And what if I miss the tropics

Vielä toissapäivänä istuin Aasian kuuman auringon alla rantahiekassa halaillen tuoretta kookostani taivaan muuttaessa väriä sinisestä violettiin. Nenäni oli palanut auringossa ja hiukseni kihartuneet kosteudesta niin, että ystäväni Annika luuli minun ottaneen permanentin paikallisessa kampaamossa. Thaimaassa asuva ystäväni Lisa istui vieressä ja pohdimme elämän ihmeellisyyksiä ja haaveilimme molemmat tulevista reissuista ympäri maailmaa. Olemmehan tunteneet toisemem jo hiekkalaatikolta saakka ja on ollut hauska nähdä mihin maailma on meidät molemmat kuljettanut vuosien varrella. Juuri tässä oli niin hyvä olla. Ja voi miten huomaan taas kuinka sieluni huutaa kaipuuta takaisin tropiikkiin.Vaikka talvipakkanen on täällä kaunis kun aurinko porottaa kirkkaalta taivaalta, haluaisin olla etätöissä kotona kevääseen saakka. En minä osaa nauttia päivästä hiihdellen Töölönlahden jäällä.Don't get me wrong, asun ihan omasta valinnastani täällä Helsingissä ja olen siitä varsin onnellinen. Tämä matka kuitenkin muistutti taas miten paljon kotoisampi olo minulla on ilman kenkiä palmun alla kulkukoira kainalossa ja tulinen papaijasalaatti lautasella. Nämä ajatukset tulivat viime yönä jopa uniini. Puhuin juuri aiemmin tällä viikolla ystäväni kanssa siitä miten hän käy läpi kaikkia elämänsä asioita unissaan ja minä taas en.Aamulla kuitenkin heräsin erikoiseen tunteeseen – tunuu kuin viime öinen uneni yrittäisi kertoa minulle jotain. Olin juuri laskeutunut Nicaraguaan ja etsin viihtyisää viiden tähden hotellia jossa majoittua. Päädyin kuitenkin edullisen guesthousen portaille, jossa sattui istumaan matkablogikollegani Urbaani Viidakkoseikkailijatar -blogin Laura. Laura vinkkasi, että elämä maistuu paljon enemmän elämältä täällä guesthousessa lähellä viidakkoa. Hän kehotti, että mitä jos vain jäisin.Uneni jatkui Vietnamiin, jossa minua vastaan meloi toinen matkabloggaajakollega Gloria. Gloria näytti onnelliselta pienessä puoliksi hajonneessa puuvenessään ilman kenkiä ja vinkkasi, että minun kannattaisi liittyä seuraan.Jokin tuossa unessa on ollut mielessäni koko päivän. Muuttaessani 2016 syksyllä diginomadiksi Pohjois-Thaimaan Chiang Maihin koin saavuttaneeni yhden suurimmista unelmistani. Täysipäiväinen diginomadin elämä ei kuitenkaan ollut se oma juttu, mutta eihän sitä koko talvea voi Helsingissä viettää to be honest with you.Tämä muutaman päivän matka takaisin Thaimaahan muistutti, että sieluni kaipaa sitä tropiikin tuomaa vapautta osan vuodesta. En näe muuttavani kokonaan Thaimaahan tai muualle tropiikkiin, mutta ehkäpä voisin viettää ainakin kuukauden tai kaksi jokaisesta talvesta maailman tuolla puolen.Yksi viime vuosien parhaista oivalluksista on oikestaan ollut se, että aina ei tarvitse valita joko tai – ei minun tarvitse päättää missä maassa haluan viettää loppuelämäni vaan voin kutsua montaakin paikkaa kodikseni. Voin pitää kotia Helsingissä, mutta laskelmoida työni aina niin että voisin istua koneella hyvillä mielin kookosten keskellä vaikka marras- ja maaliskuun.Toinen hauska toteamus matkan varrella oli se miten monipuoliseksi matkailijaksi sitä voi yksi ihminen lukeutua – ei sitä tarvitse määritellä itseään backpackeriksi tai luksusmatkaajaksi tai miksikään muuksikaan ellei halua. Haaveilin ennen matkaa majoittuvani jossain ihanassa viiden tähden rantahotellissa uima-altaineen, mutta Ao Nangilla oli tähän aikaan niin sesonki että lopulta päädyin edulliseen hämmentävään sveitsiläiseen guest houseen, pienen turistibaarin yläkertaan. Ajatus kämäisestä guesthousesta ei oikein hotsittanut, mutta lopulta viihdyinkin siellä huomattavasti odotettua paremmin. Oikeastaan olin lopulta jopa tyytyväinen, että asuin pienen baarin yläkerrassa kuin kotona enkä missään täydellisen palvelun talossa – street foodia iltamarkkinoilta parvekkeella maistuu paljon enemmän elämältä kuin hieno A la carte -illallinen turistien seassa.Mitä lentämiseen tulee, matkustin Krabille ja Dohaan Qatar Airwaysin bisnesluokassa ja totesin matkan aikana, että jatkossa en taida kaukolentoja kovin helposti turressa lentääkään. Miksi en saisi yrittäjänä hemmotella itseäni ja maksaa lennoista hieman enemmän nauttiakseni omasta rauhasta, hyvästä ruoasta ja mukavasta makuuasennosta? Yritykseni liikevaihdon osuessa lähelle 80,000 rahaa viime vuonna – on ehkä ihan ok jo hyväksyä ettei ole enää se sama köyhä opiskelija.*Lue Qatar Airwaysistä lisää täältä: Lentoyhtiöarvostelu: Qatar AirwaysJa mikä parempi balanssi kuin kalliit lennot ja halpa majoitus? :D Itseasiassa voisin lainata tässä kohtaa ylempänä mainitun blogikollegani Lauran uusinta postausta: 

Blogimaailman ja brändien vilskeessä tuntuu välillä, että pitäisi pystyä lokeroida itsensä vahvasti johonkin koppiin ollakseen uskottava siinä omassa kopissaan. Välillä yritän ja joka kerta palaan alkuperäiseen suunnitelmaan ja omimpaan olemukseeni seikkailla maailmojen välillä; etsiä kaupungin ja luonnon, menemisen ja olemisen sekä hippeilyn ja korkokenkäelämän tasapainoa. -Laura, Urbaani Viidakkoseikkailijatar

Eipä tässä välissä oikeastaan muuta kuin tällaista randomia ajatusvirtaa. Hope it makes at least a little tiny bit of sense!