Purjehdus Helsingissä: Collect moments, not things

*Kaupallinen yhteistyö: Elämyslahjat

Jokainen meistä omistaa niin paljon turhaa tavaraa. Vuosi vuodelta huomaan huolestuvani enemmän ja enemmän meidän käsittämättömästä kulutushysteriasta ja sen vaikutuksista ympäristöön. Se entinen shoppailijaminäni on herännyt uuteen todellisuuteen ja olen vasta vähitellen ymmärtänyt että jokaisen tavaran tai vaatteen takana on materiaaleja ja työvoimaa joista vain harva tuotetaan millään tavalla vastuullisesti.Liian moni meistä hukkuu tavaraan. Hyllyt kotona pursuaa koristeita ja kirjoja, kellarin ovet on ängetty väkisin kiinni ja sängyn alla on villakoirien lisäksi vaikka mitä turhaa. Mutta voi kuinka paljon kevyempi olo onkaan kun omistaa vähemmän.DSC_6649-Edit.jpgDSC_6725.jpgInnostuin valtavasti kun Elämyslahjat ehdottivat yhteistyötä ja mietin miksi en ole aiemmin kirjoittanut palvelusta blogissa, sillä olenhan ostanut ystävilleni ja perheelleni Elämyslahjojen kautta synttäri- ja häälahjoja jo monena vuonna. Olen vähän sellainen tyyppi joka muistaa kaiken aivan liian myöhään ja lahjojen hankkimen kuuluu juurikin tähän. Haluan muistaa ystäviä ikimuistoisilla lahjoilla, mutta en kiireisen arkeni keskellä edes ehtisi lähteä shoppailemaan. Niin monta kertaa olen pari tuntia ennen h-hetkeä käynyt etsimässä jotain kivaa Elämyslahjojen sivuilta.Äidilleni olen ostanut hierontojen ja kasvohoitoitojen kaltaisia hemmottelutuotteitta. Ystäväpariskunalle ostimme illallisen pimeässä kihlajaislahjaksi. Ja yhdelle ystävälle tarjosin vastaavanlaisen purjehduksen Helsingin saaristossa. Äitini taasen osti juuri aviomiehelleen Elämyslahjoilta simulaattorilennon.Tarjolla on vaikka mitä ja minä pääsin ystäväni Lisan kanssa testaamaan juurikin purjehdusta täällä Helsingin saaristossa eräänä kesäiltana muutama viikko sitten S/y Belmontin purjeilla.DSC_6565.jpgDSC_6555.jpgDSC_6620-Edit.jpgDSC_6613.jpg

Ikimuistoisia lahjoja ja unohtumattomia kokemuksia

Elämyslahjat on Suomen suurin elämysten verkkokauppa. Yhtiö myy yli 1000 elämystä, kuten tandemhyppyjä, rallikyydityksiä, kuumailmapallolentoja, Formula-ajoa ja erilaisia hemmotteluhoitoja. Verkkokaupan lisäksi elämyslahjoja voi ostaa Kampin ja Itiksen myyntipisteistä.Parasta Elämyslahjoissa on oikeastaan se, että itse ei tarvitse miettiä mitä kaikkia lahjavaihtoehtoja sitä olisi tarjolla. Voit valita nettisivuilta suoraan mm. etsitkö lahjaa miehelle, perheelle, ryhmälle vai naiselle. Elämyslahjojen sivuilla on myös erikseen kategoriat äitienpäivä-, isänpäivä-, ylioppilas-, ja häälahjoille mikä tekee lahjan ostamisesta helppoa myös viime tingassa.Lahjat on jaettu myös kategorioihin hemmottelu, ruokaelämykset, lentoelämykset, ajoelämykset, vesielämykset ja kurssit.Välillä käytän Elämyslahjoja myös jos kaipaan jotain erilaista tekemistä kotona itselleni ja ystävilleni, ihan ilman sen erityisempiä merkkipäiviä. Esimerkiksi tämä kesäillan purjehdus arki-iltana kruunasi stressin täyteisen työpäivän täydellisesti. Tällainen yhdessä jaettu elämys ja aineeton lahja on vaan niin paljon arvokkaampi kuin mikään tavara.Tutustu Elämyslahjojen valikoimaan tarkemmin täältä.DSC_6604-Edit.jpgDSC_6569.jpgDSC_6605-Edit.jpg

Purjehdusretki Belmontilla Helsingin saaristossa

Purjehduksemme starttasi Katajanokan venesatamasta arki-iltana kuuden maissa. Purjehdus toteutuu aina jos osallistujia on tarpeeksi. Minun ja ystäväni lisäksi purjeveneellä oli n. 7 hengen ryhmä.S/y Belmont on Swan 51 on maailman parhaiden purjeveneiden valmistajana tunettun suomalaisen veneistämö Nautorin valmistama vuonna 1985. Sama vene on ollut Hjallis Harkimon kipparoimana BOC Singleheaded -maailmanympäripurjehduksella vuodet 1986-1987 ja laivan kapteeni kertoikin meille käsittämättömiä tarinoita Hjalliksen purjehduksesta maailman ympäri aivan yksin isolla purjeveneellä maailman myrskyjen keskellä. Tuon purjehduksen jälkeen vene on kuitenkin varusteltu tilauspurjehduksen vaatimiin mukavuuksiin.Purjehduksen kesto oli 2,5 tuntia ja alussa kipparit perehdyttivät meidät purjehduksen perusteisiin ja halutessa pääsi ohjaamana, nostamaan purjetta ja navigoimaan – elämyksen tavoite on että osallistujat pääsevät itsekin sisälle purjehduksen maailmaan. Jos on kuitenkin kaltaiseni laiska haaveilija niin voi toki yhtä hyvin istua keulassa merta katsellen kun kipparit hoitaa hommansa, haha!Meillä oli omat pienet eväät mukana, jotka kävin nappaamassa Anton & Anton -kioskista ennen purjehdusta. Ei tosin kerrota kellekään että kombucha-juomani oli vähällä räjähtää pitkin veneen kantta...Tutustu purjehdusretkeen ja osta elämys täältä. Purjehdus toteutuu jos osallistujia on vähintään kuusi.DSC_6688.jpgDSC_6706.jpgDSC_6654.jpgDSC_6633.jpg

Vuoden 2018 teemani: "upgrade life by downgrading expenses"

Päätin tänä vuonna keskittyä asioihin joilla on oikeasti väliä. Viime vuosi oli monella tapaa mullistava ja purin pahaa oloani kaiken turhan ostamiseen joka vain lisäsi ahdistusta. Ostelin designerlaukkuja ympäri maailmaa. Lisäksi tuhlasin naurettavan määrän rahaa businessluokan lentoihin ja taksikyyteihin. Myinkin viime viikolla lähes kaikki nuo ostamani laukut, paitsi tuon Louis Vuittonin never fullin isoimman koon, koska se on niin kätevä ja kestävä matkustamista ajatellen.Tänä vuonna huomaan nauttivani niin paljon enemmän juuri niistä elämän makuisista hetkistä laivan kannella kuin mistään shoppailureissuista New Yorkin ostoskaduilla. Huomaan kaipaavani yhä useammin takaisin luonnon äärelle. Toki purjehdusretkellämme oli hinta, mutta siitä jäänyt muisto on jokaisen euron arvoinen.Aion jatkossakin keskittyä elämysten keräämiseen ja vähentää tavaraa täältä kotoa. Matkoillakin kuljen nykyään yhä useammin pelkän käsimatkatavaran kanssa – paitsi Sveitsissä, koska sieltähän on pakko tuoda kotiin viiniä ja juustoa. Ja ehkä vähän suklaatakin if I'm honest.DSC_6638.jpg

"Fill your life with experiences, not things. Have stories to tell, not stuff to show."

Mitäs sanotte? Onko täällä muita kulutustottumuksiaan muuttaneita? Hieman entistä valveutuneempia kuluttajia? Itse aion jatkossakin käyttää rahat mielummin elämyksiin kuin tavaraan. Ja ostaessani tavaraa harkitsen hieman tarkemmin mitä ostan ja mistä se on peräisin.Tänä vuonna moni ystävistäni täyttääkin pyöreitä, joten jos luette tätä blogia – voitte olla varma että lahjaksi on luvassa elämyksiä! ;)DSC_6738.jpgDSC_6761.jpg

Oletteko te ostaneet lahjoja Elämyslahjoja ystävillenne?

Edellinen
Edellinen

Lentoyhtiökokemus: SWISS

Seuraava
Seuraava

Photo diary: Nature wants you back