Jaoin tofuni apinoiden kanssa
Tulin pariksi viikoksi Suomeen kolmisen päivää sitten ja jokainen osa minussa tuntuu kaipaavan takaisin Vietnamiin, tai ainakin Aasiaan. Onneksi enää muutama viikko ja pääsen toteuttamaan diginomadihaaveitani Chiang Maihin.
Viime viikon vietin Vietnamissa osallistuen ITE HCMC -matkailukonferenssiin ja seikkaillen ympäri Ho Chi Minh Cityä ja Phan Thietiä. Kuten arvasin, Vietnam oli rakkautta ensisilmäyksellä. Kärsin valtavasta rakkaudesta kaikkia Aasian suurkaupunkeja kohtaan ja kaoottinen Ho Chi Minh City pääsi heti vähintään kärkikolmikkoon.
Kiireisten Ho Chi Minh City -päivien jälkeen lähdin muutamaksi päiväksi rannikolle tutustumaan myös erilaiseen Vietnamiin. Viiden tunnin bussimatkan päässä odotti rantakohde Phan Thiet, mutta matkan varrella pysähdyimme lounaalle Ta Cu -vuorelle. Vuorelle pääsee lähinnä cable carin kyydissä, ellei ole valmis samoamaan useampia tunteja. Satun kuitenkin kärsimään käsittämättömästä kaapelikärrykammosta (cable car, anyone?). Vuosia sitten Hongkongissa päädyimme vastaavaan kärryyn supertaifuunin aikana ja kokemus oli aavistuksen traumatisoiva. Kovin moni asia ei kuitenkaan estä minua näkemästä ja kokemsta maailmaa, joten pelosta viis ja yläilmoihin.
Kuudensadan metrin korkeudessa kieppuva kauhukoppi kuitenkin vei meidät perille Ta Cu -vuorelle. Kävelin vielä muutamat sadat portaat päästäkseni ihmettelemään suurta valkoista makaavaa buddhaa, joka löytyi metsästä (kuva alempana). Kostea 35 -asteen lämpötila ja muutama sata porrasta on harvinaisen tehokasta rasvanpolttoa.
Olen matkustaessani kaikesta sosiaalisuudestani huolimatta henkisesti aavistuksen erakko. Koen ympärillä olevan maailman parhaiten yksin, koska voin keskittyä juuri siihen mitä ympärilläni on. Yritin siis hieman eksyä ryhmästäni tutkiakseni vuorella olevia temppeleitä ihan keskenäni. Haluan tarkkailla ympärillä olevia paikallisia, tuntea tuulen hiuksissa ja haistella ilmaa. Ja sen kaiken koen parhaiten ollessani yksin.
Palataan kuitenkin vielä siihen tofuun. Minua ei ole eläessäni kohdeltu yhtä hyvin kasvissyöjänä mitä Vietnamissa. Vietnamissa kasissyöjä tarkoittaa automaattisesti vegaania, joka teki matkasta entistä maittavamman. Etenkin osallistuessani mediamatkoille, on välillä todella vaikeaa saada itselleen sopivaa ravitsevaa ja herkullista ruokaa. Phan Thietin matkallamme kuitenkin meillä kasvissyöjillä oli joka ravintolassa oma pöytä, jotta emme joutuisi istumaan lihansyöjien lähellä. Joka aterilalla oli ainakin viisi erilaista ravitsevaa ja melko terveellistä vaihtoehtoa. Mikään ruoka ei ole maistunut miltään tämän matkan jälkeen I can guarantee you that.
Tuosta samasta tarpeesta erakoitua kaukomailla, jossain vaiheessa halusin hieman etäisyyttä myös hauskaan lounasporukkaani (neljä intialaista miestä, jotka olivat olleet koko elämänsä kasvissyöjiä uskonnollisista syistä). Koska tofua oli yllinkyllin ja temppelin ympärillä hyppi muutama kymmenen apinaa, päätin mennä hyppimään sekaan (älä tee perässä).
Joku yritti aiemmin syöttää apinoille kanaa, mutta fiksut tyypit siitä lähinnä hermostuivat ja heittivät herkkupalansa pois. Tofusta tämä porukka kuitenkin innostui ja pääsin ystävystymään karvaisten kavereiden kanssa.
Sanotaanhan sitä toki aina, että kaikenlaisista kulkukoirista ja villiapinoista on parempi pysyä vähän kauempana – mutta minkä minä sille voin että ne on niin söpöjä <3 
ITE HCMC sponsoroi matkani Vietnamiin yhteistyössä Nordic Travel Bloggers Collective:n kanssa, mutta kerron kokemukseni ja mielipiteeni aina omasta näkökulmastani. Voit seurata matkaamme Vietnamissa sosiaalisessa mediassa: #TBEVietnam.