Matkani valokuvaajaksi + video

*Kaupallinen yhteistyö: Olympus

En koskaan ajatellut, että voisin jonain päivänä kutsua itseäni valokuvaajaksi. Siinä ammatissa ja taidossa oli jotain sellaista, joka tuntui olevan itselleni jotenkin ulottumattomissa. Muistan teinityttönä katselleeni seikkailuelokuvia joissa toimittajanaiset raahasivat isoja järjestelmäkameroita repuissaan ja salaa haaveilin, että voisin joskus isona tehdä saman.Nyt kädessäni on mustiin kansiin suljettu todistus, jossa lukee Veera Papinoja – valokuvaajan ammattitutkinto. Oloni on epätodellinen. Kaikkien vuosien seikkailut ja haaveilut maailmalla eri kamerat kaulassa johtivat lopulta tähän. Aloitin tämän vuoden alussa valokuvaajan opinnot Helsinki Design Schoolissa ja valmistuin uuteen ammattiini pari viikkoa sitten.Katso Olympuksen video, jossa kerron lisää intohimostani valokuvaamiseen:

Mistä alkoi intohimo valokuvaamiseen?

Katsoin miten valo koskettaa lentokoneen siipeä sen kiihdyttäessä kiitoradalta kohti taivasta. Halusin haaveilla, mutta en uskaltanut.

Muistan todella monia vuosia sitten saaneeni aina Irc-galleria aikoina kommentteja Australian maaseudulta otettuihin valokuviini, jotka oli editoitu sillä periaattella että saturaatio kattoon ja menoksi.Seuraavana muistan saaneeni pienen pinkin Olympuksen kameran, joka kourassa lähdin ensimmäiselle kunnon soolomatkalleni interreilaamaan ympäri Eurooppaa. Löysin vanhan blogin arkistoista siltä reissulta nämä kuvat alempana, jotka on ehkä hieman erinäköisiä kuin kuvat nykyään – doing it for the gram, before the gram.Koin aina ennen olevani nimenomaan kirjoittaja, joka salaa rakasti valokuvaamista. Olen ihmisenä kovin visuaalinen, joten uskon että vaikka taito valokuvaamiseen puuttui monta vuotta niin oli siihen jo tietynlainen silmä.Aloitin tämän blogin kirjoittamisen 2008 juuri ennen kuin jouduin vakavaan ratsastusonnettomuuteen Australiassa.Kirjoittamista ja valokuvaamistakin suurempi intohimo oli kuitenkin matkailu ja näin päätin keskittyä siihen että tekisin matkailualasta ammatin ja lähdinkin blogin ohella opiskelemaan matkailualan restonomiksi Haaga-Heliaan Porvooseen.Kirjoittaminen ja valokuvaaminen oli jotenkin sellaisia epärealistisia ammattihaaveita, että en edes osannut haaveilla niistä vakavissani. Tein muutaman vuoden töitä lentokentän asiakaspalvelussa ja muistan katselleeni jokaista auringonnousua ja -laskua kentän isojen ikkunoiden takaa turvatarkastuspisteeltäni kuin valokuvaa. Katsoin miten valo koskettaa lentokoneen siipeä sen kiihdyttäessä kiitoradalta kohti taivasta. Halusin haaveilla, mutta en uskaltanut.Matkustaessani elämäni ensimmäiselle blogimatkalle Israeliin yhdessä Finnairin kanssa vuosia sitten, uskaltauduin ostamaan elämäni ensimmäisen järjestelmäkameran ja muistan ihmetelleeni miten hyvin sain tallennettua Jerusalemin syvimmän olemuksen kamerani muistikortille. Kävellessäni Via Dolorosan halki pitkässä hameessa huivi pään ympärillä ja kamera olalla koin olevani enemmän kotona kuin koskaan ennen.

Blogikuvia Sveitsistä 2008:

Blogikuvia Sveitsistä 2018:

Huomaatko eron? Hah! I hope so!

Blogin matkakuvista asiakastyöhön – näin valokuvaus muuttui ammatiksi

Ryhtyessäni täysipäiväisesti yrittäjäksi, en osannut edes ajatella miten suureksi osaksi työtäni muodostuisi valokuvaus. Tein yritykseni alkuaikoina blogin lisäksi lähinnä sosiaalista mediaa muutamalle asiakkaille ja buukkasin itse kuvaajat tarvittaville keikoille ja lähdin itse mukaan ohjaajan ja stailistin tehtävissä. Valokuvauksia ohjatessa innostus valokuvaamista kohtaan kasvoi kasvamistaan, vaikka sain tehdä töitä huippuammattilaisten kanssa niin monesti tuntui että se oma visioni ei välttämättä toteutunut täysin ollessani vain neuvomassa malleja ja kuvaajaa.Pikkuhiljaa aloin ottamaan satunnaisesti asiakkaille somekuvia ja niihin oltiin useimmiten niin tyytyväisiä, että ulkopuolisten kuvaajien käyttäminen alkoi jäädä. Osa kuvista sai niinkin positiivisen vastaanoton, että aiemmin käytetty valokuvaaja saattoi vaihtua minuun. Paljastuksena kuitenkin, että käytin tässäkin vaiheessa vielä kameroitani täysin automaattiasetuksilla ja koin oloni jotenkin todella epäpäteväksi vaikka lopputulos olikin kohtuullisen hyvä.Ostin Thaimaassa asuessani vanhan painavan järkkärin tilalle Olympus PEN E-PL7:n ja siihen 25mm sekä 40mm -objektiivit ja koen tämän kameran jotenkin muuttaneen minut harrastelijasta ammattilaisemmaksi. Oli hassua että pienellä peilittömällä kameralla sai niin paljon paremman ja valovoimaisemman lopputuloksen.Näidän asiakastöiden lisäksi matkablogiin liittyvät matkkohdeasiakkaat halusi ostaa kuviani omaan markkinointiin ja aloin slowly but surely ymmärtämään, että taidan olla oppinut näiden kaikkien seikkailtujen vuosien aikana oikeasti jotain tästä rakkaasta valokuvausharrastuksesta.Tämä kaikki innosti kehittämään ammattitaitoa seuraavalle tasolla. Kaipasin nimenomaan teknistä osaamista oman luovuuteni tuoksi. Halusin osata käyttää manuaaliasetuksia luontevasti, ymmärtää kaikenmaailman luvuista jotain sekä sisäistää eri objektiivien ja kameramallien oikeat eroavaisuudet. Näinpä sitten hetken mielijohteesta hain juuri ennen hakemusajan päätttymistä Helsinki Design Schooliin ja tulin valituksi.

Oli hassua että pienellä peilittömällä kameralla sai niin paljon paremman ja valovoimaisemman lopputuloksen.

Millaista oli opiskella valokuvaajaksi Helsinki Design Schoolissa?

Helsinki Design School on maksullinen yksityinen koulu, joka tarjoaa koulutusohjelmia valokuvaamisen lisäksi esimerkiksi muotimarkkinoinnin, visualistin, graafikon ja sisustussuunnittelun saralla. Oman tutkintoni hinta oli 3380 euroa, jonka voi maksaa kertamaksuna tai vaikka neljässä erässä opintovuoden aikana.Opinnot kestivät koko tämän vuoden ja lähipäiviä oli vain 2-3 kuukaudessa, joten opinnot suoritettiin todella intensiiviseen tahtiin ja kotitehtävillä oli suuri merkitys. Poissaoloja ei juuri sallita, joten vaikka päiviä ei ole niin paljoa niin on niihin voitava sitoutua. Koulupäivät ovat yleensä perjantai ja lauantai, jotta opinnot olisi vähän realistisemmat myös työssäkäyvälle.Jouduin itse olemaan heti ensimmäisen kerran poissa, sillä olin jo alkuvuodesta ehtinyt varata lennot Thaimaahan. Lisäksi oma vuoteni oli henkilökohtaisessa elämässä vähintäänkin haasteellinen sydänsuruineen, ei opintojen suorittaminen kaiken muun ohella ollut ihan helposti toteutettu, joten olin itsestäni vähintäänkin ylpeä valmistujaispäivänä kun mietin niitä printterin vieressä itkettyjä iltoja tai aivan liian aikaisia kouluaamuja.Moni onkin Instagramissa kysellyt suosittelisinko koulua ja yhdellä sanalla en voi tähän vastata. Lyhesti sanottuna; suosittelisin. Koin että olin itse aika täydellinen kandidaatti näihin opintoihin, sillä minulla oli jo vuosien kokemus ja jonkinlainen osaaminen taustalla, mutta samalla minulla ei ollut aavistustakaan hyvin teknisistä perusasioista. Vuoden aikana ehditään käydä lähes kaikki valokuvaamisen aihealueet; valokuvauksen historia ja nykypäivä, valokuvauksen perusteet, valokuvauksen tyylilajit, valokuvaajan kalusto, luovuus, digikameran toiminnot, filtterit, sommittelu, objektiivit, valaistus, Photoshop, studiotyöskentely ja paljon muuta. Lisäksi kävimme erikseen läpi luonto-, henkilö-, tuote-, ja ruokakuvausta sekä paljon paljon muuta. Vuodessa ehtii yllättävän paljon, I must say.Opettajina Helsinki Design Schoolissa toimii maamme parhaita valokuvia Paola Suhosesta Marko Rantaseen, joista molemmista on pelkästään hyvää sanottavaa. Yleisemmin sanottuna maan parhaat valokuvaajat ovat koulun plussa ja miinus. On upea mahdollisuus oppia alan huippuammattilaisilta, mutta on myös haasteellista kun opettajat vaihtuvat lähes joka kerta ja välillä tuntui että osa opettajista ei sitoutuneet aidosti tarjoamaan meille konkreettista oppia vaan mielummin esitteli pintapuolisesti omia töitään. Vaikka vuoteen mahtui muutama päivä jolloin en kokenut oppivani mitään, suurin osa päivistä oli täynnä uuden oppimista ja välillä tuntui että opin päivässä enemmän kuin aiemmin vuodessa harrastuksen parissa. Parhaita oppeja itselleni oli manuaaliasetusten aito sisäistäminen sekä studiopäivät valotuksen parissa.Itse sain koulusta myös varmuuden pitää itseäni ammativalokuvaajana ja se on innostanut kehittää tätä ammattitaittoa entisestään. Eli muutamista turhautumisista huolimatta, oli valokuvausopinnot yksi tärkeimmistä askeleista urallani ikinä.Jos siis opinnot kiinnostavat, helmikuussa alkaviin linjoihin voi hakea täältä.

Tulevaisuuden suunnitelmat valokuvaajana

Aloittaessani valokuvaajan opinnot, tavoitteeni oli voida tehdä se työ mitä nyt jo teen, mutta paremmin. Tutkinnon suoritttaminen kuitenkin inspiroi ja innostaa entisestään ja ensi vuonna haluankin työllistyä yhä enemmän valokuvaajana. Tavoitteeni ei ole missään nimessä tehdä pelkästään valokuvaajan töitä, mutta uskon että siitä tulee yhä merkittävämpi osuus yritykseni tuloista jatkossa.Pienestä pinkistä Olympuksesta on siirrytty harmaaseen pieneen peilittömään Olympuksen OM-D E-M10 Mark iii -kameraan parin raskaan järjestelmäkameran kautta. Vaikka omistan edelleen järeän muutaman tonnin järkkärin, etenkään matkustaessa en jaksa kantaa sellaista mukana, koska kuvista pienellä Olympuksella tulee vähintäänkin yhtä laadukkaita – ja juuri tästä syystä on blogilleni täydellisen sopivaa toimia tämän kymmenisen vuotta matkassani mukana pysyneen kamerabrändin brand ambassadorina.Olen kirjoittanut reissukamerastani ja suosikkiobjektiiveistani tänne aiemmin. Aiemmin melkein kaikki reissukuvani on tallennettu 25mm-objektiivilla, mutta tämän syksyn aikana olen täysin rakastunut Olympuksen PRO-sarjan 12-40mm f/2.8 -objekttiiviin, joka on täydellinen nimenomaan matkailuun.Siinäpä se, oma tarinani valokuvaajana. Jos olisin kymmenen vuotta sitten tiennyt mitä kaikkea voi saavuttaa rakkaudesta lajiin – olisin ehkä uskaltanut haaveilla.