Kolme hyvää -haaste

Kolme hyvää -haaste on pyörinyt blogeissa jonkin aikaa ja nyt ihana bloggajakollegani Anna-Maria haastoi minut mukaan. Postauksen lopussa haastan vielä kolme bloggaajaa lisää. Jokaisen meistä tulisi muistaa miettiä positiivisia asioita itsestään ja omasta elämästään päivittäin, joten haastan oikeastaan teidät kaikki pohtimaan näitä samoja asioita!Moni vannoo aamuisin kiitollisuusharjoituksen nimeen, joten mitä jos tällä viikolla aloittaisit päiväsi miettimällä kolme vastausta aina yhteen näistä kohdista ennen kuin aloitat päivän askareet? IMG_0178.jpg

Kolme hyvää asiaa päivissäni

  • Saan määrittää itse työaikatauluni ja -pisteeni, joka tuo arkeen huomattavan määrän vapautta vaikka se onkin usein kiireistä. Nyt kun käyn kahdesti kuukaudessa myös koulussa, tuntuu oudolta että joku toinen määrittää että lounastaukoni kestää juuri tunnin – pitää oikeasti muistaa katsoa kelloa aina välillä! Välillä on ihanaa tehdä töitä peiton alta kotona ja välillä tulee ravattua ympäri kaupunkia kiireessä taksin takapenkillä.
  • Aamiaistapaamiset ystävien ja kollegoiden kanssa – rakastan aamiaisia noin muutenkin ja tavallisten lounastreffien sijaan mikään ei voita aamiaistreffejä. Tänäänkin minulla ja ystävälläni oli työpalaveri hänen luonaan herkullisen aamiasen ääressä ja viime viikolla bloggaajakollegani tuli tekemään töitä luokseni ja nautimme ensin herkullisen brunssin.
  • Mikään ei voita viini- ja sushi-iltoja ystävien kanssa. Helsingissä asumisen parhaita puolia on se miten moni rakas ystäväni asuu ihan lähellä ja miten lopulta melko usein kiireestä huolimatta kalenterista löytyy aikaa spontaaneille aftereille tai viini- ja sushi-illoille kotona tai kaupungilla. Tänäänkin lähdin töiden jälkeen ystävien kanssa viinille ja suunnittelin mm. tulevaisuutta kondomifirman PR-päällikkönä – juttu lähtee yleensä aina vähän käsistä, haha. En ole vaihtamassa alaa!

IMG_0161.jpgIMG_0165.jpg

Kolme hyvää asiaa minussa

  • Empaattisuus  – tunnen välillä hirveää maailmantuskaa niin tuttujen kuin tuntemattomien huolista, mikä voi olla ajoittain raskasta. Koen kuitenkin olevani siinä mielessä hyvä ystävä, että tekisin lähes mitä tahansa ystävieni vuoksi. Empatiakykyni auttaa minua ymmärtämään ihmisiä ja olen aina valmis kuuntelemaan vaikka tuntemattoman ihmisen huolia. Välitän ja rakastan aina 110%. Mikään ei mene ystävän hädän tai huolen edelle.
  • Kykyni tutustua ihmisiin helposti on tuonut elämääni aivan käsittämättömän upeita ihmisiä. Kuten olen ennenkin maininnut, ei ystäväpiirini rajoitu pelkästään samanlaisiin ihmisiin kuin minä – on niin suuri rikkaus että lähimmät ihmiset ovat niin eri ikäisiä, eri lähtökohdista ja eri kulttuureista. Halutessani tutustua uuteen ihmiseen, olen valmis antamaan itsestäni paljon ja jos vastapuoli kokee samoin, voi uusi syvä ystävyysuhde syntyä nopeasti.
  • Koen olevani rohkea monellakin elämän alueella. En pelkää tehdä suuria päätöksiä, joita seuraa riskit. Lähdin yrittäjäksi ilman säästöjä, olen muuttanut ulkomaille yksin ilman suunnitelmaa ja rakastunut täysillä aivan väärään ihmiseen. Olen myös rohkea vaaratilanteissa, itseasiassa ehkä jopa tyhmän rohkea. Jos näen ihmisen tai eläimen pulassa, olen valmis pistämään itseni likoon täysillä suojeluvaiston potkaistessa päälle vaikka vaarantaisin oman henkeni – viimeisimpänä tulee tietenkin mieleen se päivä viime syksynä kun lähdin rappukäytävään ottamaan kiinni mielisairasta juuri ihmisen kimppuun hyökännyttä sekarotuista isoa koiraa istumalla polvilleen maahan ja toivomalla parasta.

IMG_0144.jpg

Kolme hyvää asiaa elämässäni

  • Saan tehdä työkseni juuri sitä mitä haluan, koska uskalsin ottaa riskin ja jahdata unelmiani. Työ mahdollistaa vapauden matkustaa ja nähdä maailmaa. Saan tehdä töitä juuri niiden ihmisten kanssa kenen haluan ja tehdä töitä juuri niiden asioiden parissa joista eniten nautin. On parasta olla oman elämänsä pomo.
  • Vahvat ihmissuhteet – vaikka ystäväni tuntevatkin minut äärimmäisen epäonnistuneista miessuhteista, olen silti kiitollinen kaikista ihmissuhteistani. Minulla on käsittämättömän hyviä ystäviä, joille voin kertoa ihan kaikesta kaiken. Minulla on niitä erikoisia ihmissuhteita, mutta myös hyvällä tavalla, käsittämättömän rakkaita ihmisiä joita ei voi laittaa oikeastaan mihinkään lokeroon. Minulla on ihana perhe Turussa ja soittelen äidin ja mummin kanssa joka viikko.
  • Saan matkustaa enemmän kuin osasin koskaan haaveilla. Matkablogista on muodostunut vuosien aikana tärkein osa työtäni ja sen myötä meiliini tippuu viikko toisensa jälkeen upeita mahdollisuuksia nähdä maailmaa. Seuraavaksi vuorossa loppuviikosta Espanja!

IMG_0147.jpg

Kolme hyvää asiaa tänä vuonna

  • Aloitin juuri valokuvaajan opinnot enkä voisi olla enemmän innoissani! Valokuvaus on blogin kautta ollut aina tärkeä osa tekemistäni, mutta vaikka kuvat ovatkin nykyään ihan hyviä niin en ihan oikeasti osaa käyttää kameran manuaaliasetuksia tai Photoshopia kunnolla. Viimeisen parin vuoden aikana valokuvaus on myös blogin ulkopuolella yksi tärkein osa työtäni, joten päätin repäistä ja aloitin juuri opinnot Helsinki Design Schoolissa ja valmistun vuoden loppuun mennessä valokuvaajaksi.
  • Tasapainoisempi olo – olen kaikesssa vähän go big or go home -tyyppi ja se tuo välillä haasteita niin työelämään kuin muuhunkin elämään. Viime vuodesta oli tasapaino kaukana ihan kaikesta ja loppuvuodesta olin sairaana paljon tavallista enemmän. Kävin läpi monia rankkoja asioita ja on ihanaa miten paljon tasapainoisemmalta vuosi 2018 tuntuu. Mikään ei ole täydellistä, mutta sekin on osa tasapainoa. Tätäkin alkuvuotta on varjostanut muutama haaste, mutta life happens. Olen oppinut olemaan tavoittelematta täydellisyyttä ja löytämään onnen sen kaiken keskeltä. Yritän syödä terveellisesti, mutta en piiskaa itseäni lipsahduksesta. Yritän käydä kuntosalilla, mutta on ihan ok jos käyn siellä edes kerran viikossa. Olen oppinut olemaan itselleni armollisempi ja juuri siksi voin niin paljon paremmin.
  • No kai se on pakko myöntää, että yksi ehdottomasti vuoden parhaista jutuista so far on se että amerikkalainen Passion Passport -matkailujulkaisu listasi minut maailman 33 vaikuttavimman matkailua muuttavan naisen joukkoon. #goals (!!!!)

P2170181.jpgIMG_0153.jpg

Kolme hyvää asiaa blogissa

  • Te lukijat olette koko homman ydin. Kiitos että olette olemassa, I'd be nothing without you guys. Nautin siitä että niin moni teistä laittaa viestejä ja meilejä ja kertoo itsestään ja kertoo jonkun kirjoittamani jutun inspiroineen. Kuten olen ennenkin maininnut – jos kaikella sillä mitä teen voin inspiroida edes yhtä ihmistä, olen saavuttanut kaiken sen millä on merkitystä.
  • Kaikki ne käsittämättömät mahdollisuudet ja unohtumattomat kokemukset. Tämä blogi on vienyt minut mitä hullummille seikkailuille mitä upeampien ihmisten seurassa. En voisi olla kiitollisempi.
  • Muihin bloggaajiin tutustuminen. Suurin osa läheisimmistä ystävistäni on myös matkabloggaajia ja on ihanaa kun elämässä on ihmisiä joiden kanssa voi jakaa sen saman intohimon. On hienoa kehittää tätä koko alaa yhdessä ja nähdä mihin kenenkin polku tällä uralla vie. Olen osallistunut vuosien varrella matkailukonferensseihin ympäri maailmaa ja ystäväpiirini kattaa sen ansiosta jo jokaisen maanosan – aina matkustaessani uuteen kohteeseen, tiedän että siellä on tuttuja joiden kanssa käydä kahvilla tai viinillä.

IMG_0131.jpgHaastaisin kolme rakasta bloggaajakollegaa seuraavaksi tarttumaan siis tähän samaiseen haasteeseen; Mirka, ajatuksiasi on aina kiva lukea ja osaat olla kiitollinen monista elämän tärkeistä pienistä asioista. Jennifer, because I know you love Google Translate. Ja sitten vielä Otto, koska olet niin söpö.

Edellinen
Edellinen

Foodieunelma Berkeley on täydellinen päiväretkikohde San Franciscosta

Seuraava
Seuraava

Podcast: Miten vaikuttajamarkkinoinnilla voidaan vahvistaa yleisön luottamusta brändiin?