Zermatt – pala kauneinta Sveitsiä

*Yhteistyössä: Switzerland Tourism

Ajatukseni ovat edelleen Sveitsissä. Kolmen päivän seikkailu Alpeille oli kokemusrikkaampi mitä olisin osannut edes odottaa – jos jotain opin, niin sen että mahdollisuuksiin on tartuttava. Opin sen, että elämästä on nautittava. Joidenkin korvaan hullulta kuulostava matka saattaa olla elämäsi tärkein – et kuitenkaan tiedä ellet lähde.

Voitin matkan Sveitsin Zermattiin muutaman viikon takaisella Tukholman matkallamme muutaman paikallisen bloggaajakollegani kanssa. Matka oli jäädä henkilökohtaisista syistä tekemättä, mutta onneksi lähdin tälle seikkailulle edes niiksi kahdeksi päiväksi mitä lopulta ehdin. Matka alkoi jo maanantaina, mutta liityin ryhmäni joukkoon itse vasta keskiviikkona iltapäivästä suoraan Zermattissa, johon matkustin junalla kolme tuntia Zürichistä.

zermatt

Swiss Travel Pass & unohtumattomat junamatkat

Kolmesta lyhyestä matkapäivästä suuri osa kului junassa, vaikka Sveitsi onkin fyysisesti hyvin pieni maa. Määränpääni Zermatt oli kuitenkin Zürichin lentokentältä yli kolmen tunnin matkan päässä maan eteläisellä puolella. Sveitsissä junamatkojen aikana vaihtuvat maisemat ovat niin kauniit, että on turha yrittää vastailla sähköposteihin tai katsella Netflixiä läppäriltä. Sveitsissä junan ikkuna on kaikista henkeäsalpaavin elokuvaelämys. Monissa junissa ikkunat saa kokonaan auki, mikä tekee junamatkailusta huomattavasti vielä elämänmakuisempaa.

Sveitsissä on helppoa matkustaa Swiss Travel Pass -lipulla. Swiss Travel Passin voi ostaa rajattomaan käyttöön kolmeksi, neljäksi, kahdeksaksi tai 15 päiväksi. Juniin ei tarvinnut varata erillisiä paikkoja, vaan Swiss Travel Pass piti vain esittää henkkareiden kanssa tarkastajan tullessa. Junalipun lisäksi Swiss Travel Pass käy myös pääsylippuna satoihin museoihin ympäri Sveitsiä.

Lisätietoja erilaisista junalipuista ja Swiss Travel Passista löydät täältä.

zermatt vuoristo

zermatt swiss travel pass

juna zermatt

IMG_1381.jpg

P8090025.jpg

Zermatissa majoitut Tobleronesta tutun vuoren juurella

Zermatt on pieni kunta Sveitsin Alpeilla. Zermatt tunnetaan parhaiten Matterhorn -vuoresta, eli vuoresta joka on meille kaikille Tobleronesta tuttu. Matterhornin henkeäsalpaavia maisemia voi nauttia Zermatissa 300 aurinkoista päivää vuodessa, mutta meidän reissulle sattui ilmeisesti vuoden ainoat sumuiset sadepäivät, joten valitettavasti me näimme Matterhornista vain pienen osan matkamme aikana.  Alpeilla vuoria kuitenkin riittää, joten maisemat oli säästä huolimatta henkeläsalpaavat (paitsi yhtenä päivänä, kuten allaolevasta kuvasta näkyy ovat vuoret sumun takana piilossa).

Me majoituimme Zermatissa neljän tähden Hotel Nationalissa. Hotelli sijaitsee Zermattin keskustassa viiden minuutin kävelymatkan päässä rautatieasemalta. Hotelli oli tyyliltään perinteikäs ja kodikas ja huoneet olivat tilavia. Parvekkeelta sai nauttia hulppeista alppimaisemista. Hotellin kylpylää en ehtinyt käydä testaamassa, mutta kuvista päätelleen se kannattaa.

Hulppeampana majoitusvaihtoehtona voin suositella CERVO Mountain Boutique Resorttia, jossa kävimme vierailulla matkan aikana. Nautimme myös harvinaisen herkullisen Raclette-juustoillallisen CERVO:n Ferdinand -ravintolassa.

zermatt majoitus

zermatt hotel national

zermatt hotellit

Sveitsin Alpit teki kaupunkimatkailijasta vaeltajan

Olen aina pitänyt itseäni toivottomana kaupunkilaisena, sellaisena matkailijana joka on elementissään ainoastaan ison kaupungin ruuhkaisilla kaduilla nauttien cappuccinoja toinen toistaan trendikkäämmissä kahviloissa ympäri maailmaa. Torstaina tunnin yöunien ja muutaman ylimääräisen martinin jälkeen vaelsin Alppien halki kaatosateen ja sumun keskellä, mutta en voinut kuin hymyillä. Yhtäkkiä nautin uusista vaelluskengistäni, raikkaasta vuoristoilmasta ja liukkaassa mudassa rämpimisestä. Nautin siitä vapauden tunteesta mitä ruuhkainen kaupunki ei voi tarjota. Hyvällä matkaseuralla oli varmasti korttinsa pelissä, mutta innostuin vaeltamisesta niin että aloin jo miettiä milloin pääsisin seuraavaksi takaisin Sveitsin luontoon.

Kuntoni ei ole paras mahdollinen, eikä selkävammani ole vieläkään parantunut niin että vaeltaminen olisi itselleni ideaali laji, mutta ehkäpä tämä uusi vaellusinnostus toimii kipinänä kuntoiluun! Enpä olisi vielä alkuviikosta uskonut, mutta kaipaan takaisin vuorille. En olisi uskonut, että kaltaiseni Aasian suurkaupunkien matkaaja voisi olla näin elementissään ja onnellinen Sveitsin luonnossa.

Zermatt tarjoaa ympäri vuoden uskomattomia ulkoilumahdollisuuksia. Meidän ohjelmaan kuului Five Lakes Walk, eli kymmenen kilometrin vaellus viiden vuoren rinteellä olevien järvien halki. Tässä kohtaa meillä kävi kuitenkin huono tuuri sään vuoksi, joten jätimme oman vaelluksemme hieman lyhyeämmäksi luontoäidin muistuttaessa voimistaan.

Edeltävänä päivänä matkamme johtaja ja Sveitsin matkailun edustaja Adrien vei minut ja bloggaajakollegani Helenan ylös Gournergratiin ihailemaan Zermattin vuoristomaisemia. Ylös voi toki myös vaeltaa, mutta me oikaisimme hyppäämällä ulkoilmajunan kyytiin, joka vei meidät 3089 metrin korkeuteen. Allaolevat kuvat allekirjoittaneesta ovat Gournegratista!

Zermatt on monen mielestä parhaimmillaan talvella, jolloin se on monipuolinen laskettelukeskus!

gournegrat

P8090036.jpg

P8090052.jpg

P8090062.jpg

P8100145.jpg

Maailman herkullisinta juustoa ja ravintorikasta puhdasta ruokaa

Jos jotain tältä Sveitsin matkalta jäi mieleen, on se Raclette-juusto. Koko ryhmämme innostui Raclette-juustosta niin, että muusta emme tainneet matkan aikana edes puhua. Nautimme herkullisen illallisen Raclette-juustolla ja muilla paikallisilla herkuilla aiemmin mainitussa Ferdinand -ravintolassa, jossa saimme itse sulattaa juustoa pienissä pöytägrilleissä perunan ja paikallisesti metsästetyn lihan kylkiäiseksi.

Sveitsissä ruoka ja vesi on puhdasta ja paikallista ja tuntui kuin jokainen syömäni ateria olisi tarjonnut huomattavasti tavallista enemmän elinvoimaa. Sveitsiläiset itse arvostavat lähituotantoa ja luomua niin paljon, että melkein kaikkialta sai lähes pelkästään paikallisia erikoisuuksia (tosin lisäksi monessa ravintolassa ja hotellissa oli huomioitu japanilaiset matkaajat erikseen misokeittoineen päivineen).

Sveitsissä parasta on myös tietenkin viini. Olen tykästynyt viime vuosina erityisen paljon keskieurooppalaisiin viineihin, eikä Sveitsi ole tässä poikkeus. Vierailimme matkan aikana myös Zermatt Bierin olutpanimossa ja vaikka en oluesta juuri pidä, kyllä tätä maistui toinenkin lasillinen illan aikana.

Juuston, viinin ja oluen lisäksi sveitsiläinen suklaa vie kielen mennessään. Tobleronella ei ole paikallisen suklaan kanssa mitään muuta tekemistä kuin vuoren kuva – vierailimme myös paikallisessa leipomossa herkuttelemassa suklaata ja tutustumassa suklaanvalmistukseen. All I can say is yum.

zermatt olut

zermatt suklaa

zermat kaakao

zermatt ruoka

Puheliaat paikalliset ja vanhan naisen viisaat sanat

Olen vieraillut Sveitsissä edellisen kerran 11 vuotta sitten interrailillani bloggaajaurani alkutaipaleilla, enkä muistanut maasta enää juuri mitään muuta kuin sen upeat maisemat. Matkan aikana yllätyin sveitsiläisten ystävällisyydestä ja loistavasta asiakaspalvelusta lähes joka paikassa missä vierailimme. Tapaamani sveitsiläiset olivat puheliaita ja hymyileviä. Junassa konduktööri osasi tilata oluen suomeksi ja innostui kun kerroin olevani Helsingistä. Lisäksi junassa viereeni istui vanhempi nainen, joka antoi minulle neuvoja elämään lähes kahden tunnin ajan. Vanhempi nainen mietti miten elämä on kaunis ja jokainen päivä heräämisen arvoinen ja miten Sveitsi on maailman paras ja turvallisin maa asua. Naisella oli muutamia muitakin vinkkejä hyvän naisen elämään mitkä mainitsinkin jo Instagramissa ja jotka taisin kaikki rikkoa vielä samana iltana – siitä ei kuitenkaan blogissa sen enempää, vaan lopetetaan tämä tarina saman naisen viisailla sanoilla jotka kirjoitin ylös pieneen muistivihkoon junamatkan aikana;

"In the end, all we are left with is a luggage of experiences. A luggage of unconditional love that we've been nourished with. You see, life is beautiful and worth waking up to every single day no matter the hardships. As long as we focus on the present moment and sacrifice our time and compassion for the people around us, we can be truly happy."

IMG_1391.jpg

P8110165.jpg

P8110176.jpg

Matka Sveitsiin toteutettiin yhteistyössä Switzerland Tourismin kanssa, mielipiteet ovat kuitenkin aina omiani. Matkalla oli mukana myös Northbound Journeys -blogin Rania, Freedomtravel -blogin Helena ja Peter, Oh darling -blogin Helena, Sanna Rosell ja Instagram-guru Milana ja hänen poikaystävänsä Niklas

Kuvat minusta junassa: Northbound Journeys / Kuvat minusta vuorilla: Oh darling! 

Edellinen
Edellinen

Kun koira hyökkää – selviytymisvinkit ja oma tarinani

Seuraava
Seuraava

5 elämystä San Franciscossa