Terveellinen syöminen matkoilla: ammattimatkailijan 11 vinkkiä

Terveellinen syöminen matkoilla ei ole aina ihan helppoa. Jos matkailu tarkoittaa lomamatkaa kerran tai kaksi vuodessa, ei mielestäni kannata stressata ruokavaliosta vaan nauttia lomasta juuri niin kuin lomasta haluaakin nauttia.

Matkustamisen ollessa merkittävä osa työtä tai vaan aktiivisempi harrastus on huono idea heittää koko hommaa läskiksi aina lentokentän loungesta paluuseen saakka. Itse vietän helposti 1/3 osaa vuodesta maailmalla ja viimeisenä yli kahtena vuotena olen suhtautunut jokaiseen reissuun kuin siihen kerran vuodessa vietettävään irtiottolomaan. Sanomattakin selvää, on tällä ollut hintansa.

Tervellisesti syöminen matkoilla on erilaista kuin kotona, mutta myös täysin mahdollista kohteessa kuin kohteessa – oikein paketoituna lähes yhtä hauskaa ja nautinnollista kuin mikä tahansa lomailu.

Terveellisen matkoilla syömisen lisäksi pyrin varaamaan hotellin, josta löytyy kuntosali jotta voin viikon reissun aikana treenata 2-3 kertaa edes puolen tunnin ajan ennen päivän alkua. Toki sitä voi reissulla treenata ilmankin kuntosalia!

11 vinkkiäni terveellisempään syömiseen matkoilla:

terveellinen syöminen matkoilla

terveellinen ruoka matkoilla

1. Kanna aina mukana omaa vesipulloa

En lähde kotoa oikeastaan mihinkään ilman vesipulloa, vaikka myös kadotan niitä vähän turhan usein matkan varrelle niin kotona kuin maailmalla. Yritän panostaa veden juomiseen etenkin kaukolennoilla ja muutenkin reissussa. Lennolla veden juominen helposti unohtuu, vaikka etenkin yläilmoissa se on erityisen tärkeää. Joskus saatoin paastota lennon ajan, jotta voisin istua ikkunapaikalla vieruskaveria häiritsemättä, mutta nykyään valitsen suosiolla economyssa käytävän.

2. Ota omat eväät mukaan lennolle jos et voi tilata terveellistä ruokaa etukäteen

En aina raahaa omia eväitä lennoille, koska etukäteen valmistautuminen ei ole edelleenkään vahvuuksiani. Lentokoneruoassa on kuitenkin usein enemmän suolaa, koska makuaistimme muuttuu yläilmoissa. Välillä lentokoneruoka voi olla ihan suhteellisen terveellistäkin, mutta jos et tiedä etukäteen niin kannattaa harkita omien eväiden ottamista mukaan.

Esimerkiksi Finnairin lennoilla voit tilata aterian etukäteen, lue lisää täältä.

Jos lennän businessluokassa kaukolennon, nautin mielummin ruokatarjonnasta kuin omista rahkapurkeista – tehden silti parhaani mukaan terveellisempiä valintoja.

Helsingistä lähtiessä nappaan evät lentokentän Alepasta.

3. Pakkaa mukaan terveellisiä välipaloja, jotka säilyvät pitkään

Lennollekin valmistautumista tärkeämpää on raahata välipalat mukana tien päällä. Monesti matkoilla keskittyy aamiaisen jälkeen vaan kahteen pääateriaan ja välipalat helposti unohtuvat. Itselläni on reissuilla aina laukussa muutama proteiinipatukka, banaani tai/ja pähkinöitä. Proteiinipatukoissa kannattaa olla tarkkana, että niissä ei ole pelkkää rasvaa ja sokeria!

4. Selvitä etukäteen hyviä terveellisiä ravintoloita – ja tee siitä hauskaa

Hieman matkakohteesta riippuen tykkään selvittää hyviä terveellisiä ravintoloita etukäteen, etenkin New York, Sydney, Lontoo ja vaikka Tukholma on sellaisia täynnä – tämä ei tarkota sitä, että jäisin paitsi jostain hyvästä vaan usein päin vastoin, sillä monet uudet trendikkäät ravintolat panostavat ruoan laatuun ja terveellisyyteen.

Katso vaikka inspiraatioksi nämä aamiaispaikat Chiang Maissa.

Loppuviikosta suuntaan Hongkongiin ja olen tallentanut Google Maps -sovelluksen avulla hotellin lähialueelta jo muutamia terveellisiä ravintoloita ja smoothie bareja.

miten syödä terveellisesti matkoilla

vinkit terveelliseen ruokaan matkoilla

5. Panosta terveelliseen hotelliaamiaiseen

Hotelliaamiainen on ihana jos sitä nauttii vain muutaman kerran vuodessa ja silloin siitä pitääkin nauttia 'koko rahan edestä', mutta jos matkustaa useammin ei loputon pekonin ja vohveleiden mättäminen välttämättä ole kovin kestävää omalle hyvinvoinnille.

Oma hotelliaamiaissyntini on useimmiten vaalea leipä hyvällä voilla, jossa ei ole juuri mitään ravintoarvoa ja liika vehnä saa vatsani kipeäksi. Nykyään pyrin nauttimaan hotelliaamiaisella joko munakkaan tai puurolautasen marjoilla hieman matkakohteesta riippuen. Saatan myös napata aamiaiselta banaanin laukkuun myöhempää varten.

6. Anna itsellesi myös lupa nauttia paikallisia erikoisuuksia kaloreita laskematta

Matkustaminen ei saa silti olla mitään dietillä kituuttamista, koska se tuskin on kovin kestävää. Itse en tavoittele ainakaan useiden kilojen laihtumista työreissulla vaan terveellisen elämäntavan ylläpitämistä parhaani mukaan, mutta jos 20-30% syömistäni aterioista on epäterveellisempää niin se on ihan ok. Aion tulevalla Macaon ja Hongkongin matkalla ehdottomasti nauttia myös paikallista katuruokaa, joka koostuu ainakin rasvaisista dumplingseista ja nuudeleista.

7. Hyödynnä paikalliset supermarketit

Supermarketien koluaminen matkakohteissa on ainakin omasta mielestäni hauskaa ihan noin muutenkin. Nykyään käyn myös paikallisista marketeista hakemassa jotain pientä iltapalaa ja välipalaa pikkunälän varalle, jotta en joudu sortumaan mihinkään minibaarin turhaan Pringles-purkkiin tai kalliiseen huonepalveluun.

Selvitä etukäteen onko hotellihuoneessa minibaari tai muu jääkaappi, jotta tiedät voitko ostaa esim jogurtteja tms. iltapaloja valmiiksi.

näin syöt terveellisesti matkoilla

8. Omat teepussit mukaan

Olen teenörtti, joka juo mielummin kahvia. Juon päivässä 0-2 kuppia cappuccinoa kauramaidolla, mutta en ole missään nimessä riippuvainen kahvista tai koe sen minua juuri edes piristävän. Monesti iltapäivällä kaipaan lämmintä juomaa, mutta lentokoneiden tylsät Earl Greyt jätän mielummin juomatta. Nykyään meikkilaukussani kulkee aina muutama yrttiteepussi mukana ja nautin teetä joko lentokoneessa tai iltaisin hotellihuoneessani.

9. Vältä liiallista leipää, pastaa ja pullaa

Jokaisella meillä on ne omat heikkoudet, minulla se on ehdottomasti vaaleat turhat hiilihydraatit leivästä pullaan. Itselläni on Nordic Genexin -geenitestissä todettu, että omalle keholle sopii parhaiten hieman tavallista niukempi hiilihydraattien määrä suhteessa rasvaan ja proteiiniin, joten sitä suuremmalla syyllä minun pitäisi vältellä tällaisia mättöjä maailmalla.

Hyvässä ravintolassa pastaherkun sijaan nautin mielummin vaikka hyvän pihvin salaatilla ja lasillisella punaviiniä.

terveellinen syöminen lomalla

10. Muista juoda muutakin kuin alkoholia

Punaviinistä puheenollen, lomalla tai muulla matkalla on tärkeä muistaa nauttia muutakin kuin alkoholia. En ole alkoholinkaan suhteen ehdoton, sillä saatan haluta nauttia lasillisen punaviiniä lentokoneessa tai hyvän viskin hotellin baarissa – kaikkea kohtuudella on kai se kaikista tärkein sääntö. Muutoin juon vettä, kahvia, teetä, kombuchaa, kookosvettä tai vihannesmehua.

11. Vihermehut vihannesten puuttuessa lautaselta

Olen aina ollut suuri vihermehujen ja muidenkin vihannesmehujen ystävä ja maailma on täynnä toinen toistaan terveellisempiä mehu- ja smoothiebaareja. Vähän kohteesta riippuen pyrin nauttimaan päivittäin tien päällä edes yhden ison tuoreen vihermehun, koska salaatit jäävät helposti uupumaan ja huomaan kehoni huutavan lehtivihreää. Mehuissa on tärkeä huomioida, että joissain voi olla paljon sokeria – itse valitsenkin juuri siksi vihannespainoitteisen mehun, jossa makeutta tuo pelkkä sitruuna tai välillä omena tai ananas.

vihermehu

Pyritkö sinä syömään terveellisesti matkoilla? Jäikö joku hyvä vinkki uupumaan?

Edellinen
Edellinen

Macao – parhaat matkavinkit

Seuraava
Seuraava

Lentäjän vinkit lentopelkoiselle