Mitä tehdä Porvoossa? Vinkit yhden yön minilomaan!

25 lokakuun, 2022

*Matka kaupallisena yhteistyönä Visit Porvoo kanssa

Mitä tehdä Porvoossa? Vinkit yhden yön minilomaan!

Porvoo on tunnelmallinen pikkukaupunki alle tunnin ajomatkan päässä Helsingistä – täydellinen kohde lyhyelle yhden yön tai viikonlopun getawaylle arjen kiireistä. Olen opiskellut Porvoossa muutaman vuoden ja kutsunut kaupunkia kodiksi jo pian vuosikymmen sitten. Tein ystäväni kanssa syksyllä keskellä arkiviikkoa pienen yhden yön matkan autolla Helsingistä Porvooseen. Syksy on ihana aika Porvoossa, sillä kaupunki on jo hiljainen, mutta tunnelmallinen ja rentouttavan rauhallinen. Toki on hyvä huomioida, että esimerkiksi ma-ti monet hyvät ravintolat ja osa pienistä putiikeistakin saattaa olla kiinni. Tulin myös tulokseen, että Helsingistä Porvoossa olisi hyvä vierailla kerran jokaisena vuodenaikana – kevät on ihana missä vaan, Porvoo on suosittu kesäkaupunki, syksy on ihan tunnelmallinen ja taas toisaalta mikään ei voita joulumarkkinoiden tunnelmaa pittoreskissa Vanhassa Porvoossa värikkäine puutaloineen.

Mikä sitten tekee Porvoosta niin viihtyisän ja mitä siellä kannattaa tehdä? Well, let me share! Tästä blogipostauksesta löytyy kaikki parhaat vinkkini Porvooseen majoituksesta ravintoloihin, pieniin putiikkeihin ja kauniiseen luontoon. Minulla ja ystävälläni oli koirat mukana, joten kerron postauksessa myös vinkkejä ravintoloista ja hotelleista mihin koirat oli tervetulleita!

porvoo syksyllä
Porvoo vinkit
porvoo

Hotellivinkit: Missä majoittua Porvoossa?

Porvoo tarjoaa muutamia hyviä majoitusvaihtoehtoja eri budjeteille. Itse suosin majoittumista vanhassakaupungissa. Me majoituimme uudessa tyylikkäässä RUNO Hotellissa, josta kerron alempana enemmän. Aiemmilla Porvoon ressuillani olen usein majoittunut Pariisin Villessä, joka on juuri tällä hetkellä remontissa (lokakuu 2022). Pariisin Ville on suloinen ranskalaishenkinen pieni laadukas hotelli keskellä vanhaakaupunkia ja tänne koirat on myös tervetulleita.

Lisää majoitusvaihtoehtoja Porvooseen löytyy täältä.

RUNO Hotel Porvoo

Runo on melko uusi hotelli aivan vanhankaupungin “porteilla” ja heittämällä yksi suosikkihotelleistani koko Suomessa. Runo panostaa laatuun ihan kaikessa ja hotelli on sisustettu todella tyylikkään skandinaavisesti ja trendikkäästi. Koirakaverit on myös tervetulleita Runoon (joskin omani haukkui vieraille aulabaarissa ja toinen hyppäsi pöydälle – ei hätää, tässä kohtaa vietiin karvakaverit huoneeseen häpeämään).

Majoituimme lemmikkiystävällisessä Extra Large -huoneessa, joka oli tyylikäs ja viihtyisä, mutta kuitenkin myös varsin tavallinen. Koirille oli myös omat isot mukavat pedit ja pussillinen herkkuja.

Aamiainen ja cocktailit jäi erityisesti mieleen Runosta – hotelliaamiainen on todella laadukas ja herkullinen tuoreista hedelmistä hyvään kahviin, pannukakkuun ja poikkeuksellisen hyviin karjalanpiirakoihin ja erikseen tilattaviin kananmuna-annoksiin. Suosittelen tilaamaan uppomunan perunapyreellä! 

Lue lisää RUNO Hotel Porvoosta täältä ja tee varaus.

runo hotel porvoo 2
runo hotel porvoo
runo hotel sauna
runo hotel aamiainen

Ravintola- ja kahvilavinkit Porvooseen

Yksi Porvoon ehdottomia kilpailuetuja on ravintolavalikoima – en tiedä löytyykö Suomesta toista samankokoista kaupunkia, jossa ravintolavalikoima on yhtä laadukas ja laaja? Suurin osa Porvoon kahviloista ja ravintoloista sijaitsee vanhassakaupungissa tai sen välittömässä läheisyydessä. Listaan teille omat suosikit ja muutaman vinkin ruokahifisteleviltä tutuiltani!

Kesäreissulla Porvoosta löytyy lukuisia ihania terasseja ruokailuun.

Tällä reissulla nautimme illallisen Ravintola Saltissa vanhassa kaupungissa. Alkupalaksi nautittu sienikeitto oli todella herkullista, mutta pääruoka jäi kaipaamaan enemmän makua. Salt on ihan näppärä illallisravintola arkiviikolle, mutta konsepti jäi itselleni hieman epäselväksi.

salt porvoo

1. Ravintola VÅR

Ravintola VÅR sijaitsee kivenheiton päässä Porvoon vanhastakaupungista ja on monen paikallisen tuttuni suosittelema. Olisimme käyneet täällä illallisella, mutta ravintola oli syysaikaan kiinni sunnuntaista tiistaihin. VÅR keskittyy laadukkaaseen ruokaan, jota valmistetaan sesongin kasviksista, läheisen saariston kalasta ja paikallisten maatilojen tuotteista.

En ole itse käynyt VÅR:issa syömässä, mutta se on korkealla Porvoon bucket listilläni!

Sijainti: Papinkatu 17

2. SicaPelle

Ravintola SicaPelle tarjoaa omien sanojensa mukaan rohkeita ja sesonkia seuraavia makuja sekä elämäniloista nautiskelua Vanhan Porvoon Kirkkotorilla. Muistan kun ravintola avattiin opiskeluaikoina, mutta silloin ei ollut vielä varaa näin laadukkaisiin illallisiin. Mikäli kaipaatte pidemmän kaavan mukaan laadukasta illallista erinomaisine viineineen, suosittelen pöytävarausta SicaPelleen!

Oltaisi saatettu illallistaa reissullamme myös SicaPellessä, mutta syyskaudella ravintola oli tiistai-iltana kiinni!

Sijainti: Kirkkotori 3

3. Meat District Porvoo (tilapäisesti suljettu / päivitetty lokakuussa 2022)

Meat District ansaitsee paikan tällä listalla, vaikka onkin tulipalon vuoksi ikävä kyllä tilapäisesti suljettu. Toivotaan, että ravintola on auki taas kesäksi 2023!

Meat District kuten nimestä saattaa arvata tarjoilee laadukkaita lähituotettuja liharuokia tuoreilla kauden kasviksilla. Olen nauttinut Meat Districtissä erinomaisia illallisia ja myös lounaita. Kesäisin sisäpihan terassi on erityisen viihtyisä!

Sijainti: Gabriel Hagertin kuja

4. Trattoria Nonna Sophia

Kävimme tällä reissulla lounaalla Trattoria Nonna Sophiassa, joka oli todella iloinen ja herkullinen yllätys. Nonna Sophiassa paikallinen ystävä neuvoi maistamaan pizzaa, vaikka se lounaaksi vähän raskas olikin. Täällä on kuitenkin niin herkullista pizzaa, että suosittelen itsekin maistamaan oli aika mikä vaan!

Palvelu oli myös todella hyvää ja miljöö viihtyisä! Nonna Sophia ei sijaitse vanhassakapungissa, mutta lähistöllä keskustan suuntaan.

Sijainti: Mannerheiminkatu 9

5. Gabriel 1763

Gabriel 1763 on suosikki jo opiskeluajoilta ja muistaakseni kävimme täällä syömässä valmistujaispäivänäni. Gabriel 1763 on vanhassa kaupungissa sijaitseva historiallisen tunnelmallinen ravintola, joka tarjoilee poikkeukselisen hyvää pizzaa erikoisilla makuelämyksillä.

Sijainti: Jokikatu 20

6. Porvoon Paahtimo Bar & Café

Oi Paahtimo, se ikuinen suosikki ja niin täynnä muistoja! Paahtimo on punainen tiilirakennus heti vanhan kaupungin alussa joen rannassa. Paahtimoon voi piipahtaa päivällä kahville ja illemmalla viinilasilliselle. Paahtimossa on myös laaja valikoima oluita ja siidereitä. Yläkerrassa kuppi kaakaota talvella lumipyryssä oli yksi suosikkejani opiskeluaikana. Kesäsäillä Paahtimon edessä on terassilaiva joessa!

Sijainti: Mannerheiminkatu 2

7. Tee- ja kahvihuone Helmi

Tee- ja kahvihuone Helmi on tunnelmallinen pieni kahvila vanhassa kaupungissa. Kahvila on toiminut jo vuodesta 1983. Tarjolla on makeita ja suolaisia leivonnaisia, hyvää kahvia ja teetä. Kahvilan ympäristö on tunnelmallinen, etenkin myös takapiha kesällä.

Sijainti: Välikatu 7

trattoria nonna sophia
nonna sophia
nonna sophia pizza

Porvoon ihanat pienet putiikit

Porvoo on tunnettu pienistä putiikeistaan, joita riittää vanhassa kaupungissa ja sen lähialueella. Nykyään lähden varsinaisesti shoppailumatkoille harvemmin, mutta Porvoossa se kannattaa ja siellä tulee aina tehtyä jotain pieniä kivoja löytöjä.

1. Skafferi

Siirtomaatavaraliike Skafferi on putiikeista suosikkini ja sijaitsee vanhassa kaupungissa. Skafferi myy laadukasta teetä ja kahvia, erilaisia erikoisia ja laadukkaita mausteita sekä öljyjä ja aivan poikkeuksellisen hyvätuoksuisia kynttilöitä. Skafferista saa myös ainakin omasta lapsuudesta tuttuja nekkutikkuja.

Sijainti: Jokikatu 41

2. COCOCO

COCOCO oli tällä reissulla itselleni uusi tuttavuus, mutta houkutteli sisään värikkäillä ikkunoillaan. COCOCO on afrikkalaishenkinen etninen ja eettinen lifestyle -myymälä, josta voi myös tehdä mitä hauskempia löytöjä. Itse ostin täältä kamelin pään mallisen maitokannun (because why not)!

Sijainti: Jokikatu 6

3. Bohemia Second Hand

Bohemia on ihana pieni second hand -liike Porvoon vanhankaupungin välittömässä läheisyydessä sillan vieressä. Bohemiassa tulee pyörähdettyä joka kerta Porvoossa. Kirppistavaroiden lisäksi siellä myydään pieniä kivoja boheemiseen tyyliin sopivia sisustusesineitä.

Sijainti: Mannerheiminkatu 1

4. Niin Mua

Niin Mua on Bohemian vieressä oleva super tyylikäs vintage -liike, joka on kuin aikamatka muutaman kymmenen vuoden taakse. Niin Mua on kuitenkin erittäin trenditietoinen ja tyylikäs, myyjiltä sai myös paljon apua kun ystäväni etsi tietynlaista asua tuleviin juhliin!

Sijainti: Mannerheiminkatu 1

5. Finform

Finform sijaitsee samassa rakennuksessa kuin Bohemia ja Niin Mua, mutta sisäänkäynti on joen puolella. Finformista löytyy pohjoismaista designia sisustustavarasta vaatteisiin. Itselleni tarttui mukaan suosikkilaktritisia, huonetuoksu ja ystävälle toppatakki. Myymälästä löytyvät vaatemerkit, Samsøe  Samsøe, Bruuns Bazaar ja Minimum.

Sijainti: Jokikatu 35

6. Sasu’s Playhouse

Sasu’s Playhouse on juuri mun tyylinen sisustuskauppa, jossa käyn joka reissulla ja myös silloin Porvoossa asuessa haaveilemassa. Sasu’s Playhouse tuo maahan ekologisia kierrätyshuonekaluja ja etenkin puiset huonekalut sattumineen on juuri mun sisustussilmään. Tuotteet on uniikkeja ja persoonallisia! Itse haaveilen tällä hetkellä kaupan norsulampusta!

Kauppa sijaitsee vanhassa kaupungissa.

Sijainti: Rihkamakatu 2

7. Viivin kosmetiikkapuoti

Viivin kosmetiikkapuoti löytyy vanhankaupungin perältä ja myy hyvin tarkoin valittua luonnonkosmetiikkaa. Viivi on valinnut kaiken myytävän tarkasti niin, että jokainen tuotesarja kunnioittaa luontoa ja toimii eettisesti. Puodissa on myös samaan aikaan vaihtuva taidenäyttely, joka kannattaa vilkaista. Täältä tarttui matkaan ruusuvettä, jonka hankkimista olin miettinyt jo pidempään.

Sijainti: Jokikatu 22

porvoo shoppailu

Porvoossa upea luonto on aina lähellä

Porvoo on ihana yhdistelmä kaupunkilomaa, historiaa, ruokaelämyksiä ja luontoa. Etenkin kun on koirat mukana on ihana päästä nopeasti myös luontoon kävelylle. Kävelimme hotellilta läpi vanhan kaupungin suoraan upeaan luontoon aamulenkille ja vastaan tulikin paikalliset koirat omistajineen kun aurinko vasta nousi. Porvoossa on niin puistoa, metsää kuin saaristomaisemaakin.

Visit Porvoo on koonnut luontokohteet hyvin sivuilleen ja voit tutustua niihin tarkemmin täältä.

porvoo luonto
porvoo syysaamu

Kiitos Porvoo, hurmasit taas kerran! Oletteko te käyneet Porvoossa? Mitä tykkäsitte?

Lue kaikki kotimaan matkailuun liittyvät vinkkini täältä!

SHARE THIS STORY
COMMENTS
EXPAND

Porvoo kieltämättä on todella miellyttävä kaupunki, jossa nykyään tulee säännöllisesti vierailtua. Syksy taitaa tosin olla vuodenaika, kun en siellä ole toistaiseksi vieraillut. Joulumarkkinoille varmaan seuraavaksi.

ADD A COMMENT