Bukhara – Uzbekistanin viihtyisin kaupunki

Matka Uzbekistaniin oli järjestetty yhteistyössä turismiviranomaisen kanssa

Saavuimme junalla Uzbekistanin pieneen kaupunkiin Bukharaan lähellä keskiyötä, josta pakkasimme taas matkalaukkumme minibussiin ja matkasimme yön pimeydessä puolen tunnin matkan kohti hotellia. Matka Samarkandista luotijunalla kestää puolitoista tuntia ja pääkaupungista Tashkentista vähän yli neljä tuntia. Ikkunan takaa näkyi vanhoja rakennuksia ja ravintolat oli kaikki merkitty vilkkuvaloilla ja glitterillä. Minibussi parkkeerasi pienelle vanhan kaupungin kujalle, jonka kivisiä polkuja vedimme matkalaukkuja kohti So’zangaron -nimistä hotellia. Oma huoneeni sijaitsi ylimmässä kerroksessa, jonka käytävä oli taivasalla. Seiniin oli maalattu Silkkitien kameleita ja jossain kaukaisuudessa haukkui koira.

Laskettuani matkalaukun huoneen toiselle vuoteelle, keitin kupin minttuteetä ja istahdin kattoterassin pölyiselle puupenkille ihastelemaan keskiöistä Bukharaa. Tuntui kuin olisin Aladdin -elokuvassa ja komea mies tulisi ihan kohta kattoterassin reunalle lentävällä matollaan. Upeat turkoosit madrasojen katot, täysikuu ja lämmin minttutee. Tässä hetkessä oli hyvä olla. Mikä onni on voida olla juuri täällä, ajattelin.

Lue myös: Päiväretki Uzbekistanin vuoristoon

Koe ainakin nämä Bukhara

Millainen kaupunki on Bukhara?

Bukhara oli meidän kolmas kohde tällä Uzbekistanin matkalla. Saavuimme ensimmäisenä maan pääkaupunkiin Tashkentiin, josta matka jatkui tukahduttavan kauniiseen Samarkandiin ja sieltä sitten Bukharaan. Aamulla herätessä huomasin ulos astuttua, että olemme ihan lähellä kaikkea. Parasta Bukharassa onkin juuri se, että se on niin helposti käveltävä kaupunki.

Samarkandiin verrattuna Bukhara vaikutti vanhemmalta ja rouheammalta – täällä ei samalla tavalla olla uusittu rakennusten turkooseja maaleja vaan mutatiilistä rakennettu arkkitehtuuri on saanut rehellisesti rapistua kertomaan tarinaa kaupungin historiasta. Bukhara onkin yli 2000 vuotta vanha kaupunki Silkkitien varrella. Unescon mukaan Bukhara on täydellisin esimerkki keskiaikaisesta Keski-Aasian kaupungista. Kaikki on täällä ennallaan.

Bukhara oli pitkään Keski-Aasian kulttuurin ja talouden kehto, kaupunki joka aikanaan teki erityisen vaikutuksen Tsingis-Kaaniin. Ja niin se teki minuunkin. Kaduilla kävellessä pystyi tuntea Silkkitien ja sen seikkailijoiden tarinoiden läsnäolon kuin olisi matkustanut junalla 2,5 tunnin sijaan 2000 vuotta kauemmas.

Historian ja kävelyetäisyyksien lisäksi Bukharassa parasta oli rento tunnelma, ostosmahdollisuudet bazaareilla ja kaikenkaikkiaan sellainen helppous ja huolettomuus näin matkailijan näkökulmasta.

Bukhara matkaopas
Uzbekistan Bukhara
Bukhara kulttuuri
Bukhara arkkitehtuuri

Koe ainakin nämä – Bukharan parhaat nähtävyydet

Bukhara on kompakti kaupunki, jossa kaikki on kävelyetäisyydellä. Toki kesät on kuumia ja välillä varjoisia kujia sai hakea, mutta aina voi pysähtyä teekupposelle tai poiketa bazaareissa. Listaan seuraavaksi mielenkiintoisia nähtävyyksiä ja muuta mitä mielestäni Bukharassa, Uzbekistanissa kannattaa ehdottomasti kokea matkan aikana. Bukharassa riitää nähtäväksi niin moskeijoita ja madrasoja kuin lukuisia silkkihuiveja- ja mattoja myyviä bazaareja. Silkkitien historian aistii joka puolella.

  1. Kävele historiallisen vanhan kaupungin katuja ja kujia

Bukharan historiallinen kaupunki on viihtyisä paikka kävellä, hengailla ja fiilistellä kaupunkin tunnelmaa. Meidän hotelli sijaitsi samalla alueella ja sen puolesta voinkin hyvin suositella aluetta majoittumiseen. Vanhan kaupungin kujilla myyydään huiveja, sormuksia, karvalakkeja ja vaikka mitä. Myyjät ei huutele perään tai revi hihasta vaan kaikkea saa katsella rauhallisemmin mitä yleensä on turistina tottunut vaikka Intiassa tai Marokossa. Mutatiilisten pyöreiden rakennusten sisäisillä kujilla myydään näiden lisäksi matkamuistoja ja keramiikka-astioita. Pysähdy teelle tai kahville esimerkiksi Silk Road Teahouseen ja kuvittele itsesi 2000 vuotta taaksepäin.

Mitä tehdä Bukharassa?
historiallinen kaupunki

2. Po-i-Kalyan

Yksi Bukharan suosituimmista tai ainakin tunnetuimmista nähtävyyksistä on Po-i-Kalyan, joka koostuu Kalan -moskeijasta, Kalan -minareetista ja Mir-i-Arab madrasasta. Minareetti kohoaa 48 metrin korkeuteen ja koko kompleksi tuntuu valtavan suurelta.

Ja nyt kun kerroin tämän olevan Bukharan nähtävyyksistä suosituin niin mainittakoot, että törmäsin samaan aikaan yhteen tuttuun suomalaiseen Instagramista ja meidän porukasta norjalainen journalisti sattumalta serkkuunsa. Maailma todella on välillä pieni.

Po-i-Kalyan
Po-i-Kalyan Bukhara

3. Ulugbek & Abdulaziz Khan Madrasat

Ensimmäinen nähtävyys, jonka äärelle pysähdyttiin heti herättyä. Merkittävin ero Samarkandin madrasoihin oli, että Bukharassa huomasi heti sen historian vievän vielä kauemmas taakse ajassa. Monumenttien on tavallaan annettukin rapistua ajan kanssa luoden niihin ihan omanlaisensa charmin ja kauneuden. Kaiken ei tarvitse olla niin picture perfect. Molemmat Madrasat ovat toisiaan vastapäätä, joten sen takia laitoin ne yhdeksi kohdaksi. Toisen portailla oli lukuisia kissoja ja paikallinen vanhempi rouva tarjoamassa niille aamiaista. Bukharassa oli muutenkin merkittävästi enemmän kissoja mitä muissa vierailemissamme Uzbekistanin kaupungeissa matkan aikana.

Ulugbek on Keski-Aasian vanhin pystyssä oleva madrasa ja se on rakenettu jo vuonna 1417 Timuridien dynastian aikana. Viereinen Abdulaziz Khan madrasa on rakennettu vuonna 1652.

Abdulaziz Khan
Bukhara Uzbekistan
Bukhara kissat
Bukhara historiallinen kaupunki

4. Ark -linnoitus

Ark -linnoituksen alueella tuli vastaan ehdottomasti eniten turisteja tämän reissun aikana ja vaikka seonkin yksi suosituimpia nähtävyyksiä, en itse kokenut sitä yhtä mielenkiintoiseksi mitä muita paikkoja missä Bukharassa vierailimme. Ark on iso linnoitusalue, jonka edustalla päivystää miehiä kameleineen, joista voi ottaa maksua vastaan kuvia. Innokkaat myyjät kiiruhtavat luoksemme vanhat rattaiden pyörät helisten myyden tuoreita samsoja – ja pakkohan niitä on ostaa. Samsat on taikinanyyttejä, joiden sisällä on useimmiten lihaa, mutta tällä kertaa tarjolla oli myös perunatäytteisiä ja ne oli muuten reissun herkullisimpia!

Ark -linnoitus on 400 -luvulta linnake, jota on käytetty sotilaalliseen toimintaan ja sitä on myös käytetty kuninkaallisten asuinpaikkana. Tänne porottaa kesällä aurinko muutentodella kuumana!

Ark Bukhara
Bukhara Ark
Bukhara street food samsa
Bukhara kamelit

5. Katsele maisemia Shukovin tornista

Tämä on listan ainut kokemus, joka jäi itseltä kokematta ajanpuutteen vuoksi. Shukovin torni on vanha vesitorni, jota ei ole kauneudella pilattu eikä se houkuttele ainakaan korkeanpaikankammoista kiipeämään ylös. Torni on kuitenkin suosittu nähtävyys ja sieltä voi katsella kaupunkia vähän ylempää.

6. Nauti kylmä olut Lyabi-Hauz -aukiolla

Lyabi-Hauzin -aukio oli yksi niitä pääsyitä mikä teki Bukharasta nimenomaan viihtyisän kaupunkin. Historiallisen kaupungin ytimessä on vanha Lyabi-Hauzin vesiallas, jonka ympärillä on kauniita historiallisesti markittyjä madrasoita ja niiden edessä viihtyisiä puistonpenkkejä ravintolapalveluineen. Uzbekistanissa ei varsinaisesti juoda juuri alkoholia, mutta täältä löytyy kylmät oluet kuumana päivänä illallisen jälkeen ja jäimme porukalla viettämään vielä iltaa päivän päätteeksi.

Aamulla nappasimme samasta paikasta jääkahvit ja ihmettelimme lammessa uivia ankkoja ja ympräillä leikkiviä lapsia samalla kun valmistauduttiin taas uuden päivän seikkailuihin.

7. Tee ostoksia bazaareilla

Bukhara oli matkan paras kohde ostoksille, vaikka toisaalta Tashkent oli merkittävästi edullisempi. Yllätyin muutenkin, että Uzbekistan oli niinkin hyvä kohde ostoksille, koska se ei ollut ollenkaan matkani tarkoitus. Rakastuin kuitenkin kaikkiin ihaniin koruihin, silkkihuiveihin ja siihen keramiikkaan niin, että suunnittelen jo matkaa takaisin. Bukharassa ostosten tekeminen oli kuitenkin jotenkin kaikista helpointa, koska pieniä bazaareita oli ympäriinsä missä kävelitkin.

Läheltä Ismail Samani's mausoleumia löytyy myös ns farmers market missä kannattaa piipahtaa.

Ostokset Bukharassa
Bukhara bazaarit
matkamuistot Bukhara
Bukhara farmers market
Bukhara mausteet
Shoppailu Bukharassa

8. Chor Minor

Chor Minor ei ole myöskään välttämättä se kaupungin tärkein nähtävyys, mutta ainakin se on hauska paikka käydä ottamassa kuva. Chor Minor on toiminut ns porttina jo tuhoutuneelle madrasalle ja sen neljä tornia symboloi kaikki eri uskontoja. Kiipeä ylös katsomaan maisemia ja nappaa viereisestä kojusta jääkahvi!

chor minor bukhara

Tutustu uzbekistanilaiseen ruokakulttuuriin Bukharassa

Meidän Uzbekistanin matkan ehdottomasti parhaat ruokaelämykset oli Bukharassa ja sieltä löytyi myös matkamme parhaimmat ravintolat. Ruoka on usein hyvin rasvaista ja lihapitoista eikä vaihtelua ollut niin paljoa – kukapa ei haluaisi syödä riisiä ja lampaan tai hevosen lihaa jokaisena iltana, haha. Suosittelen kuitenkin antamaan mahdollisuuden uzbekistanilaiselle ruoalle. Kohde ei toki ole kasvissyöjän unelmakohde mitä ruokakulttuuriin tulee, mutta meidän porukan kaksi kasvissyöjää sai toki syödäkseen vaikka käsite kasvissyönnistä olikin monesti hyvin vieras ravintoloissa.

1. Paras näköala Bukharaan: Chasmai-Mirob

Söimme Chasmai-Mirobissa buffet lounaan, joka ei itsessään jäänyt mieleen reissun parhaana (lähinnä siksi, että buffetit ei ole mun juttu). Haluan silti ehdottomasti suositella tätä paikkaa, koska näkymä terassilta on kuin postikortti. Jos kaipaat sitä täydellistä Instagram -kuvaa niin nappa pannu teetä ja istahda terassin reunimmaiselle penkille poseeraamaan upeiden maisemien luoden kuin taulun taaksesi.

Sattumalta kun aloin kuvaamaan tuli paikallinen nainen nimeltä Sabina halusi tulla auttamaan minua kuvien kanssa ja kertoi olevansa paikallinen matkaopas Samarkandista. Nämä upeat kuvat on hänen ottamia!

bukhara maisema

2. Silkkitien tunnelmaa: Silk Road Teahouse

Jos jossain suosittelen piipahtamaan Bukharan matkan aikana niin on se Silk Road Teahouse, joka on historiallisen kaupungin sivukujalta löytyvä teehuone. Suuri osa teehuoneista ja ravintolista onkin ns piilotettu mutatiilitalojen uumeniin – kaikki se elämä on ikäänkuin piilotettu katujen katseilta. Teehuoneessa meidät istuutetaan keskellä ravintolaa ja saadaan tilata listalta seuralaiseni kanssa molemmat omat teet. Valitsin sahramiteetä ja sen kanssa pientä Silkkitielle tyypillistä paikallista naposteltavaa pähkinöistä kuivattuihin aprikooseihin (uzbekistanilaiset kuivatut aprikoosit on muuten something else).

3. Tunnelmallinen illallinen: Kukaldosh Garden

Meidän matkan tunnelmallisin illallisen oli ehdottomasti Bukharan Kukaldosh Garden -ravintolassa. Ravintola sijaitsi ulkona ikäänkuin puutarhassa, jonka keskellä oli pieni suihkulähde ja mies soittamassa saksofonilla jazzia. Täällä syötiin myös ehdottomasti vähän enemmän kasviksia ja päästiin muutenkin maistelemaan laajemmin ruokia ja nauttimaan jopa paikallista (hieman makeahkoa) viiniä.

Suosittelen ihan ehdottomasti nauttimaan illallisen täällä reissun aikana!

4. Laadukas lounaspaikka: Oriental Tea House

Ensimmäisenä reissupäivänä nautimme lounaan Oriental Tea Housessa ja sille voin antaa kyllä myös suosituksen. Nautimme aika perinteisiä ruokia samsoista ploviin, mutta täällä ne oli jotenkin poikkeuksellisen herkullisia ja paikka jäi siksi mieliin.

Oriental Tea House Bukhara
Bukhara plov

Tiedä ainakin nämä Bukharasta:

  • Matka Samarkandista luotijunalla kestää puolitoista tuntia ja pääkaupungista Tashkentista vähän yli neljä tuntia

  • Bukhara on melko pieni kaupunki ja sen ehtii nähdä kahdessa päivässä

  • Varaa käteistä, koska joudut käyttää sitä bazaareilla ja useimmiten ravintoloissa

  • Pidä silkkihuivia mukana siltä varalta, että vierailet moskeijoissa

  • Pukeutumiseen ei ole erityisiä sääntöjä, mutta itse peittäisin polvet ja olkapäät ja pukeutuisin mielummin löysempiin ilmaviin vaatteisiin kunnioittavasti

  • Uzbekistan ja Bukhara on pääasiassa turvallisia, mutta yleistä varovaisuutta on hyvä noudattaa

  • Koin, että Bukharassa voisi hyvin myös matkustaa yksin naisena

  • Suomesta lentää Uzbekistaniin Turkish Airlinesilla Istanbulin kautta Tashkentiin

Matkan järjestäjänä toimi myös matkablogikolleegat Ruotsista ja heidän vinkit Bukharaan löytyy täältä.

Suomessa ainakin Aventura järjestää kiertomatkoja Uzbekistaniin.

Edellinen
Edellinen

Samarkand – Uzbekistanin kaunein kaupunki Silkkitien varrella

Seuraava
Seuraava

Päiväretki Uzbekistanin vuoristoon – Ugam-Chatkalin kansallispuisto