Vaellusretki Helsingin lähellä: päivä Porkkalanniemen upeissa maisemissa

*Vaelluksen tarjosi: Taiga Times

Kävimme toissapäivänä Anna-Katrin kanssa päivän vaellusretkellä Taiga Timesin kanssa Porkkalanniemen upeissa metsä- ja saaristomaisemissa. En olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut, että voisin innostua vaelluspäivästä Suomen metsikössä. Olin ennen juuri sellainen toivoton kaupunkilainen, joka innostui vain kaukolennoista kaukomaille. Pari vuotta sitten huomasin viihtyvänikin paremmin Sveitsin vuorilla ja Islannin ihmeellisessä luonnossa ja lopulta alkanut miettimään miten upea kotimaa meillä tässä ympärillä on.

Alunperin meidän oli tarkoitus lähteä yön yli telttailemaan, sillä emme kumpikaan ole juuri Suomessa telttailleet vaan laji on tullut enemmän tutuksi Australiassa ja Afrikassa. Aikataulujen vuoksi päädyimme kuitenkin tällä kertaa päiväretkeen! Ensi kerralla otamme molemmat sitten koirat ja makuupussit mukaan!

vaellus helsingin lähellä

vaellus porkkalanniemi

vaellus koiran kanssa helsingin lähellä

Taiga Times tarjoaa opastettuja ulkoiluretkiä Suomen villissä luonnossa

Taiga Times on ihastuttavan suomalais-kanadalaispariskunnan perustama vielä melko uusi yritys, joka tarjoaa opastettuja vaellusretkiä pääkaupunkiseudun lähialueella niin yksityisesti kuin pienille ryhmillekin. Valikoimasta löytyy niin yön yli telttailua kuin puolen päivän seikkailujakin. Vaihtoehtoja löytyy marjojen ja sienien poiminnasta savusaunaan. Voit tutustua Taiga Timesin koko valikoimaan täältä.

En omista itse autoa tai edes ajokorttia ja todennäköisesti myrkyttäisin itseni jos lähtisin omin päin sieniä poimimaan, joten tämä oli kätevä tapa päästä helposti päiväksi pienelle seikkailulle. Tunnen kotimaatani vasta hävettävän vähän, joten oli mukava voida luottaa ammattilaisiin päiväretkikohteen valinnassa.

Päiväretkeen kuului myös lounas, joka tarjoiltiin loppuun saakka mietityistä kestävistä kauniista astioista. Aterioiksi Taiga Times pyrkii tarjoamaan paikallisia ja ravitsevia elämyksiä pelkän grillimakkaran sijaan ja me saimmekin nauttia lohta ja heidän itse valmistamaa perunasalaattia sekä pannukahvit.

Taiga Times pitää ryhmäkoot pieninä, mutta jos haluat yksityisen retken olethan heihin yhteydessä suoraan ennen varausta.

taiga times perustajat

taiga times vaellusreitit

kahvitauko porkkalanniemessä

Porkkalanniemi on alle tunnin ajomatkan päässä Helsingistä

Porkkalanniemelle ajaa Helsingistä vajaan tunnin ja sieltä löytyy retkeilyreittien lisäksi matkan varrelta mukavia pieniä kahviloita, mahdollisuus grillaamiseen ja pannukahvin keittoon sekä ulkohuussit tehden kohteesta sopivan tällaiselle amatööriretkeilijälle kuin minä. Porkkalanniemen upean metsän ja kallioisen merimaiseman lisäksi kohteessa on paljon mielenkiintoista ja tutustumisen arvoista historiaa.

Porkkalanniemi on Uudenmaan alueen virkistysalue Kirkkonummella. Aluetta luonnehtivat parhaiten mäntymetsä ja upeat kallioiset merimaisemat. Maastot ovat helppoja ja sopivat kaikille kuntotasoille. Alue on kooltaan 156 hehtaaria.

Kauniin maiseman lisäksi retkellä törmää helposti peuroihin ja välillä myös aamuhämärässä hirviin. Porkkalanniemi on myös erinomainen kohde lintubongarille.

Voit lukea myös ystäväni Kathrinin kokemuksia päivävaellukselta Porkkalasta (englanniksi).

Suomessa on kesällä mukava ajaa asuntoautolla. Voit vuokrata asuntoauton ruotsalaisen asuntoautojen -vuokrauspalvelu Housecarin kautta. Vuokralla on yksityisten omistamia autoja ympäri Suomea ja Housecarin palvelu vakuuttaa auton ja varmistaa vuokraajan luotettavuuden.

Porkkalanniemi alle tunnin ajomatkan päässä Helsingistä

sienestys porkkalanniemi

Metsässä kävely ja puiden halaaminen edistää terveyttä

Vietän nykyään hyvin vähän aikaa metsässä, sillä asun ihan Helsingin keskustassa ja luonto mistä saan toki päivittäin nauttia on merenranta. Metsässä on kuitenkin jotain sellaista vielä eri tavalla rauhoittavaa ja jo hetken käveltyämme huomasin sykkeeni laskevan ja hengitykseni syvenevän. Keskustelimme oppaiden kanssa metsän uskomattomista terveyshyödyistä. Meistä jokaisen olisi hyvä viettää välillä aikaa metsässä kävellen ja puita halaillen jättääksemme kaupungin stressi edes hetkeksi taakse.

Japanilaiset ovat oivaltaneet metsän vaikutuksen terveyteen ja ollessani pari vuotta sitten Japanissa pyhiinvaelluksella metsikössä, pääsinkin kokeilemaan 'metsäkylpemistä', jossa maataan metsän siimeksessä katsoen ylös kohti taivasta. Harjoitus oli meditatiivinen ja todella rentouttava.

Lue myös: Pyhiinvaeltamassa Japanissa: Kumano Kodo

Tiesittekö, että koronan aikana kun ihmiset ovat kärsineet enemmän yksinäisyydestä, on puiden halailu myös nostanut suosiotaan? Metsä on ihmeellinen, sellainen ihmisen sielunmaisema. Voit myös lukea tästä YLE:n artikkelista metsästä stressilääkkeenä.

Kiitos siis Taiga Timesille tästä päiväretkestä Helsingin lähistöllä kesken viikkoa! Odotan jo, että koiranpentu saapuu ja toivon, että hänestä kasvaa sopiva ystävä tällaisille vaelluksille!

Haluan matkustaa jatkossa enemmänkin kotimaassa ja olisi ihana kuulla teidän parhaita vinkkejä!

Edellinen
Edellinen

Q&A - vastauksia teidän kysymyksiin valokuvaamisesta

Seuraava
Seuraava

Päivä Riiassa -risteily Helsingistä Silja Serenadella – vinkkejä ja kokemuksia