Matkailualan opinnot ammattikorkeakoulussa

*Kaupallinen yhteistyö: Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Opiskelin matkailualan restonomin tutkinnon Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa Porvoon Campuksella ja oi miten välillä kaipaankaan niitä aikoja! Saan blogissa jatkuvasti teiltä kysymyksiä liittyen matkailualan opintoihini, joten vihdoin sain aikaiseksi koota teille kattavamman infopaketin restonomin opinnoista. Kerron samalla miten matkailualan restonomin koulutus ja nuo vuodet ammattikorkeakoulussa ovat olleet itselleni hyödyksi ja auttaneet oman uran rakentamisessa vuosien varrella.Aloitin omat opintoni 2011 tammikuussa Porvoon juuri valmistuneella uudella Campuksella. Valmistuin koulusta 2014 keväällä ja sen jälkeen olenkin tehnyt töitä matkailualalla ensin eri tehtävissä asiakaspalvelun ja markkinoinnin saralla ja nykyään yrittäjänä.Lue lisää Haaga-Helian Porvoon opintolinjoista täältä.

Työmatkalla New Yorkissa

Millaista oli opiskella Porvoo Campuksella?

Nyt voin jälkeenpäin sanoa, että valitsisin Porvoon milloin tahansa uudelleen. Tällä pienellä kaupungilla on harvinaisen tärkeä paikka sydämessäni.

Jos ollaan rehellisiä niin muutto pieneen tuntemattomaan kaupunkiin keskellä kylmintä talvea tuntui vähintäänkin pelottavalta ajatukselta. Onnekseni muutin kaupunkiin parhaan ystäväni kanssa yhdessä kämppiksiksi Kevätkummun opiskelija-asuntoihin. Pelkäsin aluksi että harmittaisi opiskella pikkukaupungissa kun matkailualan opintovaihtoehtoja olisi ollut myös Helsingissä. Nyt voin jälkeenpäin sanoa, että valitsisin Porvoon milloin tahansa uudelleen. Tällä pienellä kaupungilla on harvinaisen tärkeä paikka sydämessäni.Suurin osa opiskelijoista tulee pikkukaupunkiin sen ulkopuolelta, joten jokainen opiskelija on heitetty oman mukavuusalueen ulkopuolelle uusien ihmisten keskelle myös koulupäivien ulkopuolella. Porvoossa meille syntyikin todella nopeasti erittäin tiivis kaveripiiri, joista suuri osa on edelleen kaikista rakkaita ystäviäni. Kun melkein kaikki kaverit asuu samassa rapussa ja käy samoja kursseja, yhteistä tekemistä ja puhumista löytyi aina. Elämä tuntui vähän samalta kuin Frendit tv-sarja kun kaikki ystävät asuu niin lähellä.Porvoo on muutenkin kaupunkina viihtyisä. Sieltä löytyy herkullisia ravintoloita ja kahviloita kuten isostakin kaupungista. Vanhakaupunki on tunnelmallinen kesät ja talvet. Kaikki palvelut on yleensä lähellä – onneksi, koska julkista liikennettä en valitettavasti oikein voi kehua vaikka kaupungissa bussit kulkeekin.Porvoo Campus itse on ihanan valoisa ja moderni paikka opiskella. Isot lasiseinät tuovat paljon valoa ja erikoiset tilaratkaisut tekevät opiskelusta jotenkin todella paljon piristävämpää.Muutama opiskelija kävi koulussa päivittäin Helsingistä, mikä toki toimii tarvittaessa. Omasta mielestäni ensimmäiset kaksi vuotta kannattaa asua Porvoossa, työharjoittelun ja opparin aikana sitä voi toki asua missä vaan!haaga-helia ammattikorkeakouluhaaga-helia porvoo

Miten valmistautua pääsykokeisiin?

Itseäni jännitti pääsykokeissa eniten matematiikka, sillä se on aina ollut heikkouteni ja on sitä edelleen. Harjoittelimme ystäväni veljen kanssa prosenttilaskuja hieman diipimmin oikeastaan koko edellisen illan ja niiden avulla pärjäsin myös matemaattisen osuuden pääsykokeista ainakin juuri hyväksyttävästi läpi. Pääsykokeisiin kuului myös parihaastattelu, joka oli itselleni se luontevin osuus päivästä. Haastattelukysymykset ovat melko yksinkertaisia ja tärkeintä niissä on oikeastaan lähinnä näyttää ulospäin oma persoonallisuus ja reippaus ja sitä kautta sopivuus alalle. Sain monelta ohjeeksi, että rakkaus matkustamista kohtaan ei ole yksinään hyvä syy hakea matkailualalle. Itse perustelin urahaaveeni kiinnostuksellani ilmailualaan ja sen kehittämiseen Suomen matkailussa.Pääsykokeissa oli myös kirjallisia osuuksia, joita en muista enää ihan tarkkaan. Päivän aikana kirjoitetiin englanniksi ja suomeksi tekstit.Kaikki nämä ja lukion kirjoitusten arvosanat vaikuttivat yhdessä opiskelijavalintoihin ja vaikka kokeesta ei missään nimessä selvitty täysin pistein, pääsin opiskelemaan.matkailualan opinnot

Mitä matkailualan opinnot sitten sisälsivät?

Restonomin opintoni Haaga-Heliassa kestivät kokonaisuudessaan  3,5 vuotta. Matkailualan opinnot ei tietenkään tarkoita sitä että opetellaan kaikki tieto matkakohteista vaan opinnoissa on paljon kaupallista markkinointiin ja myyntiin liittyviä kursseja, kieliä, matematiikkaa, yrittäjyyttä ja palvelumuotoilua. Yleensä jokaiseen lukukauteen kuului muiden opintojen ohella niihin liittyvä suurempi projekti; ensimmäisenä lukukautena järjestimme tapahtuman, seuraavana suunnittelimme oman matkailualan yrityksen ja kolmantena loimme matkapaketin.Opintojen aikana on mahdollista verkostoitua niiden omien opiskelukavereiden lisäksi myös opettajien ja matkailualan toimijoiden kanssa – tästä kannattaa ottaa kaikki hyöty irti. Moni opiskelija keskittyy opiskelijaelämään ja sen mukana juhlimiseen niin ahkerasti koko opintojen ajan, että valmistumisen jälkeen saattaa olla 'tyhjän päällä' etsimässä sopivaa työtä pelkkä restonomin paperi kourassa. Itse ymmärsin heti opintojen alussa, että koulutuksen ideana ei ole pelkästään siitä käteen jäävä paperi, vaan kaikki ne ihmiset joita tapaat matkan varrella ja niiden kautta tulevat mahdollisuudet.Opinnot ammattikorkeakoulussa on niin käytännön läheisiä jatkuvan teorian pänttäämisen sijaan, että se kaikki oppi kannattaa siirtää suoraan työelämään.

Itse ymmärsin heti opintojen alussa, että koulutuksen ideana ei ole pelkästään siitä käteen jäävä paperi, vaan kaikki ne ihmiset joita tapaat matkan varrella ja niiden kautta tulevat mahdollisuudet.

matkailuala

Työharjoittelu Suomessa tai ulkomailla

Yksi opintojen tärkein osuus on tietenkin työharjoittelu. Restonomin opinnoissa Porvoo Campuksella opintoihin kuului joko kaksi kolmen kuukauden työharjoittelua tai yksi kuuden kuukauden työharjoittelu. Työharjoittelu onkin monelle opiskelijalle se tärkein ovi tulevaan työelämään, joten se kannattaa valita tarkasti. Itse haaveilin ensin työharjoittelusta ulkomailla, mutta sain lopulta niin mielenkiintoisen työharjoittelupaikan Finnairin markkinointiosastolta, että ei tarvinnut harkita kahta kertaa. Intohimoni oli kuitenkin nimenomaan markkinoinnin ja ilmailun parissa, joten parempaa työharjoittelupaikkaa ei olisi voinut toivoa.Olin puoli vuotta Finnairin toimistolla tekemässä Finnair Plus -kanta-asiakasjärjestelmään liittyviä markkinointitehtäviä ja pääsin heti kunnolla osaksi tiimiä ja oikeasti näyttämään ammattitaitoni. Työharjoittelun aikana tutustuin moniin Finnairin työntekijöihin, josta on ollut selkeä hyöty myöhemmin työuralla esimerkiksi bloggaajan uralla ja työharjoittelun jälkeen kirjoittelinkin jonkin aikaa mm. Finnairin omaa blogia.Työharjoittelussa kannattaa oikeasti näyttää se oma osaaminen ja innostus, koska se voi olla tärkein korttisi myöhemmin työelämässä joko samassa yrityksessä tai suositusten kautta.porvoo campusP3140404.jpg

Puolen vuoden vaihto-opiskelu kaukomailla

Opiskelu aivan toisenlaisessa kulttuurissa avaa silmiä ja voi tuoda hyödyllisen erikoisosaamisen myöhempiin työtehtäviin.

Itseasiassa yksi syy miksi valitsin juuri Haaga-Helian matkailuopinnot oli mahdollisuus päästä vaihto-opiskelemaan Hongkongiin, jossa oli tarjolla runsaasti ilmailualaan liittyviä kursseja. Moni matkailuopiskelijoista viettää yhden lukukauden vaihto-opiskelemassa ulkomailla. Suurin osa opiskelijavaihdoista on Euroopassa, mutta paikkoja on tarjolla myös muissa maanosissa. Vaihto-opiskelijaksi on myös haku opintojen aikana ja Aasian kohteet on usein todella haluttuja – koen oloni vieläkin niin onnekkaaksi että sain todella viettää tuon yhden lukukauden opiskellen The Hong Kong Polytechnic Universityssä!Vaihto-opiskelu on monesti yksi opiskeluaikojen parhaista muistoista ja tuo kevät 2013 Hongkongissa on varmasti ikuisesti yksi elämäni parhaita kokemuksia. Opiskelu aivan toisenlaisessa kulttuurissa avaa silmiä ja voi tuoda hyödyllisen erikoisosaamisen myöhempiin työtehtäviin. Omia ensimmäisiä matkailualan töitä olivat asiakaspalvelutehtävät Helsinki-Vantaan lentoasemalla, jossa kiinalaisen kulttuurin tuntemus ja edes auttava kiinankielentaito oli suureksi eduksi.Puoli vuotta Hongkongissa oli myös merkittävä blogiurani kannalta, sillä se mahdollisti matkustamisen ympäri Aasiaa ja juuri ennen Suomeen paluuta blogini palkittiin Suomen parhaana Aasia-blogina.Lue lisää vaihto-opiskelustani The Hong Kong Polytechnic Universityssä täältä.

Muistoja vaihto-opiskeluvuodesta Hongkongissa 2013

Opinnäytetyö

Opintojen loppuvaiheilla tehdään opinnäytetyö, jonka jälkeen opinnot ovat yleensä paketissa. Itse tein brittiläiselle matkatoimistolle sosiaalisen median strategian, josta on ollut hyöty omalla uralla myöhemmin koska aiheen tiimoilta vietin muutaman kuukauden syventyen nimenomaan somemarkkinointiin. Opinnäytetyö aiheuttaa mielestäni opiskelijoille monesti liikaa stressiä. Lopulta jos löydät itseäsi kiinnostavan aiheen ja varaat itsellesi aikaa niin vältyt turhalta stressiltä. Itse tein opinnäytetyön kesken opintojen ja tehdessä kahta työtä opintojen lisäksi – kaikki on mahdollista!Opinnäytetyöhön hankitaan yleensä yritys toimeksiantajaksi. Isojen matkailutoimijoiden lisäksi kannattaa tutustua myös startupeihin, sillä monesti uusilla yrityksillä on suoranaisia tarpeita erilaisiin tutkimuksiin. Muutama opiskelija on vuosien varrella tehnyt opinnäytetyönsä myös minun matkablogibisnekseen liittyen!P3140422.jpg

Ensiaskeleet matkailualan uralla

Aloitin itse työurani jo opintojen ohessa. Ensimmäinen tavoitteeni omalla matkailualan urallani oli mikä tahansa työpaikka Helsinki-Vantaan lentokentällä. Ensimmäinen opintovuosi meni työpaikkoihin hakiessa ja 2012 tammikuussa sainkin osapäiväisen työn turvatarkastajana lentokentältä. Kävin Porvoosta vuoden bussilla töissä lentokentällä ja vaikka se välillä tarkoitti olemattomia yöunia, neljän kilometrin kävelyä keskellä yötä räntäsateessa ja todella pitkiä päiviä, oli se kaiken sen arvoista. Kun olin saanut yhden oven auki ilmailualalle, tiesin että se tuo eteen vain uusia mahdollisuuksia.Vuoden turvatarkastajan uran jälkeen sain töitä lentokentän check-in-tiskeiltä ja lähtöporteilta, joissa vietin muutaman kesän ja opintojen ohessa myös satunnaisesti. Tämä on työ jota rehellisesti sanottuna jopa kaipaan välillä. Juuri valmistuessani sain kuitenkin elämäni tärkeimmän mahdollisuuden; työpaikan PR-päällikkönä uudesta matkailualan startupista nimeltä CreateTrips. Muutin heti opintojen jälkeen Helsinkiin uuden työn perässä ja vietinkin lähes kolme vuotta startup-maailmassa Helsingissä ja maailmalla. Työ CreateTripsin parissa vei milloin Bangkokiin ja milloin Singaporeen – pääsin todella työmatkustamisen makuun ja ymmärsin, että elämä ei tule enää koskaan olemaan samanlaista kuin ennen. En osaisi enää palata 'normaaliin' arkeen.CreateTripsin lopettaessa toiminnan koin olevani valmis yrittäjäksi – olin kerännyt vuosien varrella tärkeitä taitoja markkinointiin ja myyntiin liittyen sekä tavannut niin paljon matkailualan ihmisiä että tiesin verkostojeni olevan kullanarvoiset yrittämisen kannalta.

Ensimmäinen työni matkailualalla Helsinki-Vantaan lentoasemalla

IMG_8105Elämäni ensimmäisellä työmatkalla Shanghaissa testaamassa CreateTrips-sovellusta

Matkailualan opinnoista unelmien ammattiin

Nyt istun täällä lentokentän Starbucksissa keväällä 2018 läppärini äärellä soijalatte kädessä ja en voisi olla onnellisempi työurastani. Sydämeni sykkii edelleen juuri niin lujaa tälle matkailualalle kuin sinä päivänä kun astuin ensimmäisen kerran Porvoo Campuksen ovista sisään. Vuosien varrella tein matkablogista ammatin, jonka ohella koulutan hotelleita ja matkailualan toimijoita parempaan somemarkkinointiin. Haluan aina muistuttaa että itse tutkinto ei sellaisenaan tule avaamaan niitä ovia, vaan on tärkeää näyttäytyä ammattimaisena jo ensimmäisenä koulupäivänä ja panostaa heti opintojen alusta verkostojen rakentamiseen alalla. Ilman näitä opintoja en varmasti tekisi unelmieni duunia tänä päivänä, mutta sen eteen on myös tehty todella paljon töitä. Don't get me wrong, en ole koskaan ollut mikään täyden kympin oppilas, vaan ihan sellainen keskiverto – kaikista tärkeintä on se oma intohimo kaikkea tekemäänsä kohtaa.Edelleen joka kerta kun istun lentokoneeseen ja katson ulos ikkunasta, en vieläkään voi uskoa mihin matkailualan opinnot toivat minut.

Be fearless in the pursuit of whatever sets your soul on fire.

IMG_0160.jpgP8090048.jpgTyömatkalla Sveitsissä

Löysin muuten nostalgisuuspäissäni blogista tämän postauksen vuodelta 2010 jolloin olin juuri saanut tietää että pääsin opiskelemaan restonomiksi Porvoo Campukselle: A Day To Remember; I’m Going to Study Tourism!Koulutusohjelmaan voit hakea täältä.

Edellinen
Edellinen

Podcast: Miten vaikuttajamarkkinoinnilla voidaan vahvistaa yleisön luottamusta brändiin?

Seuraava
Seuraava

Matkabloggaaja ja markkinointikonsultti: alkuvuoden työt ja tulot