Sustainable Aviation Business Haaga-Heliassa

Kaupallinen yhteistyö: Haaga-Helia

Ilmailualaan erikoistuneita opintoja on jatkuvasti tarjolla enemmän kuin ennen. Nyt Haaga-Heliassa voi opiskella jopa Sustainable Aviation Business tai Aviation Business -ohjelmia. Minä tein osan restonomiopinnoistani vaihto-oppilaana Hongkongissa, koska siellä oli mahdollisuus valita lentomatkailuun liittyviä kursseja. Voit lukea kokemuksestani vaihto-opiskelemassa Hongkongissa täältä. Omien opintojen aikaan Suomessa ei vielä juuri ollut ilmailuun erikoistuneita opinto-ohjelmia, mutta ilmailualan kasvaessa tulevina vuosina tarvitsee ala rautaisia ammattilaisia aina asiakaspalvelusta liiketoiminnan kehittämiseen.

Kaikki kuitenkin tietää ilmailun tuottamien päästöjen ongelmista ja siksi onkin tärkeää, että meillä on tulevaisuudessa kestävään kehitykseen erikoistuneita lentomatkailualan ammattilaisia. Voit lukea lisää ajatuksiani lentomatkailun tulevaisuudesta täältä. Kukaan tuskin kieltää, etteikö lentoliikenteen hurja kasvu tuo haasteita ilmaston näkökulmasta, mutta lentolakon sijaan ratkaisuja on löydyttävä myös ainakin teknologiasta, laindäädännöstä ja reitityksestä.

Olenkin kirjoittanut jo aiemmin Haaga-Helian lentomatkailuun liittyvistä opintomahdollisuuksista täällä.

Päivitin myös tämän vuoden maaliskuussa ajatuksiani matkailualan tulevaisuudesta keskellä pandemiaa täällä.

ilmailualan opinnot

sustainable aviation business opinnot

Sustainable Aviation Business: Master of Business Administration

Uusi Sustainable Aviation Business -linja on nyt ensimmäistä kertaa haettavana Haaga-Heliassa tänä syksynä. Hakuaika on 13.10.-4.11.2021!

Opinnot suoritetaan englanniksi ja etänä. Opintojen suorittamiseen menee 1,5-3 vuotta riippuen omaan aikatauluun sopivasta työmäärästä, eli teetkö opinnot täysipäiväisesti vai osa-aikaisesti töiden ohella.

Itse teen tällä hetkellä ulkomaille etänä vastuullisen matkailun parissa maisteriopintoja, mutta jos olisin hakenut opiskelemaan vasta nyt valitsisin todennäköisesti juuri tämän opinto-ohjelman.

Opintolinja on tarkoitettu erityisesti niille, jotka tekevät jo töitä ilmailualan parissa ja hyötyisivät erikoisosaamisesta. Voit lukea ohjelmasta tarkemmin täältä.

Opinto-ohjelma sisältää paljon yleisesti liiketoimintaan ja sen kehittämiseen liittyviä kursseja sekä erikoistumiskursseja kestävän lentomatkailun teemoista. Näitä erikoistumiseen tähtääviä kursseja ovat:

  • Towards a zero-emission aviation environment
  • Inclusive passenger journey
  • Sustainable airport infrastructure development
  • Urban air mobility for last mile delivery

Näiden lisäksi opintoihin kuuluu opinnäytetyö ja tutkimustyöhön liittyviä kursseja.

lentomatkailu opinnot

Korkeakouluopinnot vasta alussa? Hae mukaan Degree Programme in Aviation Business -opintoihin

Lentomatkailusta ja ilmailualasta kiinnostuneelle on saatavilla myös bachelor -tasoinen koulutusohjelma Degree Programme in Aviation Business, josta valmistuu Bachelor of Business Administration -tittelillä.

Linja on tarjolla Porvoossa ja opiskelu on kokopäiväistä. Tein omat matkailuopintoni Porvoossa ja voin suositella sitä opiskelukaupunkina koko sydämeni pohjasta, vaikka itseänikin jännitti aluksi muuttaa pieneen vieraaseen paikkakuntaan. Porvoo Campus on itsessään moderni ja viihtyisä!

Opinnot valmistavat toimimaan ilmailualalla erilaisissa tehtävissä myynnissä, markkinoinnissa, projektin johtamisessa, strategisessa kehittämisessä ja viestinnässä. Voit lukea lisää opinto-ohjelmasta täältä.

Tässä muutamia esimerkkejä Aviation Business -opinto-ohjelman kursseista:

  • Aviation Business Basics
  • Customer Competence in Aviation Business
  • Leading Human Resources in Aviation Business
  • Marketing and Sales in Aviation Business
  • Airport Business
  • Air Cargo

haaga-helia aviation business

aviation business opinnot

Hakuaika ilmailualan opintoihin Haaga-Heliaan on avoinna 13.10.-4.11.2021!

Hakuaika päättyy jo pian, joten jos ilmailualan opinnot master tai bachelor -tasolla kiinnostavat, kannattaa toimia heti. Yhteishaku on auki 13.10.-4.11. Opinnot alkavat tammikuussa 2022.

Löydät yhteishakuun tätä kautta!

Haluatko lukea lisää matkailualan opinnoista? Löydät kaikki postaukseni teeman tiimoilta täältä!

Edellinen
Edellinen

Pariisin parhaat hotellit

Seuraava
Seuraava

Dubrovnikin parhaat ravintolat