Matkabloggaajien konferenssissa Itävallassa

Blogi on ollut pidempään vähän hiljaa, mutta ei siksi että se olisi jäänyt muiden töiden alle vaan siksi, että olen tehnyt paljon aikaa kaikkeen tekniseen täällä taustalla (ja vielä on kesken, eli älkää ihmetelkö jos vastaan tulee outoja postauksia tai rikkinäisiä linkkejä). Koen edelleen blogin Instagramia ja muuta somea tärkeämmäksi kanavaksi, koska tämä on mun oma paikka internetissä.

Käväisin viime syksynä kansainvälisellä ammattikseen matkabloggaavien konferensissa/koulutustilaisuudessa Voralbergissa, Itävallassa. Konferenssi pidettiin Vorarlbergin pienessä Mellaun kaupungissa, keskellä upeita vuorimaisemia. Aiemmin olin käynyt vain Wienissä, joten oli mahtavaa saada nähdä vielä enemmän Itävaltaa.

matkablogikonferenssi

mellau

Millainen matkakohde on Itävallan Vorarlberg?

Päästäkseni Vorarlbergiin, lensin itseasiassa Helsingistä suoraan Sveitsin Zürichiin ja ajoimme sieltä 2-3 tuntia ruuhkista riippuen Mellaun pieneen kaupunkiin Itävallan Vorarlbergissa. Kohteeseen pääsee myös esimerkiksi bussilla Innsbruckista. Suoria lentoja alueelle ei kuitenkaan ole.

Mellau on pieni kohde, jossa elämä on hyvin rauhallista eikä turisteja ollut ainakaan syksyllä 2021 erityisen paljoa. Konferenssiaikataulun ulkopuolella kävimme tekemässä yhden vaelluksen, söimme hyvää itävaltalaista ruokaa ja otimme kaapelihissin ylös vuorille.

Vierailimme myös Lechissä ja Feldkirchissä matkan aikana.

Mikäli kohde kiinnostaa vielä enemmän, niin ystäväni ja kollegani Kirsty kirjoitti hyvin kattavan oppaan Mellauhun englanniksi, jonka löydät täältä.

mellau, vorarlberg

Propel Conference – millaista on matkablogikonferensissa?

Joskus kauan ennen pandemiaa normaaliin vuoteeni kuului yleensä 3-5 matkabloggaamiseen liittyvää konferenssia, joista osa geneerisempiä matkamessuja ja osa täysin räätälöityjä konferensseja matkabloggaajille. Konferensseja on vuosien aikana ollut Helsingin lisäksi ainakin Ho Chi Minh Cityssä, Tukholmassa, Costa Bravassa ja Bangkokissa.

Lue myös: Matkamessut bloggaajille: 10 vinkkiä Matkamessuille osallistuvalle bloggaajalle.

Lue myös : 10 x Nordic Bloggers Experience (Matkamessut)

Konferensseja on monenlaisia ja Propel oli tarkoitettu ensisijaisesti kokeneille ammattilaisille. Konferenssiin haettiin ja mukaan valittiin kolmisenkymmentä matkabloggaajaa ympäri maailmaa. Matkan sponsoroi Itävallan ja Vorarbergin alueen turistiviranomainen. Voit lukea lisää Propel Conferencesta täältä ja katsoa mikäli haku seuraavaan on avoinna.

Muutaman päivän ohjelmaan kuului kohteeseen tutustumista, useampia luentoja ja workshopeja. Aiheina oli mm. parhaat strategiat affiliate-myyntituloksiin, yhteistöiden tekeminen ja oman brändin myyminen sekä hakukoneoptimointi, mutta ei missään nimessä näiden aiheiden alkeita vaan kaikki oli luotu sillä kulmalla, että osallistujilla on jo useiden vuosien kokemus aiheista.

Tämä oli myös ensimmäinen blogimatka isommalla ryhmällä pandemian "jälkeen", joten heti ensimmäisen illan cocktail- tilaisuus meinasi herkistää kun näki pitkästä aikaa rakkaita ystäviä ympäri maailmaa ja sai myös tutustua taas uusiin matkabloggaajiin.

Majoitus Mellaussa: Hotel Bären

Me majoituimme söpössä Hotel Bärenissä keskellä Mellauta, joka jäi erityisesti mieleen parvekkeen upeista vuorimaisemista ja yhdestä parhaista aamiaisista mitä olen hotelleissa syönyt – aamiainen oli kyllä pieni, välillä se avautui vähän myöhemmin ja tarjoilut myös vaihteli joka päivä, mutta aivan erityisen herkullisena se jäi kuitenkin mieleen.

Hotel Bären on melko konstailematon pienehkö hotelli, jonka huoneet on pelkistettyjä, mutta kuitenkin tyylikkäitä. Omassa huoneessa oli myös parveke, jossa jopa näin myöhempää syksyllä sain nauttia t-paidassa lasin viiniä mitä kävin hakemassa heti saavuttuani tien toisella puolella olevasta supermarketista, haha.

Hotellin henkilökunta oli todella ystävällistä, mutta englannin kielen taito oli todella heikkoa.

Lue lisää hotellista täältä.

hotel bären mellau

Päivän vaellus Lechin metsissä ja vuoristomaisemissa

Konferenssin jälkeen jatkoimme pienemmissä porukoissa eri puolille Vorarlbergia ja me matkasimme suosittuun laskettelukohteeseen Lechiin, jossa tosin sesonki ei vielä tähän aikaan vuodesta ollut alkanut.

Oppaamme oli melko vähäsanainen ja käveli kamalaa kiirettä koko matkan, joten en suosittele nyt mitään palveluntarjoajaa. Vaellus on helppo tehdä myös omatoimisesti. Me kävelimme ensin keskustan läpi kohti vuoria ja sitten pienen joen vartta syvemmälle metsikköön. Matkan varrella tuli vastaan lehmiä, muutama muu vaeltaja ja upea vesiputous. Paluumatkalla pysähdyimme lounaalle nauttimaan rehellistä raclettea ja fondueta ulkosalla vilttien alla.

Lech on varmasti tunnetumpi matkakohde mitä Mellau, mutta paikallisista jäi Mellaussa huomattavasti mukavampi ja tervetulleempi fiilis.

lech itävalta

vaeltaminen lech

Propel Conferencen 3 mielenkiintoisinta oppia kansainvälisiltä matkabloggaajilta

Kerroin ylempänä vain lyhyesti luentojen ja workshopien aiheista, mutta koska tätä blogia lukee varmasti myös moni matkabloggaaja tai miksei jonkun toisenkin aiheen bloggaaja, ajattelin jakaa muutamia oppeja ja ajatuksia vielä lopuksi.

Olin konferenssissa ainut suomalainen osallistuja ja yksi harvoista, joka ei tee sisältöä pääasiassa englanniksi vaan selvästi pienemmälle niche-markkinalle. Vaikka kansainvälinen markkina on tietysti suurempi ja sitä kautta mahdollisuuksia on enemmän, on meillä kilpailu niin pientä että jokaiselle on tilaa tehdä omaa juttua omaan tyyliin.

Tässä kolme mieleenpainuvinta havaintoa:

  • Suurin osa matkabloggaajisa ansaitsee elantonsa affiliate-linkeillä, eikä sponsoroiduilla Instagram -postauksilla. Affiliatet oli selkeästi tärkein aihe ja suurimmalle osalle koko yritystoiminnan kulmakivi. Toki meillä ei ole Mediavinen kaltaista jättitoimijaa tai Amazon ei ole yhtä hyödyllinen meillä mitä kv-markkinalla, mutta tämä oli mielenkiintoinen näkökulma. Ansaintaa voi tulla hotellivarauksista, retkiohjelmista, lennoista, matkatavaroista tai esim. puhelinliittymistä.

  • Lentohäpeä ei kansainvälisesti ole juuri aihe matkabloggaajien kesken, vaan edelleen glamourisoidaan jatkuvaa reissaamista ympäri maailmaa. Kysyin illallispöydästä aiheesta ja osa ei edes tiennyt mistä puhun.

  • Somella ei ole melkein mitään arvoa kansainvälisillä ammattimatkabloggaajilla ja koko konferenssissa ei ollut ainuttakaan sosiaaliseen mediaan liittyvää luentoa tai workshopia.

Edellinen
Edellinen

Pariisin parhaat hostellit

Seuraava
Seuraava

Pariisin parhaat hotellit