG_5646.jpgIMG_5659.jpg

I am trying hard to learn the fine art of mirror selfies, but I’m not really there yet – haha. Sure brushing my hair or putting on some makeup could have done the trick.

I spent most of my last night in the hotel room, as I have a ton of work to catch up on after the media buzz earlier this week. So, I head out to have sushi dinner with my travel blogging colleague Jerry, after which I locked myself in the room for most of the night. I did though go to the gym first, yay for that! I am not sure I really got so much work done either though, as I was also watching a documentary on BBC about the children in Yemen who are affected by the war – so I ended up sobbing for half an hour for how heartbreaking it was… Sometimes you forget what it’s like out there when you spend your life jetting around in fancy destinations, and battling with first world problems like a broken iPhone screen (buhuu!).

IMG_5652.jpgIMG_5722.jpg

Wish Fridge – Cake in the middle of the night, don’t mind if I do!

So, back to the point. Radisson Blu Aleksanteri also happens to have a fridge for its guests where you can go grab some snacks whenever you like during your stay. For those staying in a Standard Room, you can purchase the access with 9-12 euros for half a day. Wish Fridge is totally worth the price though, during my stay there were a choice of different sandwiches, wraps, smoothies, fruit, ice-cream, and cakes. Surely enough to keep you fulfilled. The only thing I’d like to mention though is that there were not a lot of vegetarian options!

So late at night after I had done most of my work, I walked downstairs in my PJ’s (without realising people were there in their fancy suits drinking wine – but I just felt so at home) to check out what’s in the fridge. My healthy eating habits were pretty much history by the time I walked back to my room with a cake and an ice-cream in my hand…

IMG_5676.jpgIMG_5679.jpg

Super duper breakfast

All Radisson Blu hotels here in Finland offer something called the ‘Super Breakfast’, which is your usual hotel breakfast, but with healthier options and a great emphasis on local and organic produce. I try to eat healthy in hotels as I eat several hotel breakfasts in a week – so I had an omelette with vegetables, and a bowl of porridge with nuts and syrup. Yumsies.

Oh, and I also had a cup of coffee because Radisson hotels almost always have soy milk on offer if you ask for it!

IMG_5703.jpgIMG_5701.jpg

SHARE THIS STORY
COMMENTS
EXPAND

Kuulostaa ja näyttää ihan hyvältä, en itsekään pidä oranssista. Hassua, kun katsoin ensin, että tuo mäyris on oikea, kun kuva rajaantu suuri siitä kohtaa puoliksi, niin näytti että joku koira istuu siellä sohvalla.
Mikä mediakohu on ollut alkuviikolla?
Ps. kaikki kuvat eivät näkyneet mulle, ei vaikka päivitin, jäi nyt peiliselfie näkemättä. 😀

Haha, olispa oikea <3 Ja alkuviikon mediakohu oli tämä: http://www.mtv.fi/lifestyle/autot/artikkeli/rikollinen-osti-auton-veeran-nimella-tuhansia-menossa-ulosottoon-viranomaisista-ei-apua/6081234

Ja kas, en tiedä miksi Flickr on pudottanut nyt muutamista postauksista kuvia, mutta peiliselfie on taas paikallaan haha!

Itsekkin kyseisessä hotellissa yöpynyt, ja tykästyin siihen rentoon ja kotoisaan tunnelmaan mitä harvoin hotelleissa saa. Toi jääkaappi kyllä kruunaa kaiken! 😀 Ihanasti oli tässä asiaa ja tykkään niin paljon sun rennosta kirjoitustyylistä 🙂 ja ennenkaikkea IHANIA kuvia!

Kiva kuulla, ja jääkaappi todellakin kruunasi kotoisan olon! Ja kiitos kehuista, kiva kuulla että tykkäät 🙂 <3

Olipas hyvä ja kattava postaus, tekisi oitis mieli varata huone 😀 ja miten mahtavaa nähdä viimeinkin kuvia hotellihuoneesta missä seinällä komeilee meidän Hemmo-whippet! 😉 <3

Oi Hemmo whippet, maailman söpöin tyyppi <3

Olimme Aleksanterissa yötä kuukausi sitten kolmen yön verran ( ihan oma raha, ei mikään kytky : ) . Huoneeksi otettiin Businesshuone, joka tarkoitti ylimmän kerroksen ullakkohuonetta. Teppo olisi halunnut heti vaihtaa huoneen toiseen, koska patterit “lorisivat” ja wi-fi ei toiminut. Minä halusin pysyä siellä, koska tunnelma oli tosi kiva. Teppo on paljon herkempi äänille. Oikeasti minä en kyllä mitään pattereiden meteliä kuullut… Mutta se oli iso miinus, että businesshuoneessa wi-fi pätkii : /

Wish Fridgeä ei kokeiltu, mutta käytiin toki sen tarjonta katsomassa.

Aamiainen ei ollut kovinkaan ihmeellinen. En ymmärrä miksi Radisson Blu ei saa Suomessa aamiaiasta samalle tasolle kuin ulkomailla. Käytetän näitä hotelleja paljon, joten on hyvä tuntuma siihen mitä muuaalla on. Esim. Baltiassa aamiaiset olivat ihan eri levelillä.

Ullakkohuone – kuulostaa jännäriltä! :O Ilman wi-fiä en kyllä itse pärjäisi kun tulee huoneessa tehtyä aina töitä. Etenkin busineshuoneessahan sen pitäisi todellakin toimia moitteetta!

Mä en ole vielä päässyt testaamaan Super Breakfastia muille maille, mutta muutoin pidin hotellin aamiaisesta, joka oli tavallista ehdottomasti parempi 🙂

Upea tuo koirataulu, vaikka minulla on “livenä” omassa sängyssä kolme, voisin hyvin ottaa tuollaisen neljännenkin 🙂

Hauska idea tuo sininen Smeg, ja hyvä. Hotelleissa tulee aina jossain vaiheessa myöhäisiltaa sellainen hiuko, että joutuu turvautumaan sipseihin/suklaaseen/suolapähkinöihin, tuolle jääkaapille voisi “sortua” pienemmillä omantunnontuskilla.

Mä haluan kanssa livenä muutaman söpön vuffen <3 Ja tuo jääkaappi on ehdottomasti parempi mitä minibaarien tylsät suklaat ja pringlesit :O

Enpä ole koskaan kuullut tuollaisesta ihanasta jääkaapista, josta voi käydä hakemassa purtavaa. Ihan mahtavaa! Voi kun kotonakin tosiaan jääkaappi täyttyisi itsekseen omien toiveiden mukaisesti – tai vielä parempaa niin, ettei edes tarvitsisi toivoa, vaan joku muu tekisi senkin aivotyön puolestani 😀

It was like from a dream, haha! 🙂 Ja ollappa kotona samanlainen! 😀

Siis jääkaappi korvaa room servicen? 🙁

Ei sentään! Room service pelaa kuten normaalisti, mutta jääkaappi on sille hyvä ja edullinen vaihtoehto 🙂

Wish Fridge kelpais mullekin, aaah mitä ruokaa!! Pistän kyllä tän hotellin ehdottomasti korvan taa, jos tulee tarvetta majoittua Helsingissä. 🙂

Voin lämpimästi suositella 🙂

Jes, vaikuttaa hyvältä hotellilta! Tuollainen Wish Fridge olisi huippua saada omaankin kotiin… Sitä odotellessa on itse leivottava kakkupalat… ^_^

Me vietettiin vaimon kanssa yö tuolla heinäkuussa, kun juhlimme mun valmistujaisia. Oli kyllä mukava hotelli, oikeastaan mukavan epähotellimainen eli siis kodinomainen. Meillä oli huone jugendpuolelta, jossa katto oli todella korkealla ja arvokas tunnelma. Hauska yllätys olivat iltapäivän pullakahvit, jotka ehdimme nauttia juuri ennen valmistujaisjuhliin lähtöä. Plussaa myös siitä, että myöhäinen uloskirjautuminen järjestyi mukisematta ja ilmaiseksi.

Jep, tuo on sellainen unelmien koti – itsetäyttyvä jääkaappi ja joka aamu katettu aamiainen, heh! Kiva että teillä oli myös hyvä kokemus 🙂

Kuulostaa hyvältä hotellilta 🙂

Voin ehdottomasti suositella 🙂

😀 Kyllä mullekkin kelpais jos vois vaan jääkaapista käydä nappasemassa palan kakkua. Nams! Ja toi aamupala näyttää ihanalta <3

Haha äläpä, tähän voisi tottua 😀

ADD A COMMENT