Saariselkä ja Inari keväällä – vinkit laadukkaaseen lomaan

Matka Saariselälle ja Inariin toteutettu kaupallisena yhteistyönä Inarin kunnan kanssa

Vietin muutaman ikimuistoisen päivän Saariselällä, Ivalossa ja Inarissa kaukana Lapissa yli 15 vuoden jälkeen huhtikuussa kevään jo kolkutellessa oven takana myös pohjolassa. Saariselkä ja Inari keväällä on ihanan rauhallista, mutta edelleen talvista. Vierailuni syy oli kutsu tulla puhumaan sosiaalisesta mediasta matkailutoimijoille Sustainable Tourism in the Arctic -seminaariin. Blogiartikkeli on tehty osana Inarin kunnan hallinnoimaa Kestävää matkailua ja digitaalista vastuullisuusviestintää -hanketta. Kävin lapsena ja teininä joka vuosi Lapissa laskettelemassa ja juurikin Saariselällä, joten reissu oli todella nostalginen ja yllätyin matkan aikana näin kuuman kesän ystävänä miten sielu lepäsi pohjolassa.

Millaista Lapissa on keväällä? Oliko vielä sopiva sää hiihtää ja lasketella? Missä majoittua Saariselällä ja Inarissa? Ravintolavinkkejä? Jaan postauksessa parhaat vinkit Saariselälle ja Inariin ja kerron millaista Lapissa on matkustaa keväällä.

Saariselkä, Ivalo ja Inari on kaikki pieniä kyliä 30-60 minuutin ajomatkan päässä toisistaan.

mitä tehdä saariselällä keväällä

saariselkä loma

Lappi keväällä: huhtikuussa on hyvä sää lasketella ja patikoida

Olen itse aiemmin käynyt Lapissa aina helmikuisin hiihtolomalla laskettelemassa. Tämän kertainen reissu sijoittui huhtikuun loppupuolelle ja mietinkin, että millainen sää on vastassa kun täällä etelässä on jo lumet sulaneet ja toppatakki vaihtunut kevyempään. Onko riski, että Lapissa ei ole lunta huhtikuussa ja onko ladut kunnossa?

Vaikeinta oli pakata oikeanlaiset vaatteet, koska toppatakit ja -housut olisi jo liikaa, mutta jotenkin yhdistän ne Lappiin ja etenkin lasketteluun mitä harrastin nuorempana. Kerrospukeutuminen oli kuitenkin avain onneen, koska aamuisin ja iltaisin oli todella kylmä, mutta esimerkiksi rinteessä keskellä päivää auringon paahteessa riitti hyvin pelkkä villapaita.

Keväällä toki säät on varmasti arvaamattomampia, mutta useimmiten näin pohjoisessa on kuitenkin vielä korkeita hankia. Nyt oli ehtinyt sataa hieman vettä välissä, joten puut ja päätiet oli jo sulia, mutta metsät latuineen ja rinteet oli hyvässä kunnossa. Huhtikuu on todella ihana aika lasketella, koska rinteissä on hiljaisempaa ja ei tarvitse jäädyttää näppejä tai pakkautua niin isoon vaatekerrastoon, mutta jossain kohtaa päivällä lumi oli hieman raskaampaa auringon paahteessa kuin mitä se oli esim heti ensimmäisenä aamulla.

Majoitukset voi olla edullisempia ja muutenkin kaikkialla on huhtikuussa merkittävästi rauhallisempaa, etenkin kansainväliset turistit alkaa olla jo muilla mailla kevään korvilla.

Toki on hyvä huomioida, että Lapissa tehdään tällä hetkellä kovasti töitä ympärivuotisen turismin eteen!

Lentäen, junalla vai omalla autolla Lappiin?

Saariselälle, Ivaloon tai Inariin ei ole suoraa junayhteyttä ja suora ajomatka omalla autolla olisi ilman taukoja 13 tuntia. Vaikka suoraa junaa ei ole niin julkisilla on silti hyvä yhteys niin, että menee yöjunalla Rovaniemelle ja sieltä ihan kiskojen vierestä jatkaa hetken kuluttua bussi vielä Saariselälle, Ivaloon ja Inariin. Bussimatka kestää nelisen tuntia.

Itse suosin tällä kertaa lentoa, koska ei ollut ylimääräistä aikaa olla pois kotoa ja pitää koiraa hoidossa. Finnair lentää Ivaloon 1,5 tunnissa. Paluumatkalla saatetaan pysähtyä Kittilässä jolloin matka-aika voi olla yli 2 tuntia.

Kotimaan matkailussa on hyvä suosia maateitse matkustamista, mikäli se on itselle mahdollista.

lentäen lappiin

Lappiin lentäen vai junalla?

Majoitusvinkit Saariselälle ja Inariin

Saariselällä on useita majoitusvaihtoehtoja vähän eri budjeteille ja erityylisille lomille. Mä majoituin Northern Lights Village -hotellissa. Huhtikuussa hotelli oli jo todella hiljainen ja paras aika nähdä revontulia oli jo mennyt, mutta majoitus oli siltikin erittäin mieluisa. Majoituin Aurora -mökissä, joka oli puoliksi pelkkää ikkunaa mistä maisema oli metsään ja taivaalle. Revontulia varten sait huoneeseen pienen hälyttimen, joka menisi myös yöllä päälle mikäli taivaalla olisi revontulia ihasteltavaksi.

Northern Lights Village on saanut myös kansainvälistä tunnustusta Voguesta ja Marie Clairesta ja sillä on Green Key -sertifikaatti vastuullisista toimistaan. Hotelli tarjoaa myös retkiä ja aamulla bongasinkin pihalta huskyja lähdössä safarille ja pääsin rapsuttamaan pieni koiranpentuja. Lue lisää Northern Lights Village -hotellista täältä.

Muita hyviä hotelleita Saariselällä on ainakin Santa’s Hotel Tunturi, Riekonlinna ja Holiday Club Saariselkä. Arctic Sky (kerron tarkemmin alempana) tarjoaa myös majoitusta.

Lue täältä myös vinkkejä edullisempiin majoitusvaihtoehtoihin Saariselällä.

majoitusvinkit Saariselälle

Northern Lights Village -hotelli

Northern Lights Village -huone

Inarissa majoituin Wilderness Hotel Inarissa, joka on todella upea ja voin ehdottomasti suositella lämpimästi. Wilderness Hotel Inari on melko suuri ja majoitusta on erityylistä ja eri budjettiin sopivaa. Itse sain upgraden Inari Arctic Chaletiin, eli isompaan moderniin mökkiin isoilla ikkunoilla aivan Inarinjärven rannassa. Arctic Chalet on tyylikäs majoitusvaihtoehto, jossa makuuhuone on erikseen, tosin omaan makuuni se oli jopa vähän turhan pelkistetty. Uskon, että Revontulikota olisi itselleni mahdollisesti täällä mieluisin majoitusvaihtoehto. Lisäksi hotellissa on myös ihan normaaleja huoneita ja edustalla kelomökkejä.

Hotellissa oli myös herkullinen ravintola ja todella hyvä aamiainen päärakennuksessa. Sijainti aivan Inarinjärven rannalla on upea.

Lue lisää Wilderness Hotel Inarista täältä.

wilderness hotel inari

Wilderness Hotel Inari sviitti

Wilderness Hotel Inari ravintola

Wilderness Hotel Inari olohuone

Wilderness Hotel Inari huone

Ravintolavinkit Saariselälle ja Inariin

Saariselkä on melko pieni paikka, mutta sieltä saa helposti erittäin hyvää ja laadukasta ruokaa. Satuin nimittäin valehtelematta syömään elämäni parhaan pizzan Saariselällä – ja se on paljon sanottu se, koska olen viettänyt paljonkin aikaa Italiassa.

Maailman paras pizza: Fieno Saariselkä

Fieno on tyylikäs uusi pizzeria Saariselällä lähellä keskustaa. Ensimmäisenä vaikutuksen tekeekin simppeli ja super tyylikäs sisustus, isot ikkunat ja korkea katto sekä ystävällinen palvelu. Pizzalistalta löytyy kaikki tutut klassikot, mutta myös pizzoja pohjoismaisilla twisteillä. Itse valitsin listalta Kekkosen, jossa oli mozzarellaa, tuorejuustoa, kylmäsavustettua poronlihaa, basilikatomaattia ja parmesaanijuustoa. Kuljettaispa Wolt tätä mulle 13 tunnin ajomatkan päähän kotiin, haha.

Lue lisää Fienosta täältä.

Ravintolavinkit Saariselälle

Fieno Saariselkä

Hyvää rehellistä lounasta ja herkullisia munkkeja: Kaunispään huippu Saariselällä

Jos kaipaat kasuaalia, mutta todella herkullista ja täyttävää lounasta niin suuntaa Kaunispään huipulle. Nautittiin täällä lohikeitot lounaaksi ja harvoin olen syönyt ravintolassa lohikeittoa, jossa on oikeasti reilusti lohta. Moni kehuu myös paikan burgereita ja ranuja! Kaunispäältä jäi myös jo 15 vuotta sitten mieleen harvinaisen herkulliset sokerimunkit!

Lue lisää Kaunispään huipusta täältä.

Kaunispään munkit Saariselkä

Kaunispään lounas

Saariselällä muita hyvä ravintoloita on Pirkon Pirtti, Petronella ja Laanilan Kievari. Kuukkelin yläkerran kahvilassa kannattaa käydä syömässä lakkamunkit. Inarissa herkullisia ravintoloita on mm Aanaar ja Aurora.

Mitä tehdä, nähdä ja kokea Saariselällä ja Inarissa keväällä?

Pienestä koosta huolimatta Saariselällä on paljon tekemistä, etenkin jos nauttii luonnosta ja ulkoilusta. Suosituinta on varmasti hiihto, laskettelu, patikointi Urho Kekkosen kansallispuistossa, viilettäminen Euroopan pisimmässä pulkkamäessä (jossa mursin häntäluuni 2006 haha), erilaisten safareiden ja revontulien bongaus tai vaan ihan rehellinen rentoutuminen kylpylässä. Kerron tässä mitä kivaa me tehtiin tällä keväisellä Saariselän reissulla!

Lue täältä lisää vinkkejä mitä tehdä Saariselällä.

Saariselkä Ski & Sport Resort: laskettelua 15 vuoden tauon jälkeen

Kuten alussa kerroin niin laskettelin nuorempana vuosittain Saariselällä. Väliin ehti kuitenkin kevyt 15 vuoden tauko kun mursin ratsastusonnettomuudessa selkärankani 2008, jonka jälkeen laskettelu ei ole enää ollut mahdollista. Onnettomuudesta jäi toki huonontunut kunto ja oikean jalan hermovaurio, jotka ei sovi yhteen laskettelun kanssa, mutta päätin rohkaistua ja kokeilla. Yllätyin, että laskettelu taitaa sittenkin olla vähän kuin pyörällä ajo ja mulla oli ihan yhtä hauskaa mitä vuosia sitten! Toki isompi rinne vähän jännitti ja en jaksanut koko päivää, mutta en muista hetkeen nauttineeni mistään yhtä paljoa – ehkä osittain siksi, että sain näyttää itselleni ja voittaa pelon. Suuri kiitos hiihto-opettajalle, joka oli mun tukena näin pitkän tauon jälkeen ja lempeästi tsemppasi eteenpäin!

Lue lisää Saariselällä laskettelusta täältä.

Ski Resort Saariselkä

laskettelu huhtikuussa

Metsäjoogaa ja meditaatiota Arctic Skylla Saariselällä

Arctic Sky on Minnan ja Aaron pitämä majoitus- ja elämyspaikka Saariselän keskustasta kauempana. Normaalisti elämykset on tarjolla vain majoittujille, mutta me päästiin nyt poikkeuksellisesti testaamaan lounasta ja metsäjoogaa, jotta voisin kertoa paikasta teille.

Arctic Skylla järjestetään myös erilaisia jooga- ja hiljaisuusretriittejä. Majoittuessasi Arctic Skylla saat nauttia täyshoidosta ja Minnan tekemästä herkullisesta paikallisesta ruoasta. Lue lisää täältä.

Rakastan matkoilla tutustua ihmisiin, joilla on intohimo omaa tekemistä kohtaan. Arctic Skylla on fiilis kun olisi tuttavan luona kylässä ja kaukana kaikesta. Tunnelma on hyvällä tavalla hyvin kodinomainen.

Minna oli tehnyt meille herkullisen lounaan kotaan Inarinjärvestä kalastetulla ahvenella ja itse leivotulla sienipiirakalla. Lounaan jälkeen lähdimme Minnan opastuksella pienelle aistikävelylle metsään ja pysähdyimme hetkeksi joogaamaan ja meditoimaan.

Arctic Skyn retriiteistä ilmoitetaan täällä.

Arctic Sky Minna

Arctic Sky majoitus

Arctic Sky lounas

Arctic Sky -huone

Arctic Sky -kota

Arctic Sky kahvitauko

Patikointia Jäniskoskella Inarissa

Viimeisenä päivänä ennen iltalentoa lähdettiin vielä lyhyelle patikalle metsän läpi kohti Jäniskoskea eräopas Sonja Lassilan opastuksella. Sonja on alunperin helsinkiläinen juristi, joka parin burnoutin jälkeen muutti Inariin, opiskeli eräoppaaksi ja selvästi elää nyt kutsumustaan – Sonjan intohimo retkeilyä ja Lapin luontoa kohtaan teki välittömästi vaikutuksen. Sonja on yksinyrittäjä, joka järjestää opastettuja vaelluksia ja eräkokkailua. Tutustu täältä ja ota Sonjaan yhteys jos olet kiinnostunut yksityisestä eräoppaasta matkallasi Lappiin.

Juteltiin Sonjan kanssa oman intohimon seuraamisesta, luonnon arvostamisesta sekä Helsingin kiireestä ja stressistä verrattuna tähän ihmeelliseen pohjoisen rauhaan, joka valtasi omankin sieluni. Sonja on myös taitava kokki ja oli tehnyt meille todella herkulliset täytetyt leivät ja pannukakut kahveineen laavuun nautittavaksi. Vaikka alkoi hieman sataa, nautin joka hetkestä.

Jäniskoski, Inari

paitkointi Jäniskoskella

Eräopas Sonja

letut kodassa

kotakahvit Inarissa

Vieraile Saamelaismuseo ja Ylä-Lapin luontokeskus Siidassa Inarissa

Täällä päin matkaillessa pitäisi melkein olla pakollista vierailla Saamelaismuseo ja Ylä-Lapin luontokeskus Siidassa Inarissa. Itseäni on jopa vähän hävettänyt miten vähän tiedän saamelaisuudesta ja siihen liittyvästä vastuullisesta matkailusta. Opin tällä matkalla niin seminaarissa kuin tässä museossakin todella paljon. Museo on myös upeasti toteutettu ja mielenkiintoinen, vaikka ei olisi yleensä niin museoiden ystäväkään. Paikallisten kanssa jutellessa huomasi myös hyvin, että Siida on inarilaisten ylpeyden aihe, eikä syyttä.

Lue lisää saamelaismuseo Siidasta täältä.

Siida

Saamelaismuseo Siida

Mä luulen, että matkaan jatkossakin keväällä Lappiin! Olisi upeaa nähdä nämä kohteet toki myös syksyllä ruska-aikaan! Suuri kiitos vielä matkan järjestäjille tästä upeasta kokemuksesta!Vitsit meillä on upea ja potentiaalia täynnä oleva ihmeellinen matkailumaa!

Lue lisää vinkkejä kotimaan matkailuun täältä.

Edellinen
Edellinen

Päiväretki Uzbekistanin vuoristoon – Ugam-Chatkalin kansallispuisto

Seuraava
Seuraava

MyFlight palvelu tekee matkasta Helsinki-Vantaan lentoasemalla sujuvampaa