Mekong Delta & yksisarvisten saari

Mekong Delta on ollut pitkään bucket listallani ja vihdoin tällä Vietnamin matkalla lähdin kahden päivän retkelle hieman Ho Chi Minh Cityä kauemmas. Normaalisti Saigonissa matkatoimistot myyvät kolmen päivän retkiä Mekong Deltalle, mutta meidän matka oli mitoitettu erikseen kiireiselle lehdistölle. Ajoimme bussilla Ho Chi Minh Citystä pari tuntia Mekong Deltalle.

Mekong on yksi maailman suurimmista joista. Joki alkaa Tiibetistä ja kulkee sitä kautta Kiinan, Myanmarin, Thaimaan, Laosin, Kambodžan ja Vietnamin kautta Etelä-Kiinan mereen.

IMG_0103.jpg

IMG_0098.jpg

P9090514.jpg

IMG_0060.jpg

Matkamme ensimmäinen pysähdys oli Vinh Trang Pagoda, jossa pääsimme ihastelemaan alemmissa kuvissa olevia valkoisia buddhia. Myönnettäköön, en jäänyt kuuntelemaan opastamme hetkeksikään vaan riensin tervehtimään valtavia buddhia vauhdilla ennen muita turisteja. Vinh Trang Pagoda sijaitsee lähellä Mỹ Thon kaupunkia. Myönnettäköön myös, että minulla on harvoin kovin suurta kiinnostusta historiaan, vaan haluan ennemmin kokea ympärilläni olevan maailman juurikin siinä nykyhetkessä ja ihan itse. Pagodassa itseäni kiinnostikin nimenomaan enemmän itse buddhalaisuus kuin temppelin porttien rakentamisen vuosiluku. En kuulu mihinkään uskontoon, mutta buddhalaisuudessa on paljon arvoja jotka menevät yksi yhteen omien arvojeni kanssa.

Pagodalta matkamme jatkui kohti Mỹ Thon venesatamaa.

P9090471.jpg

P9090484.jpg

P9090487.jpg

P9090488.jpg

Mỹ Thonista veneemme seilasi kohti yksisarvisten saarta, Unicorn Islandia, eli Thoi Sonia. Yksisarvisten saari saattaa tosin kuulostaa hieman taianomaisemmalta mitä se todellisuudessa oli – saarella ei valitettavasti ollut yksisarvisia, mutta bongasin kyllä pari paikallista ponia. Don't get me wrong, saari on silti ehdottomasti vierailemisen arvoinen. Thoi Sonilla meitä hemmoteltiin saaren omilla täydellisen herkullisilla tuoreilla hedelmillä ja musiikilla.

Matkasimme saarelta taas toiseen satamaan hevoskärryjen kyydissä, jonka jälkeen vuorossa oli kookospalmujen katveessa soutaminen pienissä puuveneissä Mekongia pitkin. Minä ja bloggaajakollegani Gloria tietysti eksyimme veneemme kanssa vähän rajumpaan aallokkoon ja veneemme otti niin ison hörpyn Mekongia, että voisin sanoa uineeni joessa. Tämän kruunasi lisäksi se, että unohdin kaikki housuni Suomeen (kyllä) ja sainkin viettää vielä kymmenisen tuntia märissä mädän kalan tuoksuisissa housuissani.

IMG_0012.jpg

IMG_0027.jpg

IMG_0149.jpg

IMG_0052.jpg

IMG_0071.jpg

IMG_0066.jpg

IMG_0002.jpg

IMG_0046.jpg

Soutelun jälkeen vierailimme mm. ampiais- ja käärmefarmilla. Tällaiset paikat on kuitenkin sen verran creepy, että en tainnut kauhuissani ottaa edes valokuvia, haha. So let's skip straight to the part with coconuts. Pääsimme valmistamaan kookoskarkkeja kookoksesta samalla kuin joimme kookosvettä kookoksesta. Oi kookokset rakkaat pienet. Olen aina ollut aivan sekaisin kookoksesta.  Ja tämä kappale on basically testi siitä miten monta kertaa blogipostauksessa voi mainita sanan kookos. Oi kookos.

Ostin itselleni tuliaiseksi durianin makuisia kookoskarkkeja. Onko teistä kukaan muu maistanut duriania? Itsehän olen lähes pakkomielteinen tämän erikoisen hedelmän suhteen.

IMG_0024.jpg

Pitkän seikkailupäivän jälkeen majoituimme Mekongjoen varrella Mekong Riverside Boutique Resortisssa. Resortista tuli napsittua vain vähn kuvia, sillä seilasimme sinne myöhään illalla ja jatkoimme matkaa jo aikaisin aamulla. Sen verran mitä resorttiin ehti tutustua, olisin majoittunut siellä mielelläni vaikka viikon. Resortti sijaitsee omalla saarellaan, johon pääsee vain puuveneen kyydissä. Matkalaukut kuljetettiin eri veneellä ja ne tuotiin suoraan omaan bungalowiin. Resortissa elettiin hyvin omavaraisesti ja kaikki hedelmät, kasvikset ja kalat saatiin omasta maasta ja vedestä. Resort on myös erinomainen pysähdyspaikka jos vaikka innostuu veneilemään Kambodžaan saakka.

IMG_0108.jpg

Toisena päivänä veneilimme resortista Cai Bo:n floating marketiin. Cai Bo:n floating market ei ole ihan samanlainen mitä esimerkiksi Thaimaassa käynyt matkailija odottaisi floating marketilta, mutta silti kokemisen arvoinen. Täällä markettiveneet oli hieman suurempia ja niitä oli harvemmassa. Turisteja ei näkynyt läheskään yhtä paljon mitä Bangkokissa, mutta toisaalta nähtävää ei periaatteessa samalla tavalla edes ollut. Täällä näki kuitenkin paremmin paikallisten elintarvikekaupan joen varrella. Lisäksi joen varrella oli paljon paikallista asutusta, joiden näkeminen oli vähintäänkin ajatuksia herättävää ja muistutti taas siitä miten näppärästi me asumme täällä Suomessa kodeissamme.

Floating marketing jälkeen hyppäsimme vielä puisten soutuveneiden kyytiin ja soudimme Tan Phongin saarelle lounaalle ennen matkaa kohti lentokenttää ja kotia.

IMG_0035.jpg

P9090516.jpg

IMG_0019.jpg

Mekong on kokemisen arvoinen ja mielenkiintoinen vaihtoehto ainaisille rantalomille. Oletteko te poikenneet Mekongilla jossain päin Aasiaa?


ITE HCMC sponsoroi matkani Vietnamiin, mutta kerron kokemukseni ja mielipiteeni aina omasta näkökulmastani. Voit seurata matkaamme Vietnamissa sosiaalisessa mediassa: #ITEHCMC 

Edellinen
Edellinen

The magic of North Iceland

Seuraava
Seuraava

Kuvapäiväkirja Vietnamista