Saako ulkomaanmatkailusta jo haaveilla? + vinkit turvalliseen lentojen varaamiseen

*Kaupallinen yhteistyö: Qatar Airways

Ulkomaan matkailu tuntuu edelleen kaukaiselta ajatukselta, olinhan viimeksi lentokoneessa maaliskuussa matkalla kotiin Berliinistä. Tuolla lennolla ihmisillä oli jo maskeja kasvoilla ja kumihanskoja käsissä, yhdellä jopa teipatut muovipussit kädessä – when there's a will, there's a way. En olisi tuolloin Helsinki-Vantaan ovista ulos astuttua osannut ajatella, että tänne ei hetkeen palatakaan.

Koronakevät muuttui koronasyksyksi ja kaukokaipuu alkaa ottaa vallan iltojen pimentyessä ja ilman kylmetessä. Totesin jopa, että tämä on ensimmäinen kerta vuosiin kun olen ollut Suomessa näkemässä vuodenaikojen vaihtuvan. Mitä pidemälle kohti talvea mennään, sitä enemmän haaveilen seikkailusta. Mutta saako matkailusta jo haaveilla? Saako niitä suunnitella? Saati sitten varata?

Selvitin tämän hetkistä tilannetta ja tulin monenlaisiin tuloksiin, joita avaan tarkemmin alempana. Jaan postauksessa myös vinkkejä lentojen varaamiseen turvallisesti tässä maailman tilanteessa.

matkustaminen korona-aikana
Dohan lentokentällä odottamassa jatkolentoa Sydneyyn 2020 tammikuussa

Voiko korona-aikana matkustaa vastuullisesti?

Olen käynyt viimeaikoina mielenkiintoisia keskusteluja pohjoismaisten PR-toimistojen kanssa, joiden kautta olen viime vuosina tehnyt monia työmatkoja kaukomaille. Tällä hetkellä nämä PR-toimistot jo suunnittelevat ja järjestävätkin ensimmäisiä korona-ajan pressireissuja toimittajille ja somevaikuttajille, joissa on pääpainona näyttää miten voi matkustaa 'korona-turvallisesti'. Suomen markkina on päätetty vielä jättää pois, koska täällä asenne matkailua kohtaan on kaikista negatiivisin.

On tietenkin hyvä, että koronaan suhtaudutaan vakavasti ja myös ymmärretään, että tauti on joillekin meistä potentiaalisesti hengenvaarallinen. Nyt kun olemme siirtyneet jo koronakeväästä koronasyksyyn, alkaa mietityttää kuinka kauan voimme todella pitää maailmaa näin suljettuna. Mitkä ovat lopulta ne oikeat tuhot – itse virus vai kaikki mitä se ympärillään tuhoaa ihmisten työpaikoista mielenterveyteen?

Itse suosittelenkin noudattamaan hallituksen suosituksia ja toimimaan niiden mukaisesti mitä matkailuun tulee. Rajat moneen kohteeseen ovat tavalla tai toisella toki suljettu ja matkailuala on jo alkanut nousta hieman tilannetta vastaan. Suomen Lappiin on mietitty matkailutunneleiden luomista, jotta voitaisi tuoda turistiryhmiä Aasiasta valvotusti pelastamaan talvisesonki.

Erään tanskalaisen PR-toimiston edustaja pettyi kun en suostunut lähtemään pressireissulle risteilylle Saksaan kuukausi sitten. Koin, että etenkin matkailuvaikuttajana näyttäisin vääränlaista esimerkkiä. Voisiko kuitenkin olla niin, että jossain vaiheessa nimenomaan matkailuvaikuttajana ja matkailun ammattilaisena voisin näyttää esimerkkiä vastuullisesta korona-matkailusta? Voiko matkailu yleensä olla 'korona-turvallista'?

Moni kansainvälinen matkabloggaaja onkin Instagram Stooreissaan näyttänyt jo esimerkkiä siitä millaista on lentää, kirjautua hotellin tai käydä tekemässä ennen jokaista lentoa taas uusi korona-testi. Self-isolation Malediiveilla on huomattavasti trendikkäämpää kuin sateisessa Helsingissä.

Saako koronavirustartunnan helpommin lentokoneessa?

Matkailussa monia huolettaa eniten lentomatka kohteeseen, koska se tarkoittaa kuitenkin istumista pienessä suljetussa tilassa jopa satojen ihmisten kanssa. Itse mietin tätä junamatkalla Turusta Helsinkiin kun ainakaan omassa vaunussani kellään mulla ei ollut kasvomaskia – olisiko lentäminen voinut olla jopa turvallisempi tapa matkustaa, koska koneessa on sentään maskipakko?

Se minkälainen riski lentokoneessa on saada koronavirus on hieman kiistanalaista, mutta moni asiantuntijaa toteaa riskin olevan matala tai jopa erittäin matala. Syitä matalaan tarttumisriskiin saattavat olla lentokoneen ilmanvaihto, penkkien korkeus blokkaamassa muut matkustajat ja vähäinen kasvokkain kontakti muiden kanssa. Lähes kaikissa lentoyhtiöissä on myös lisätty siivousta ja matkustajille annetaan koneeseen astuessa desinfektio pyyhkeet, joilla voi heti alkuun pyyhkiä pöydät ja istuimen käsinojat.

Qatar Airwaysin lennoilla on maskien ja lisääntyneen siivouksen lisäksi matkustajille muovinen kasvosuoja, jonka saa lentokoneeseen astuessa ja sitä on käytettävä lennon ajan. Nuo kasvosuojat ei näytä mukavilta, mutta mitä olen tänä aikana Qatarin siivillä lentäneiltä ystäviltäni kuullut – ei tuo suoja lopulta häirinnyt ainakaan maskia enempää. Voit lukea lentoyhtiön tarkemmista korona-turvallisuustoimista täältä.

Lentokoneissa on monesti myös HEPA-suodatin ilmaa kierrättämässä, joka poistaa 99,79% viruksista ja bakteereista. Ilma lentokoneessa vaihtuu 3-7 minuutin välein.

Koronatartunnan voi toki saada missä vaan, mutta lentokone ei ole missään nimessä riskeistä suurin.

Matkailu on paljon muutakin kuin tarpeetonta vapaa-ajanmatkailua tai työmatkailua

Näin viime yönä unta eräästä rakkaasta ihmisestä. Unessa kävelimme käsi kädessä – en halunnut päästää tästä ihmisestä hetkeksikään irti. Olisin halunnut unen kestävän pidempään.

Tällä hetkellä matkailu on jaettu vapaa-ajanmatkailuun ja työmatkailuun, jonka puolelle jää ainakin tärkeät ihmissuhteet. Perhesyistä matkustaminen on jokseenkin hyväksyttävämpää, mutta entäs ne muut suhteet? Ne oikeasti merkittävät ystävyyssuhteet, määrittämättömät ihmissuhteet tai suuret rakkaudet?

Instagram-tililläni moni on jakanut sydäntä raastavia tarinoitaan puolisoistaan toisten maiden rajojen takana. Moni on odottanut jo kuukausia näkemättä rakastaan ja pahintahan tässä kaikessa on se loputon tietämättömyys. Minä ainakin kaipaan rakkaita ihmisiä hetkittäin niin, että se sattuu.

Näin viime yönä unta eräästä rakkaasta ihmisestä. Unessa kävelimme käsi kädessä – en halunnut päästää tästä ihmisestä hetkeksikään irti. Olisin halunnut unen kestävän pidempään.

Aamukahvilla Bondi Beachillä

Pressimatkalla Kaliforniassa

"Onneksi saamme kuukauden päästä riisiä" – matkailuala työllistää 10% maailman väestöstä

Vapaa-ajan matkustus syystä kuin syystä on paljon muutakin kuin yksittäisen kuluttajan loma – se on kokonainen ala, josta suuri osa maailmassa saa elantonsa.

Vuoden 2016 Skiftin mukaan matkailuala työllistää lähes 10% maailman väestöstä tavalla tai toisella. Matkailu on merkittävä tulonlähde myös Suomessa, mutta kaikista suurin huoli on köyhempien maiden suosittujen turistikohteiden kohtalo. Sillä välillä kun me haaveilemme paluusta Balin smoothie bowlien äärelle syysmasennuksen murtamana, miettii balilainen perhe mistä saa perheelleen ensi viikoksikin riisiä pöytään.

Perhe jonka luona asuin Balilla vuosi sitten keväällä viestittelee minulle aika ajoin ja autoinkin heitä kevään taloudellisesti, sillä rahaa ruokaan ei yksinkertaisesti ollut. He ottivat minut vuosi sitten avosylin vastaan, joten tämä on ollut vähintä mitä olen voinut tehdä. Perhe elää täysin turismista ja kun se viedään yhtäkkiä pois, ei vähävaraiselle perheelle Indonesiassa jää mitään.

Minun ja äitini taloudellisella tuella perhe pärjäsi ensimmäiset kuukaudet ja sai mahdollisuuden laittaa riisiä kasvamaan. Olen kyyneleet silmissä lukenut perheen isän Whatsapp -viestejä, joissa hän kertoo riisisadon pian tuottavan heille tarpeeksi ruokaa syksylle.

Minä pystyin auttamaan yhtä perhettä yhdessä lomakohteessa, mutta samanlaisia ja vielä paljon synkempiä kohtaloita on tällä hetkellä maailma pullollaan.

Balilaisen perheen lisäksi viime aikoina sydäntä on särkenyt Facebook feedini täyttävät lentoemäntä-ystävieni irtisanomispostaukset.

Loputtomiin jatkuvat rajoitukset eivät pidemmän päälle taida olla ratkaisu tähän tilanteeseen, mutta kukapa minä olen sitä sanomaan. Tässä asiassa on luotettava hallituksen säädöksiin, mutta pidettävä avoin mieli korona-turvalliselle matkailun tulevaisuudelle.

Vapaa-ajan matkustus syystä kuin syystä on kuitenkin paljon muutakin kuin yksittäisen kuluttajan loma – se on kokonainen ala, josta suuri osa maailmassa saa elantonsa.

Balilaisen perheenisä Wayan, joka toimii normaalisti turisteille taksikuskina ja oppaana

Balilaisia riisipeltoja

Perheen lapset ja koira (kuvattu ja julkaistu perheen luvalla)

Lennot kannattaa varata hyvällä peruutusturvalla

Itse ajattelin vielä tämän vuoden puolella ostaa lennot ensi kesäksi Australiaan, toivoen että pääsen rakkaan ystäväni häihin kaasoksi tuonne maailman toiselle puolelle. Lisäksi haluaisin pian jo varata lennot Tukholmaan vaikka joulun tienoille, mutta jää vielä nähtäväksi mikä on järkevää.

Matkustusohjeita ja -suosituksia päivitetään parin viikon välein ja ne voi kääntyä päälaelleen nopeastikin. Harva meistä pystyy odottamaan ihan viikkoa ennen h-hetkeä lentojen varaamista, joten juuri nyt matkailun suunnittelu on vielä hankalaa.

Jotkut lentoyhtiöt ovat koronan vuoksi muuttaneet peruutussääntöjään. Qatar Airways on palannut Helsingin reitilleen loppukesästä ja operoikin tällä hetkellä Dohan kautta maailmalle kolmesti viikossa. Helsingistä operoidaan tällä hetkellä modernilla A350-900 -konemallilla, jossa on 36 Business-paikkaa ja 247 economy-paikkaa.

Qatar Airways onkin ollut yksi harvoista lentoyhtiöistä, jotka ovat jatkaneet operoimistaan koko korona-ajan läpi huomattavasti monia kilpailijoitaan aktiivisemmin. Qatar panostaa edelleen tarjoamaan monille maailmalla jumissa oleville seikkailijoille keinoja päästä takaisin kotiin.

Tässä maailman tilanteessa Qatar Airways tarjoaa mahdollisuuden muuttaa lentojen päivämääriä tai kohdetta ilman mitään lisäkuluja jopa halvimmassa lippuluokassa vuoden 2020 loppuun saakka. Kaikki tänä aikana varatut liput ovat voimassa kahden vuoden ajan, joten joustovaraa on ja lentojen varaaminen epävarmassa tilanteessa on hieman turvallisempaa. Voit lukea lisää täältä.

Varaa Qatar Airwaysin lennot täältä.

Jossakin Australian taivaan yllä

Mitä mieltä sinä olet ulkomaanmatkailusta tässä maailman tilanteessa? Oletko jo uskaltanut varata seuraavia lentoja?

Edellinen
Edellinen

Näillä vinkeillä opin paremmaksi valokuvaajaksi

Seuraava
Seuraava

Q&A - vastauksia teidän kysymyksiin valokuvaamisesta